perjantai 8. helmikuuta 2013

Tänään kävin kaupoissa

Kodinkoneliikkeen keltaoranssi mainoslehtinen tipahti postiluukusta. Yleensä en mainoksia lue, mutta nyt selailin lehtisen. Tarvitsen valovirralle sopivan hellan, jossa on uuni. Siksi selasin nyt mainoksia.
Löytyipä sopivaan hintaan hella, keraaminen taso, uuni ja oikein sievä viisikymmentä senttiä leveä. Sen saa  ostaa vasta sunnuntaina, mutta päätin lähteä katselemaan sitä jo tänään.

Haahuilin kaupassa, tarkistin ostoskohteena olevan hellan. Myyjiä oli ainakin seitsemän, jostain syystä kukaan ei ollut huomaavinaankaan  minua. Odottelin kassan edessä, jossa kaksi myyjää palveli yhtä asiakasta ja kolmas etsi kuumeisesti tietokoneelta jotain. Aikani odoteltuani, huomasin takanurkassa pienen  pystybaaritiskin, jonka yläpuolella oli isot tekstit oranssilla  - PALVELU.
Ahaa, riemastuin ja kiirehdin tiskille, jossa myyjä selaili papereitaan.
- Päivää, huomasin tuosta PALVELU-kyltistä, että tässä palvellaan. Tarvitsen nyt palvelua, käykö se ?
- Ilman muuta, miten voin auttaa.
- Luin mainoksestanne, että teiltä saa ostaa hellan sunnuntaina edulliseen 249 euron hintaan. Sitä ei kai tänään voi ostaa.
- Ei, ei voi, siihen hintaan myydään vain sunnuntaina.
- Tulen sitten sunnuntaina, mutta yksi ongelma minulla on vielä. Voiko sen kytkeä valovirralla ?
- Ei voi, vain voimavirralla.
- Onko mitään merkkiä, jonka saa valovirralla ?
- Ei meillä ei ole ollut eikä ole tulossakaan, mutta naapurikaupassa myytiin kesällä valovirtaan sopivia.

Kuljin naapurissa olevaan rautakauppaan. Se on korkea ja iso kauppa, jossa voi jopa eksyä hyllyjen väliin.
Luulen, että siellä myyjät usein eksyvät hetkeksi hyllyjen väliin. Olen niitä etsinytkin, joskus olen löytänyt, joskus taas en. Nyt kävi tuuri, myyjä käveli heti vastaan puhelin kädessään.
- Anteeksi, missä hellat ovat ?
- Tuolla perällä viistosti oikealla, viittoili myyjä. Minulla on nyt puhelu ja asiakas odottaa. Hälytän Janin teitä palvelemaan.
Löysin hellaosaston, siellä oli kolme hellaa. Janikin tuli paikalle.
- Kuulin naapuriliikkeestä, että olette myyneet kesällä valovoimaan sopivia helloja. Onkohan niitä sattunut jäämään varastoon.?  
- Meillä on nyt juuri tällä osastolla remontti, soitan kolleegalle ja kysyn tilannetta. Ei niitä nyt ole. 
- Tehän edustatte useita merkkejä, voisitko selvittää, löytyykö joltain merkiltä, pyysin.

Sitten lähdettiin info-pisteelle. Jani kopsautteli mappirivistöä, veteli mapin sieltä toisen täältä.
- Kannattaisiko katsoa netistä, sieltä löytyy helpommin. Tai voinhan minäkin kotona katsella.
 - Kyllä minä katselen, Jani tuumasi ja alkoi selailla kuumeisesti nettiä..
Upolta ei löytynyt. Ehdotin Boshia ja perustelin ehdotustani. Keski-Euroopan maissa, kuten Sloveniassa ei
voimavirtaa varmaankaan jokaisen kylän kivimajoissa ole. Siellä pelataan valovirralla.
Jani ähelsi netin kimpussa, paineli nappeja ja parhaansa yritti - kunnes.
- No nyt se netti meni jumiin, kuului tiskin takaa.
- Taisi ylikuormittua tämän kiperän asian takia, valovirralla varmaan ei kestä. Ei se mitään, katselen kotona netistä.  

Jonotin vielä ksylitolipastilliaskin kanssa kassajonossa. Kotona jatkoin hellan etsimistä.  Tarina jatkuu jossain vaiheessa. Luulen, että hupaisia  käänteitä on luvassa ennenkuin vuokralaisemme saa napsauttaa hellan uunin  päälle.
Kuvien linnuilla ei ole mitään osuutta tapahtumiin. Ne liitelevät villin vapaina ja maan ongelmista tietämättöminä. Haluaisin olla vaikeista tehtävistä vapaana kuin taivaan lintu. Se kuitenkaan ei ole mahdollista.

17 kommenttia:

  1. OI JA VOI, TÄTÄ MEIDÄN SUOMALAISTEN/KOKKOLALAISTEN PALVELU- JA MYYNTI-INTOISUUTTA! ;)
    ON SUOMI KÖYHÄ SIKSI JÄÄ...TÄSSÄKÖHÄN ERÄS SYY?
    JÄÄN MIELENKIINNOLLA SEURAAMAAN..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämmöistä se palvelu on. Rautakaupoissa on laaja tavaravalikoima ja kaikki myyjät eivät perehdy valikoimaan. Asiakkaan palvelu kärsii myyjien hatarien tietotaitojen takia. Koulutus olisi paikallaan.

      Poista
  2. Onpas se oikean hellan löytyminen vaivalloista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se johtui kai siitä, että kyseessä tavanomaisesta poikkeava liesi.

      Poista
  3. Jotenkin tuttua. Myyjillä tuntuu usein olevan tärkeämpiäkin asioita, kuin asiakas.
    Joskus ei saa rauhassa harkita omaa ostopäätöstä, ovat liiankin myyntihenkisiä.
    Valoviralla toimivat uuni-liedet taitaa olla nykyään harvinaisempia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aina silloin tällöin törmään palvelun puutteeseen ja myyjän osaamattomuuteen.
      Vaatekaupoissa en tarvitse palvelua, sieltä löydän itse kaikki mitä tarvitsen ja haluankin toimia yksikseni.
      Ne ovat harvinaisia, mutta ns voimavirtaa eli tehokkaamman sulakkeen takaa tulevan energian liedet voi sähkömiestä käyttäen ottaa kyllä käyttöön. Selvitin asiaa itse.

      Poista
  4. Arleena, mieheni on isossa yrityksessä, jossa valmistetaan erästä kotitaloudessa tarvittavaa konetta, toki ei keraamisia liesiä, mutta hän kulkee tämän alan messut ympäri maailmaan. Hänen mielestään kaikki kotitalouksiin tarkoitetut 230 volttia käyttävät koneet ovat valovirtaisia. Hänen mielestään voimavirtaisia koneita on enää vanhoissa, takapajuisissa maissa. Me emme ole ikinä kohdaneet muuta kuin valovirtaisia liesitasoja, jollainen meillä itselläkin on...Myös Sloveniassa on mieheni käyttänyt 230 volttista liesitasoa, mutta hän sanoi, että kaikkea erikoita voi löytää, jos oikein etsii.

    Taloon voi tulla 380 volttia ja se on voimavirta, mutta sitä ei ole käytetty enää sataan vuoteen kotitalouskoneissa...

    Mitä tulee palveluun, se oli taas kuin siitä Speden rautakauppa-sketsistä. Kävimme pari viikkoa sitten K-raudassa ja kaikki on ennallaan eli kuten '70-luvulla eli ei palvelua. Saa oikein rukoilla myyjiä myymään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulisin, että tarkoitat kaikkia niitä kodinkoneita paitsi liettä. Kaikki yleiskoneet, astianpesukone, pölyimuri, pesukone käyvät, kun vain laittaa töpselin pistokkeeseen.
      Eri asia on lieden ja sähkökiukaan kohdalla, ne vaativat isommat sulakkeet ja ns voimavirran.
      Tapauksessani ei tällä hetkellä ko asuntoon tule tarpeeksi tehoa johtoa pitkin. Luulisin selviäväni tästä ongelmasta, ovathan useimmat kesämökitkin saaneet lietensä pelaamaan.
      Sloveniaa käytin hetken mielijohteesta esimerkkinä siitä, että siellä paistellaan uuneissa leipää valovirralla.

      Poista
  5. Tarinasi tuntuu kovin tutulta. Vaikkakin ongelmaostoksesi on kovin harvinainen, toivottavasti löytyy. Testaapa vielä Kallentorin kodinkoneliikettä, oliskohan siellä....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Soitin jo erääseen nettikauppaan ja Zanussi hella (199 €) keraamisella tasolla on sovitettavissa tuohon pikkukeittiöön.
      Vaatii vain vielä sähkömiehen arvion ennenkuin tilaan netistä.

      Poista
  6. Tuttua turinaa (kivasti muuten kerroit sen).
    Rauta (ym) -kaupat on kuuluisia tuosta. Ehkä on jokin koulutus jossain, jossa koulutetaan rautakaupan henkilökuntaan katoamaan tai muuten välttelemään asiakkaita.
    Hellasta en tiedä mitään, mutta eipä ole pakkokaan, kun en ole duunissa ao. liikkeessä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin uskon, että joku katoamistemppu se on kun myyjät häviää.
      Kerran minulle kävi niin, että myyjä käveli vastaan rautakaupassa. Kun kysyin asiaani sain vastauksen.
      Olen täällä töissä, mutta en tiedä asiasta mitään.
      Koulutusta vaan ja kyllä on perehdyttävä tavaroihin joita muille myy, että tietää mitä myy.

      Poista
  7. Aikamoista touhua kyllä siellä on ollutkin.
    Mahdatkohan hellaa löytääkkään, muutakuin itse etsimällä netistä!

    VastaaPoista
  8. Totuus on tarua ihmeellisempää ;) Olin hiljattain ostamassa astianpesukonetta ja Gigantissa sain suorastaan hätyyttää keskenään seurustelevia miesmyyjiä saadakseni kaupat aikaiseksi. Pakinasi osuu naulan kantaan.

    VastaaPoista
  9. Palvelu lienee jo vanhanaikaista. Odotetaan, että asiakas on tarpeeksi aktiivinen ja pärjää itsekseen.
    Myyjillä on ilmeisesti aika vähäinen tietämys myymälän tuotteista eikä haluta kohdata asiakasta.
    Johdon tehtävänä olisi tuntea ongelmat ja puuttua niihin.

    VastaaPoista
  10. Minulla oli ihana kokemus hellakaupassa! Vein samalle myyjälle ystävänikin nyt sunnuntaina. Vaan juttuja voisi kirjoitella huonosta palvelusta tai paremminkin palvelun puutteesta.

    VastaaPoista