Kainuulaisia valokuvaajia - näyttely

Tänään suuntasin askeleeni lenkille, pysähdyin jo alkumatkalla K H Renlundin Museon  näyttelyhallille. Siellä on menossa valokuvanäyttely Kainuulaisia valokuvaajia 24.1 - 28.4.2013. Neljä valokuvaajaa on asettanut teoksiaan näytteille.
Ensimmäisessä huoneessa  ovat  Pekka Agarthin teokset.  Linkin takaa löytyy valokuvaajan kuvia.
Pekka Agarth tallentaa dokumenttivalokuviinsa tavallista elämää, ihmisiä arkiaskareissaan. Hän haluaa kuvillaan kunnioittaa mm. kansanperinteen vaalijoita ja siksi aiheena on jo kauan ollut tervan poltto ja muu tervaan liittyvä aineisto. Tervahaudan hehku ja savu kiehtovat myös 
visuaalisesti.  Teksti lainattu näyttelyn tiedotteesta.

Seuraavassa huoneessa ihastelen lehtikuvaajana työskennelleen Teijo Määttäsen valokuvateoksia vai pitäisikö sanoa valokuvamaalauksia. Teokset ovat kuin maalauksia, valokuvamainen tarkkuus ja jäykkyys ovat poissa.  Valokuvaaja  pelkistää kuvattavansa, yksityiskohdat häipyvät, sumenevat. Näyttää kuin kuvat olisi otettu väärillä asetuksilla. Niillä on pyyhkäisty pois kuvatarkkuus ja yksityiskohdat. Taitavaa ja kaunista,
minulle epävireisen kameran käyttö on tuttua. Kompastelen usein sen ongelman kanssa, mutta myönnän, että pidän jäljestä. Pidän myös Teijo Määttäsen kuvista. Tiedotteesta saan lukea, että taiteilijan tuotantoon ovat vaikuttaneet modernin maalaustaiteen suuret nimet: Rothko, Monet, Pollock.

Yhtään kuvaa en näyttelystä ottanut, mutta lainaan museon sivuilta ylläolevan kuvan. Siinä on Teijo Määttäsen Lumpeet. Ei ole epäilystäkään etteikö Monet ole vaikuttanut juuri tähän teokseen.

Kolmas huone - Arto Tulima turistimatkallaan Etelä-Afrikassa on kuvajournalistina tallentanut muutaman tunnin vierailullaan Soweton kaduilta ja kujilta ihmisiä, näkymiä, slummia ja arkielämää. Olisiko kuvissa näkyvissä suunta jo parempaan - niin haluan uskoa.

Ia Samoil  on hätkähdyttänyt minua aikaisemminkin valokuvillaan. Nyt hänellä on viimeisessä huoneessa 

18 minuuttia kestäävä valokuvavideoteos, jossa on mukana runoja teksteinä ja ääninauhoina. Punaiset tekstit häiritsivät nopeasti vilkkuvina kuvien katselemista. Runot ja mietteet  olisivat voineet olla tiivistettyjä, lyhyitä haikuja tai mikä parempi kokonaan ääninauhana. Pysäyttävää, kantaaottavaa ja ajankohtaista, Talvivaaraakaan unohtamatta. Ihmisiä ja "ihmisen jälkiä".

 

Kotiintulomatkalla katselin taivaalle. Pysähdyin kuvaaman taivaalle piirtyviä torneja, viirejä ja puita.

Liitän osan kuvista tänne. Ensimmäinen kuva on museon Pedagogio-rakennuksen torni.