tiistai 26. helmikuuta 2013

Eteisen kautta kirjan äärelle

 
Tätä reittiä kuljen makuuhuoneesta keittiöön. Eteisen vasemmasta nurkasta näkyy tosin  olohuonetta, mutta
kulman takana on keittiöni, saareke erottaa sen ruokailutilasta, jota ei myöskään näy. Globus-tuolit ovat nyt eteisessä, ennen ne olivat keittiönpöydän ympärillä. Nyt tulemme saarekkeen lisäksi toimeen yhdellä ruokapöydällä.
Hallin lattialla näkyy iki-ihana siskoni kutoma matto ja oikea jalkani astuu juuri eteenpäin. Aamuisin sujautan jalkaani kuvassa näkyvät Pia Wallenin suloiset ja lämpimät huopatossut. Ne sain tytöltäni joululahjaksi.
Seuraavaksi istahdin selailemaan kirjaa.

 
Minulla oli arpaonnea jo toistamiseen täällä blogiarvonnoissa. Onnetar suosi Sarin Puutarhat-blogin arvonnassa. Eilen kävin postissa noutamassa  Riitta Tiitun  Wanilla Country Chic- sisustus- ja puutarhakirjan. Katselin sitä tänään ja otin muutamia kuvia iloksenne kirjan sivuilta. Sisustukset ovat suomalaista maalaisromanttista tyyliä ja kalusteet ovat usein ranskalaisia tai ruotsalaisia. Tämän tyylisuunnan lukijat tietävätkin, että Sisustuspuoti Wanilla  Rose sijaitsee Nurmijärvellä.
Ensimmäinen kuva lienee meille monille tutun Tuijan puutarhasta.
Seuraavassa on  ihastuttava puutarhamaja ja yksityiskohtia puutarhasta.
Kolmannessa vanha rengas on otettu hienosti uusiokäyttöön kukille.
Toiseksi alimmassa on kaunis sivustavedettävä sänky, joka muistuttaa pohjalaista vanhaa sivustavedettävää, tämä näyttäisi olevan ehkä ruotsalainen.
Viimeinen kuva on lintujen asumalähiö. Mikä olisikaan hauskempaa kuin puutarhassa asustaisivat linnut kimpassa pienessä lähiössään. Tuo on idea, joka olisi mukava toteuttaa.
Kiitos Sari kirjasta.

16 kommenttia:

  1. Kaunista, niin kotona kuin kirjan sivuilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli mukava selailla kirjaa, sen kotien tunnelmat olivat ihanan erilaisia kuin meillä.

      Poista
  2. Onnea voiton johdosta.Ja niin kaunista kodissasi! Siskosi tekemä matto näyttääkint tosi ihanalta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Matto on nyt eri valossa ja tietysti kamerassa on asetukset nyt enemmän kohdallaan kuin aikaisemmin. Tykkään matosta.

      Poista
  3. olitpa onnekas, upean kirjan olet voittanut. sisustuksesi on harmonisen kaunista ja vaaleaa, täysin päin vastaista meijän huushollissa;) kauniista matostasi tuli lämpimät muistot mieleeni, äiti kutoi samalla mallilla myös räsymattoja aikoinaan, kankuri kun oli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yleensä minulla on huono arpaonni, mutta nyt kaksi kertaa peräkkäin olen voittanut.
      Tuo on vanha mattomalli ja taas uudelleen kutojilla käytössä.

      Poista
  4. Tämä oli oikea hyvänmielen -postaus.
    Olet saanut kirjan sivut jännästi esille. Olet hyvä fotaaja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos.
      Pyörittelin kirjaa, että sain koko aukeaman jollakin tapaa fiilisteltäväksi.

      Poista
  5. Onnea hienon kirjan omistajalle!
    Siskosi tekemä matto on todella kaunis ja niin kauniit väritkin vielä, sopii hienosti sinne sun kotiisi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos.
      Värit eli kuteet valikoin itse haluamaani skaalaan.

      Poista
  6. Mielenkiintoinen kirja, tykkään kaikesta kierrätyksestä.
    Ja lintujen kerrostalo on hauska!
    Kaunis on myös mattosi, väriläiskä. Minäkin olen kutonut paljon mattoja, mutta nyt on välivaihe menossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä kerään lähinnä 1950-60-luvun lasitavaraa, astioita ja muuta siihen aikaan tehtyä.
      Siskoni on ahkera kutoja, itse en ole kutonut koskaan.

      Poista
  7. Mukavaa katsella kauniita sisustuspostauksiasi ja taidokkaita kuvauksia. Siskosi kutoma kaunis matto ja söpöiset töppöset jaloissasi luovat kodikkaan tunnelman.

    VastaaPoista
  8. Ihan mielen (ja kielen) päällä on ajatus, mitka pikkulinnut osaisivat asua tuossa kerrostalossa. Sieluni silmin niitä tuossa jo näen. Ja se sirkutus :)

    VastaaPoista
  9. Ihanien kuviesi myötä oli minunkin kaivettava hyllystä ko. kirja:)
    En muistanutkaan, miten kauniita kuvia tutuista bloggaajien kodeista se sisälsikään.

    Piristävä taulu sinulla eteisessäsi ja siskosi kutoma matto on värikäs yksityiskohta.<3

    VastaaPoista