Taidemuseon vankina

Sunnuntaina kävin tutustumassa Otto Mäkilän näyttelyyn Turun Taidemuseossa. Näyttely oli katsomisen arvoinen. En muistaakseni ole aikaisemmin nähnyt hänen töitään. Surrealistisia maalauksia ja myöhempään tuotantokauteen kuuluivat abstraktiset teokset. Pidin enemmän näistä viimeisistä.

 

Halusin kiertää myös muut näyttelysalit läpi. Creme de la Creme näyttely esittelee Suomen kultakauden (1880-1910) kerman mestariteoksia Turun Taidemuseon kokoelmista.  Teokset ovat jo tuttuja, mutta aina niiden äärelle kannattaa uudelleen syventyä.

Huomasin, että hissillä pääsee liikkumaan kerroksesta toiseen. Oikeastaan  minut houkutteli hissiauloihin rakennuksesta ulkoneva kuistimainen tila. Sieltä oli upeat näkymät Turun ylle. Kerrostasanteilla oli somistuksena viherkasveja. Kuvailin maisemia kaikessa rauhassa. Ajoin hissillä ylös.

Päätin pujahtaa ylimmästä kerroksen hissiaulasta takaisin  päärakennuksen. Se ei ollut ollenkaan mahdollista. Olin vankina hissiaulassa. Odottelin sisääntulevia, että voisin syöksyä avautuvan oven raosta sisään. Ketään ei kuitenkaan kuulunut enkä nähnyt ovilasien takaa ketään näyttelytilassakaan. Pienoinen pakokauhu valtasi minut. Kuvittelin jo, että yövyn hississä ja odotan aamua. Tai huudan kovaa jospa joku kuulee. Yöpyminen ei tuntunut hyvältä ajatukselta. Minua epäiltäisiin taidemuseovarkaaksi enkä löytäisi uskottavaa selitystä.   

Otin lisää kuvia. Ajelin hissillä joka kerrokseen, sama juttu ovet olivat lukossa. Viimein päräytin pohjakerrokseen. Se oli uhkarohkeaa, jos sieltä löytyisin niin  murtovaras olisin taatusti muiden silmissä. Käteni jo hikosivat.  Kuulin lasten ääniä kerrosta ylempää, joten nousin hissillä sinne. Isä kahden pienen tyttären kanssa tuli hissiin, josta poistuin kohti ovea. Se oli juuri loksahtamassa kiinni, sain jalkani väliin ja työnnyin pääaulatilaan. Vilkaisin vahtimestaria, huomasin, että hän katseli minua epäluuloisesti. Jatkoin matkaani portaita seuraavaan kerrokseen ja syvennyin kultakauden maalausten  kansallismaisemiin. Rentouduin lehmihaassa koivikkometsässä ja pysähdyin lumiseen Kolin maisemaan
.

Vähän ennen kansallismaisemia ihastelin vankina hissiaulaan avautuvaa lumista Turku-maisemaa.

Useimmat teistä tietävät, että Taidemuseo sijaitsee korkealla mäellä. Liukkaalla kelillä sinne on kiivettävä varovasti. Takaisin tullessa viettävää rinnettä on varottava vieläkin enemmän. Tein niin, mutta aivan viimeisillä metreillä juuri ennen autoa luiskahdin nurin. Tämäkin vielä, olisin voinut murtaa sääriluuni. Onni oli matkassa ei käynyt kuinkaan. Tulisi jo kevät ja sulaisivat kadut ei tätä jännittämistä enää jaksa.