keskiviikko 16. helmikuuta 2011

Sisustetaan


Katselin Bloggerin tilastoista katsotuimmat tekstit  toukokuusta 2010 lähtien eli siitä hetkestä, kun tämä palvelu on ollut käytössä. Kuudentena  on bloggauksen aloituskuukauden, heinäkuun 10. päivän 2007 postaukseni, Sisustetaan neuloen ja virkaten. Valitsin sieltä otsikkokuvaksi  Fernando ja Humberto Campanan suunnitteleman nojatuolin.  Nämä brasilialaiset veljekset ovat taitavia ja idearikkaita suunnittelijoita. Voisi ottaa mallia.
Tässä veljeksien ideoita lisää. Aika hauskat tuoliverhoilut. Kuvat ovat heidän persoonallisilta nettisivuiltaan. Ihmetelkää näitä sivujakin, eivät ole tavanomaiset.

Living etc oli listannut design klassikoita. Suomalaisista mukaan olivat päässeet Alvar Aalto - riippuvalaisin A330, jakkara 60, savoy-maljakko, Aino Aalto - aalto-jälkiruokakulho,  Kaj Frank  Kartio-kaadin ja lasit, Heikki Orvola Kivi-tuikut.
Mukana listauksessa oli myös suomalaissyntyisen Eero Saarisen Tulppaani-tuoli.  Me suomalaiset osaamme olla ylpeitä designistamme - vai osaammeko. Onko meidän vahvuutemme hyvässä muotoilussa. Kun Nokia ei enää vedä talouttamme kuin silloin ennen,  olisiko muotoilu yksi vientivalttimme.

9 kommenttia:

  1. Hauskoja tuoleja!
    Luin joskus jonkun ulkomaalaisen haastattelua, jossa hän ihmetteli, miten suomalaiset kaikki käyttävät design-astioita. Ehkä emme edes tajua pitää arkista Teemaa, Kartiota, Kokoa jne. niin erityisenä. Aikaa kestävää designia ne silti ovat ja omannäköistämme.

    VastaaPoista
  2. Toivottavasti siellä oli listattu kuitenkin Kartio-lasit ja kaadin Kaj Franckin nimiin...

    VastaaPoista
  3. Kivoja tuoleja.
    Surettaa tuo Nokian kohtalo. Löydetäänkö mitään tilalle?

    VastaaPoista
  4. Katriina,
    Alvar Aallon tuotteet ovat myös ulkomailla huomattavasti arvostetumpia kuin kotomaassamme.
    Se voi olla, että kaukaa näkee paremmin.

    Hippokampustaja,
    Kiitos, että oikaisit. Korjasin asian. Sitä tulee niin sokeaksi jo, kun on näitä designereita, että kirjoittelee nimiä sen kummemmin ajattelematta. Livingissa oli oikein.

    Unelma,
    Minä myös olen ajatellut, että mitä me saadaan tilalle. Nokia luisuu nyt käsistä.

    VastaaPoista
  5. Ompa jänniä tuoleja. Tarviikohan niistä pyyhkiä pölyjä?

    VastaaPoista
  6. Ihastuttavia tuoleja, mutta selkävaivaisena en uskaltaisi istuutua niihin.

    VastaaPoista
  7. Huvittavia mutta ei tee mieli istua :)

    VastaaPoista
  8. Sisustaminen ei ole ryppyotsaista, tuolit sen kertovat :).

    Kuinkahan monessa suomalaiskodissa on Teemaa? Olisi hauska tietää prosenttiosuus. Meilläkin sitä on, ja palvelee hyvin niin arkena kuin sunnuntaina.

    VastaaPoista
  9. isopeikko,
    Pölyt uppoavat silmukoiden syvyyksiin.

    SusuPetal,
    Ne voivat olla ihan sopivan tanakoita istumiseen.

    Rita,
    Kyllä minä istuisin mielelläni, varsinkin eteiseen ottaisin keskimmäisen tuolin. Olisi ilo ihastella värikästä tuolia heti kotiin tullessa.

    Lastu,
    Sisustamisen pitäisi olla myös iloista.

    Minä ilmoittaudun kansalaiseksi, jonka kotona ei ole Teemaa. Perun heti sanani. Merillähän on Teema mukit, meinasi unohtua. Ovat niin tutut ettei tullut nimi mieleen. Luulen, että hyvin monessa kodissa syödään Teema-lautasilta ja juodaan teet ja kahvit Teema-mukeista.

    VastaaPoista