lauantai 19. helmikuuta 2011

Mitä kevään merkkejä

Kävin kauppahallissa ja ihastelin sen pihalta keskitalven sinistä taivasta. Aurinko paistoi ja läheisen rakennuksen peltikatto kiilteli auringossa. Missä ne tämän talven kuuluisat kattolumet ja jääpuikot ovat. Katoilla ei niitä ainakaan näy.
Vilkaisin toiseen suuntaan, sielläkin sopivasti lunta katolla, kuten helmikuun talveen kuuluu.
Ostin  kauppahallista naudanpihvitlihat ja broilerin nuijia. 
Kuka kumma on yöllä kulkenut pihan puhtaassa umpihangessa. Kaksijalkainen ihmisenkokoinen se on ollut tai pitää tietysti sanoa Hän tuntematon. Olen yrittänyt kaikin tavoin varjella rikkumatonta lumipintaa. Se kimaltaa ehjänä niin kauniisti. Pihan toisessa nurkassa on riehumispaikka. Siellä halukkaat saavat hyppiä ja tanssia aivan vapaasti. Ja kyllä siellä on riehuttukin, kuten postausta alemapana kuvista olette nähneet.
Nyt riehuntapaikalla istui tyynenä yksi riehuja, naposteltavaa riittää. Turkki jo rusottaa kauniisti.
Pakkasta on  juuri nyt kello 15.30  -10astetta.

29 kommenttia:

  1. Hitaasti jääpuikot ilmestyvät tänäkeväänä. Mutta tulee ne, odotellaan rauhassa. Orava on kaunis eläin, pidän siitä, vaikka se verottaakin lintujen pesiä, mutta kaikkihan verottaa jotain. Verokarhu meitäkin ;-D

    VastaaPoista
  2. Kivoja kuvia.
    Meillä on katolla lunta todella paljon. Taloyhtiön miehet lupasivat tilata pudottajat paikalle, mutta eipä ole näkynyt.

    VastaaPoista
  3. Kurren turkki alkaa harmaantua, todella jo. Teillä siellä lännessä on paljon lämpimämpää kuin meillä täällä itäisessä osassa maatamme.

    VastaaPoista
  4. Oiskohan ne kattolumet lähes kaikkialla tiputettu alas;)
    Meillä kyllä roikkuu kivasti tuossa pohjoispuolella keittiönikkunan takana.

    VastaaPoista
  5. Oravan turkki on kaunis. Peltikatolta lumet putoavat itsestään, kun aurinko vähänkin lämmittää.

    VastaaPoista
  6. Ihan on kevään tuntua, kun on niin valoisaa. Kurre on suloinen ja on alkanut vaihtaa ylleen kevätpukua - sitä ruskeaa.

    VastaaPoista
  7. Kauniita kuvia ja kauniita rakennuksia. Nuo seinämän ulkokierreportaat ovat ihania!

    Ja oravakin on uskaltautunut ihmisten ilmoille, suloinen tupsukorva. Hienosti olet saanut ikuistettua sen!

    VastaaPoista
  8. Suloinen pörröhäntä jo luopumassa talviasustaan.
    Taivas on sini-sinisenä tosi kaunis.

    VastaaPoista
  9. Kauniin aurinkoiset talvikuvat. Olen iloinen,että sain tänä vuonna nähdä lunta kunnolla!

    VastaaPoista
  10. Kaunis hankikuva! Reagoikohan oravan turkki valon määrään, kun jo vaihtaa väriä?

    VastaaPoista
  11. Minäkin tykkään ehjistä hangista pihalla ja vain polkuja sinne minne pitää.

    VastaaPoista
  12. Sikäläinen kauppahalli lienee suosikkisi? Itse, paluumuuttajan ominaisuudessa, olen vasta löytämässä Kuopion kauppahallin tunnelman ja maut ja toden totta: sieltä löytyy molempia - ja tuoreutta.

    Puhdas, rikkumaton, ehjä hanki on kaunis.

    Riehumispaikan riehuja on kovin suloinen. Ja kurre on samalla almanakka: turkkinsa kertoo, että kevättä kohti mennään.

    VastaaPoista
  13. Zilga,
    Verokarhua emme pakoon pääse.
    Ensimmäiset jääpuikot ovat pudonneet, mutta odotellaan milloin räystäät tippuu.

    Unelma,
    Täällä on ollut lunta muuta Suomea vähemmän. En muista edes nähneeni lumenpudottajia.

    pappilan mummo,
    Minäkin yllätyin tuosta - 10 asteesta, kun uutisten mukaan muualla oli aivan toiset lukemat.

    pioni,
    Voi olla, mutta en ole sattunut näkemään pudottajia.

    Famu falsetissa,
    Kyllä ne luistavat lumiesteisiin ja pidemmälle jos lunta on oikein paljon.

    tanssiva harmaa pantteri,
    Minustakin valon määrä ja ilman kirkkaus on selvästi lisääntynyt ja tuonut aavistuksia keväästä.

    Elegia,
    Tuo ravintola Koulun rakennus näyttää minustakin kauniilta ja ryhdikkäältä.

    Kurret ovat joka päiväisiä vieraita. Tämä on se isompi, ilmeisesti isä kurre.

    kaanon,
    Selästä näyttää rusketus alkavan.

    Yaelian,
    Helsingin seudulla sitä on ollut paljon ja on vieläkin.

    Katriina,
    Ehkä se on valon vaikutusta ei niinkään lämmön, koska pakkaset ovat paukkuneet.

    tuulento,
    Mikään ei ole talvella kauniimpaa kuin kimaltava umpihanki ja nyt meillä se on tärvelty.

    Lastu,
    Kauppahallista ostan lihaa ja kalaa. Lihatiski on laadukas ja monipuolinen. Jauhelihat vastajauhettuja jne. Luomujuureksia saa kiitettävästi isosta marketista.

    Totta, orava näyttää kevään etenemisen.

    VastaaPoista
  14. Ihana orava, aikas paljon jo ruskeaa selässä, se tietää kevään tuloa!

    VastaaPoista
  15. Jääpuikot odotuttavat itseään.... Riehuntapaikallasi on ollut vilskettä!

    VastaaPoista
  16. No, hyvin hieno blogi;)) Miten voit? ;)) Lähettäminen suutelee puolalaisia; ***

    VastaaPoista
  17. On jo aivan kevättä ilmassa ilmiselvästi näissä kuvissa.
    Eilen aamulla pakkasta oli 29 ja tänään 18. Kohtahan ollaan jo maaliskuussa, varmaan kevät tulee tohinalla.

    VastaaPoista
  18. marjamatilda,
    Katselen tästä työhuoneen ikkunasta taas noita oravia. Niillä näyttää olevan juoksukilpailut ja välillä loikkia. Kiva että ovat olemassa - oravatkin

    kiirepakolainen,
    Pirskeitä riittää joka päivälle.

    ILove....
    Kiitos.

    Eija,
    Tänään on taas leudompaa vain -6, aurinkoa tosin ei näy - vielä.

    VastaaPoista
  19. Onpas ihanan pienet pakkaslukemat teillä ;) Eilen päivällä aurinko lämmitti niin että mittari näytti vain -20 ;) Sorsat lentelivät joella siihen malliin, että kevättä taisi olla jo ilmassa!

    VastaaPoista
  20. Lumessa riittää tänä talvena kaahlaamista, hyvää kuntoa tarvitaan.

    Ihana kurre niin tiivis turkkisen näköinen, jospa tarkenis lämpimille säille saakka.

    Mietiskelen...lieköhän paljon kuollut eläimiä, tahi lintuja tämän talven kovissa pakkasissa...

    VastaaPoista
  21. Täältä Savosta ne lumivuoret katoilla löytyy.. Jos ei ole luotu lumia pois..umpihankea 70 cm! On siinä katot äärirajoilla.
    Voi miten ihana tuo kurrekuva!

    VastaaPoista
  22. Taivas on kuvissa niin ihanan sininen...
    Voi miten suloinen kurre : )

    VastaaPoista
  23. Kauniita kuvia: selvästi jo vähän kevättä ilmassa.

    VastaaPoista
  24. Elisa,
    Sorsat, niitä en ole pitkään aikaan käynyt katsomassa, ovatkohan elossa.
    Kun ne tulevat joelle on kevät käsillä.

    Liplatus,
    On tämä talvi ollut monille eläimille kovaa. Mustarastaita en ole nähnyt, vielä tammikuussa otin kuvan kun olivat omenapuussa ja lintulaudan alla.

    Anna,
    OLen pannut merkille, että sielää riittää lunta. Täällä lounaiskulmassa sitä on vähemmän.

    Isopeikko,
    Peikko ei ole tarinoinut oravasta pitkään aikaan.

    sariw,
    Tuohon taivaaseen minäkin ihastuin, että piti kuvia oikein näpätä.

    Ina,
    Kyllä pieni häivähdys keväästä on.

    VastaaPoista
  25. Huoh...-10 astetta on ihana lukema ja tuo orava on suloinen..;)

    VastaaPoista
  26. Tuija,
    Juu tämä tuntuu melkein helteeltä muiden lukemia lukiessa.

    VastaaPoista
  27. Kirkkaan sininen taivas, valaiseva aurinko ja kurren ruskettuva turkki on ihania kevään merkkejä.

    VastaaPoista