perjantai 18. helmikuuta 2011

Häivähdys muistoista

Oli aurinkoinen kesäpäivä, kun valokuvaaja saapui.  Tänään otetaan perhevalokuvat. Talossa asuvat kahden veljeksen perheet. Oliko valokuvaamisen syynä se, että toinen,veljeksistä vanhin, muuttaa  pois omaan kotiin joen toiselle puolelle. Kun pihalta katsoo joen yli, näkee tuon vaaleankeltaisen talon.  Kummassakin perheessä on neljä lasta, isä ja äiti. Mukaan tulee myös isoäiti, hän jää asumaan tähän vanhaan taloon poikansa perheeseen.

Hilkka muistaa  päivän kuvaushetket.  Talon taakse,  pohjoisen puoleiselle niitylle,  paistaa  sopivasti aurinko. Sinne  nostetaan kolme tuolia.  Tuoleille istuvat äidit ja isoäiti. Isät seisovat tuolien takana. Nuorin lapsista istuu  oman äitinsä syliin. Hilkka seisoo isoäidin vieressä ja nojaa  isoäidin syliin.  Muut lapset ryhmittyvät  oman perheensä viereen seisomaan.
Hetki on tärkeä ja vakava. Kaikki ovat pukeutuneet juhlavaatteisiin. Isoäidillä on musta puku, Hilkan äidin puvun etumuksessa on kullanvärisiä paljetteja. Hiukset on kammattu. Hilkan pehmeä kihartava vaalea tukka  on järjestyksessä, takut on selvitetty. Äidin hiukset on vedetty  taakse hiuskammoilla. Henkilöt ikuistuvat kuvaan  totisina  ja hartaina.

Vähän myöhemmin juodaan pihamaalle katetussa pöydässä kahvit. Tunnelma on vapautunut ja iloinen. Valokuvaaja ehdottaa, että hän voisi ottaa lapsista kuvia. Hilkka, Johannes ja Marjatta haluavat yhteiseen kuvaan. He istuutuvat niityn nurmelle. Johannes pyytää Nero-koiraa mukaan. Hän ottaa koiran syliinsä ja valokuvaaja napsauttaa  kolmikosta kuvan. 

Tänään Hilkka katsoo kuvaa. Hän muistaa  punaruutuisen puvun ja sen punaiset napit. Marjatalla oli punaiset puuhelmet kaulassa. Nero heilutti häntää eikä  tahtonut pysyä rauhassa, vaikka Johannes piti lujasti kiinni. Aurinko paistoi niin kirkkaasti, että silmiä piti siristää.
Elämä rakentuu hetkistä.ja  jokainen  muistiin pysähtynyt hetki on arvokas.  

*********
Pakinaperjantai 221. haaste =
Onni - arvostus ja kiitollisuus
  

19 kommenttia:

  1. Kauniisti olet taas kertonut muistoista,hetkistä:-)

    VastaaPoista
  2. Silloin ei ollut kaikilla kameraa eikä kännykkää, mutta muistikuvat säilyvät myös valokuvaajat muistetaan.

    VastaaPoista
  3. Kauniisti kerrottu tarina ja mukana myös tuo valokuva.

    Minä rakastan vanhoja kuvia. vaikka henkilöt ja paikat olisivatkin tuiki tuntemattomia. Niistä henkii mennyt aika kosketettavassa ja koskettavassa muodossa. Sen menneen ajan henki!

    VastaaPoista
  4. Hetkien helminauha, ketju menneestä tähän hetkeen.

    VastaaPoista
  5. Hyvistä muistosta kannattaa olla kiitollinen; ne ovat onnellisuuden alusta.

    VastaaPoista
  6. Hymyilevä eläkeläinen18. helmikuuta 2011 klo 20.24

    Valokuva on aina onellinen muisto.

    VastaaPoista
  7. Unelma,
    Kiitos, että pidit.

    Yaelian,
    Kiitos. Muistot kirkastuvat kummasti vuosien vieriessä.

    Savu,
    Valokuvaaja olikin mieleenpainuva persoona ja se kamera.

    Alastalo,
    Kiitos.
    Se on totta vanhat kuvat elävöittävät muistoja.

    isopeikko,
    Se oli kauniisti sanottu. Kiitos.

    Ina,
    Samaa mieltä.

    Hymyilevä eläkeläinen,
    Niin on.

    VastaaPoista
  8. Vanhat valokuvat tuovat mieliin niin paljon muistoja. Niitä katsellessa pääsee hetkeksi vuosien, vuosikymmenten taakse.
    Tykkäsin kovasti kertomastasi.

    VastaaPoista
  9. Oih, olet taas kirjoittanut niin ihanasti : )
    Vanhat kuvat kertovat myös paljon, ajastaan...

    VastaaPoista
  10. Ennen tallennettiin tuollaisia elämän merkityksellisiä taitekohtia kuvamuistoiksi, hieno tapa. Muistuttaa jonkinlaisesta siirtymäriitistä; ihmiset sonnustautuneina parhaimpiinsa, hiukset kammattuna harkittu istuma/seisomajärjestys. Näitä on mukava myöhemmin katsella ja muistella.

    VastaaPoista
  11. Tässä pakinassa hehkuu lapsuuden lämpö. Hieno kirjoitus ja suloinen kuva!

    VastaaPoista
  12. Nämä tällaiset muistot ovatkin juuri niitä kauniita helmiä siinä elämän helminauhassa.
    Niin ihana tarina ja hienosti olet sen kertonnutkin!

    VastaaPoista
  13. Valokuva oli ennen totinen paikka. Lapset sentään saivat ilonsa näyttää. Paljon muistoja yhdessä kuvassa ja lämpimällä sydämellä kerrottuna.

    VastaaPoista
  14. Maailman paras "asia" on lapsen aito hymy. Kiitos tarinasta, kiitos kuvasta. Onnellista nähdä ja lukea tämä.

    VastaaPoista
  15. kaanon,
    Kiitos että kävit ja luit.

    Harakka,
    Joskus on rentouttavaa muistella, nyt tuli kuvan myötä nämä muistot esille.

    Sirokko,
    Valokuvaus ei ollut silloin jokapäiväistä puuhaa, sitä ei harrastettu.
    Kun kuvia otettiin haluttiin niihin asettautua ja pukeutua, näin jälkipolville saatiin edustava kuvamuisto.

    Rita,
    Sanoit taas niin hyvin, juuri noin ennen tehtiin. Ja valokuvaajan saapuminen oli pieni juhla samalla.

    hanne,
    Kiitos.

    aimarii,
    Minulla on näitä vanhoja kuvia muutama. Olen suunnitellut, että käyn kuvaamassa vanhoja albumeja, ne kun eivät ole hallussan i.

    sariw,
    Kiitos, mukava että kävit.

    Lastu,
    Niinhän se on. Hymy kertoo onnellisuudesta.

    VastaaPoista
  16. Ja koirakin on saanut asianmukaista arvostusta!

    VastaaPoista
  17. runopasanen,
    Kyllä kyllä, sekin.

    VastaaPoista