tiistai 16. syyskuuta 2008

Numerologiaa - uskotko tuloksiin

Saaret Napolinlahdella, todeksi muuttunut unelma - joillekin

Numerologia on okkulttinen näennäistiede, jonka mukaan henkilön syntymähetken ja nimen sisältämien kirjaimien lukuarvoista voidaan laskea erilaisia henkilön luonteeseen, tulevaisuuteen ja kohtaloon liittyviä asioita, kertoo Wikipedia.

Auringonkukkametsä kertoi Anna-lehdessä olevasta numerologia-testistä. Tietysti päätin kokeilla testiä. Uskotko sinä testituloksiin. Luettuani testitulokset halusin uskoa, että ne pitävät paikkansa. Minusta ne vaikuttivat kovin oikeaanosuvilta.

Positano pilviharson alla vuorten sylissä

Sitten heräsi epäilys. Kuinka nimen perusteella voidaan kertoa syvääluotaavia asioita henkilöstä. Nimi on annettu aikoinaan sattumanvaraisesti, vanhempien mieltymyksien mukaan.Nykyinen sukunimi on saatu myös täysin mielivaltaisesti ja sattumalta. Eikö elämä ole sattumien summa, ennalta-arvaamaton ja tunteiden tuoma kohtalo. Minulla on tällainen elämänkohtalo, kuulee sanottavan. Testissä löydettiin neljä lukua.

Sisäinen elämänluku paljastaa syvimmän sisäisen olemuksesi ja todellisen minäsi. Ulkoinen elämänluku paljastaa ulkoisen ilmeesi ja olemuksesi. Ulkoinen elämänluku on ikäänkuin persoonallisuutesi.
Näistä edellisistä muodostuu elämäntapa-numerosi. Elämäntapa ilmaisee sisimpääsi, olemustasi ja tapaasi suhtautua elämään.

Laskeutuminen Helsinki-Vantaa lentokentälle 7.9.2008

Hieman uskoin syntymäajankohdan perusteella tehtyyn tulkintaan elämänpolusta. Elämänpolku kuvaa tietä, jota pitkin sinun tulee elämäsi aikana kulkea. Se kertoo, mitä asioita sinun on elämäsi aikana muistettava ja otettava huomioon, jotta tiesi ja elämäntehtäväsi olisi helpompi kulkea.

Tässä saatu tulos koosteena. Haluaisin uskoa jokaisen tulkinnan. Olisiko kuitenkin tämä oikeaan osunut analyysi.

10 kommenttia:

  1. Minä en oikein jaksa uskoa mihinkään tuollaisiin testeihin tai horoskooppeihin ja muuhun hömppään. Onhan niitä ihan kiva toisinaan tehdä, mutta ohitan ne yleensä sen kummemmin pohtimatta. Ja minua ärsyttää suunnattomasti, jos jotain ihmistä analysoidaan sen perusteella, mikä hänen horoskooppimerkkinsä sattuu olemaan.

    VastaaPoista
  2. Enpä minäkään horoskooppeihin usko, mutta joskus kyllä luen niitä. Ja joskus haluaisin uskoa niitä.
    Testejä on hauska tehdä, toivoisi niiden pitävän paikkansa, ainakin ne positiiviset asiat voisivat olla totta.
    Tämä on kai uneksijan idealismia.

    VastaaPoista
  3. Hienot tulokset ainakin sait, kannattaa siis varmaan uskoa. Mutta yhdessä asiassa olen samaa mieltä: taiteellisia puolia kannattaa tuoda esille, siitä nautimme me muutkin. Nytkin kuvat, etenkin Positano pilvineen ja vuorineen, olivat todella taidokkaita. Herää ajatus, onko muitakin taiteellisia piirteitä, joita et ole paljastanutkaan. Hyvä olet kirjoittamaan, selvä se, ja värit, mutta mitä vielä, paljasta kaikki meille.

    VastaaPoista
  4. Kuulun sarjaan 'en usko'. En usko myöskään horroskooppeihin. Mutta kuten sanoit, hömppätestit ja muu huuhaa piristää elämää, uskokoon ken tahtoo. Mutta jos joku tekee minusta luonneanaplyysin horoskoopin perusteella, menen välittömästi näppylöille. :) Eikös me olla synnytty peräkkäisinä päivinä?

    VastaaPoista
  5. No usko pois, ihan hienoja kuvauksia noi on!

    Ja uskomattoman kauniita kuvia olet taas ottanut, eli kyllä sinussa taiteellisuutta ainakin piisaa yllin kyllin.

    VastaaPoista
  6. leijonainen,
    Kannattaa uskoa, mutta taitaa häipyä kuitenkin mielestä.
    Kuvat syntyvät kauniista ympäristöstä helposti. Hiukan tiirailua ja näpsäys.
    Ideoita on, mutta toteuttaminen on vaikeampaa.
    Lapsuudesta tähän päivään on tullut kerrottua.
    Ainoa tabuaihe on perhe, lähinnä lapset. Ne haluan pitää vain omanani.

    VastaaPoista
  7. krisu,
    Pieni hömppä on aina joskus paikallaan. Ihan oikeasti joku joskus voi osua kohdallekin.
    Juu me juhlimme peräkkäisinä päivinä, oikeastaan sinun syntymäpäiväsi on sama kuin minun nuoremman tyttäreni.

    VastaaPoista
  8. itkupilli,
    kyllä se ennakkoluuloton idealisti uskookin, ainakin hetken

    VastaaPoista