perjantai 12. syyskuuta 2008

Hiljaisuus hälinän keskellä

Caprin saarella on lomailtu jo ennen ajanlaskumme alkua. Ensimmäisiä vieraita ovat olleet keisari Augustinus hoveineen vuonna 29 eaa. Tiberius taas hallitsi Rooman valtakuntaa Caprilta käsin. Jylhät jyrkkinä suoraan mereen laskevat rantakalliot voisivat kertoa lukuisia tarinoita saaren elämästä. Mutta ne ovat hiljaa sammaloituneina.

Caprin keskusaukiolla Piazettalla on Valkoinen kirkko. Tällä hetkellä sen sisämaalauksia restauroitiin, mutta puhtaanvalkoiset holvit koristeleikkauksineen olivat jo valmiit. Viileä rauhallinen hetki pylväikössä oli juhlallinen. Kirkkoon poikkeaminen hälinän keskeltä pysäytti.

Kerrotaan, että Italiassa ei tarvita psykologeja mielenterveysongelmia ratkomaan. Italialaiset elävät hyvin perhekeskeistä elämää. Nuoret asuvat kotona äidin hoivissa usein siihen saakka kunnes perustavat perheen. Naisista noin 39 %:a on työelämässä, suurin osa hoitaa kotia ja lapsia tai lasta. Syntyvyys tässä roomalaiskatolisessa maassa on alhainen 1,1 lasta perhettä kohti. Kun italialainen muuttaa kotoa, muutto ei johda kotikylää tai -kaupunkia pidemmälle. Useimiten jäädään asumaan lähelle vanhempia. Jos äidit haluavat työelämään, lasta tai lapsia hoitavat lähellä asuvat mummot. Lastenhoitojärjestelmä ei ole kehittynyt yhteiskunnan harteille siinä mittakaavassa kuin meillä Suomessa. Vastaavasti lapset pitävät huolta vanhemmistaan niiden vanhetessa.

Päädyin siihen, että näissä valinnoissa ja hoitorakenteissa piilee ihmisten mielen tasapainoisuus. Turvallinen lapsuus läheisten huomassa kasvattaa tasapainoisia aikuisia. Uskonto antaa myös lujan pohjan tasapainoiseen elämään. Roomalaiskatolisille rukous ja ripittäytyminen ovat luonnolliset asiat elämässä. Mieltäpainavat asiat voi keventää mielestään ripittäytymällä. Papille voi uskoutua kaikissa asioissa. Eikö tämä kuulosta loistavalta mielenhoitamiselta. Kaiken lisäksi se on yhteiskunnalle halpaa. Meillä kirkko instituutiona on vuosikymmenten saatossa etääntynyt kansasta ja palvelee hyvin pientä uskollista osaa. Suurin osa kirkkoon kuuluvista on tapakristittyjä. Ripittäytymistä ei harrasteta, lohtua haetaan hyvinkin maallisista ja pinnallisista asioista. Olisiko alkoholi yksi niistä. Mielenterveysongelmat ja masennus ovat meillä tätä päivää.

Saari on kaunis, meri kirkas sininen, rakennuksissa välimerellinen pastellien raikkaus. Tuntuu kuin kulkisi suuressa puutarhassa. Sinne pitää palata uudelleen.

16 kommenttia:

  1. Upeita kuvia, kyllä siellä on todella kaunista, kuin maanpäällinen paratiisi.

    Ja noissa sun pohdinnoissa on varmasti paljon perää. Italialaiset on niin perhekeskeisiä, siellä perhe on yleensä myö sosiaaliturva. Ja omasta perheestä pidetään huolta sekä taloudellisesti että myös henkisesti.

    Myös tota ripittäytymistä olen joskus miettinyt, ja olisin joskus itsekin ollut sellaisessa tilanteessa, että olis ollut helpotus, jos olisi voinut hiukan raskasta omaatuntoa jollekin purkaa.

    Mä olen monesti miettinyt, kuinka tasapainoista ja mukavaa elämä voisi olla, jos ainoastaan kotikylän murheet olis ainut mitä edes tietää, tarkoitan siis aikoja ennen sähköjä. Kun elämä on koostunut joka päiväisistä askareista.

    VastaaPoista
  2. Capri on maanpäällinen paratiisi, kuten Itkupilli sanoi! Ainutlaatuinen ikiaikaisessa kauneudessaan ja samalla täynnä nykyajan ylellisyyttä. Axel Munthea nuorena lukeneena hänen talonsa San Michele oli aikoinaan unelmien täyttymys.

    Ajatukseni kulkivat samanlaisia ratoja alkukesän Italianmatkani jälkeen. italialaiset purkavat pahan mielen samantien ulos, huutavat ja meuhkaavat ja tekevät numeron asiasta kuin asiasta. Elämä on yhtä teatteria. Ja väärtä teot voi samantien käydä tunnustamassa papille ja saada katumusharjoituksia ja anteeksiannon. Se on tervettä!

    Mutta eipähän jää mitään hampaankoloon kuten meillä, kun kaikki pitää niellä ja olla aina vaan hiljaa. Niinhän meitä lapsia ennen opetettiin. Meillä myös perherakenteet ja suvut hajoavat, kun sukupolvi toisensä perään siirtyy opiskelun ja työn perässä muualle. Tässä jaksan kadehtia syntyperäisiä helsinkiläisiä sukuja, joilla ei ehkä ole tarvetta lähteä, tuskin ainakaan pohjoisemmaksi.

    VastaaPoista
  3. Hienoja kuvia! Yhdessä perhekeskeisyyden kanssa tuolla mahtavalla valon määrällä, upealla sinisellä taivaalla ja kauniilla valkoisilla rakennuksilla voi myös olla vaikutusta italialaisten hyvinvointiin. Ainakin näin suomalaisesta näkökulmasta tuntuu siltä.

    VastaaPoista
  4. On ollut mukava lukea ja katsella kuvia Italian matkaltasi. Olen itsekin olut Italiassa monta kertaa ja taas tuli mieleen, että sielläkin voisi muutaman vuoden tauon jälkeen taas käydä. Huomaan, että käyn aina peräkkäin samassa maassa muutaman kerran ja sitten vaihdan kohdetta. Olen lokakuussa menossa Andalusiaan, viime vuonna olin siellä samoihin aikoihin! Matkakuume alkaa jo kohoamaankun toisten matkakertomuksia lukee!

    VastaaPoista
  5. Varsinainen paratiisi näyttää saari tosiaan olevan - sinnekin pitäisi päästä=)

    Yhdyn täysin tuohon perhekeskeisyyden elämään tasapainoa tuovaan vaikutukseen ja olen sitä mieltä, että meilläkin meidän nuorempien pitäisi ottaa itse enemmän vastuuta vanhuksistamme sen sijaan että aina vain valitamme laitoshoidosta...

    Eikä tämä nyt suinkaan tarkoita ettei laitoksia lainkaan tarvittaisi tai ettei suvun yhteys ikävimmillään voisi toimia myös rasitteena - ainahan asioilla on puolensa mutta uskon, että hyvää siitä voittopuolisesti seuraa.

    Uskon kyllä että myös ihana ilmasto antaa oman osansa mielialaan, ainakin itselläni auringolla on ihmeen elvyttävä vaikutus.

    VastaaPoista
  6. itkupilli
    ripittäytyminen auttaisi monesta ongelmasta ja patoutumimista. Suomalaisilla on kulttuuriperimänä pitää sisällään kaikki murheet mielenterveyden kustannuksellakin

    Näin se on tieto lisää tuskaa, vaikka se avartaa. Sitä suuremmalla syyllä pitäisi osata avautua ja pyytää apua ongelmiin

    VastaaPoista
  7. katriina,
    todellakin ihana paratiisimainen iso puutarha

    Italaialaiset ovat temperamenttisia, estottomia ja avonaisia, perheyhteisön tuki ja turva on oleellinen osa elämää

    Meillä maalla useat sukupolvet elivät sulassa sovussa keskenään saman katon alla, pidettiin yhtä ja tukiverkko toimi. Ei ole enää tätä perinnettä

    VastaaPoista
  8. elina,
    vinha perä suku, ystävät, yhteiselämä, perheet, kaikki yhdessä
    Sen aistii, iltaisin kokoonnutaan isolla joukolla ilallisille ja puhe pulppuaa.

    VastaaPoista
  9. maaretta,
    näin on on mukava suunnitella matkoja, katkaista syksyn kulku ja pyrähtää uusiin maisemiin.

    VastaaPoista
  10. inkivääri,
    samaa mieltä pitäisi kiireenkin keskellä muistaa läheisimpiään, vanhuksia. Aina se ei ole matkojen takia mahdollista

    Auringolla ja valolla on merkittävä vaikutus mielialaan. Meillä on totuttu talvikautena pitkään kaamokseen marraskuulata helmikuulle.

    VastaaPoista
  11. Minunkin ajatukseni tulevat esille jo aikaisemmissa kommenteissa, joten tyydyn nyt vain huokaisemaan kaupungin kauneudelle ja etenkin kuvillesi. Hienoja.

    VastaaPoista
  12. Meidän seuraava Italian kohde on ehdottomasti Capri. Olin muuten ihan varma, että olisitte viettäneet loman juuri siellä!

    Lähipiirissä on tullut seurattua italialaista elämäntapaa hyvinkin läheltä ja pakko sanoa, että olen jokseenkin onnellinen perisavolaisesta itsenäisestä miehestä, joka on irtaantunut mamman helmoista ;-) Vaikkakin INHOAN suomalaista tapaa korostaa ihmisen itsenäisyyttä ja yksin selviämistä..

    VastaaPoista
  13. Matkakuume iski kuviasi katsellessa!

    VastaaPoista
  14. leijonainen,
    sinneppä sitten mennään, uudelleen

    Tapasin Anna-Leena Härkösen samalla matkalla, oli menoossa lepäämään ja rentoutumaan Ibitzalle viimeisen kirjahulinan jälkeen.(Riku ei ollut mukana).
    Kertoi myös pitävänsä näistä paikoista, oli lomaillut Sorrentossa aikaisemmin.
    Ibitsalla hotelilla oli mineraalivesilähteet käytössä kylpemiseen. Lähdekylvyt kuulostivat tosi mukavilta.
    Hän kertoi, että matkanjärjestäjät ovat karsimassa näitä matkoja, loppuvatko mahdollisesti kokonaan.
    Toivottavasti ei.

    VastaaPoista
  15. nanna,
    caprilla vietimme vain yhden päivän. Sorrento on ihan mukava paikka, iltaelämä rennompaa ja enemmän "tilaa"

    Kyllä, olen samaa mieltä, että miehen mukana ei kannata ottaa anoppia enää kotiin huseeraamaan.
    Kun lapset ovat pieniä, on suvun tukiverkko paikallaan. Pitkät välimatkat eivät mahdollista sitä.

    marjukka,
    matkat insiroivat kummasti, tietysti rentouttavat ja avartavat

    VastaaPoista