keskiviikko 28. marraskuuta 2007

Savulohta uuniperunalla

Ison K-marketin kalatiskin vastasavustettua merilohta ei voi vastustaa. Maikkarin aamun Alexin Uunibataatit ja savulohikastike oli jäänyt houkuttelevasti mieleeni, joten savulohipala päätyi ruokapöytäämme. Alexin ohjeesta poiketen söimme bataatin asemasta perunaa.


Uuniperunat ja savulohikastike ohje 4:lle

Uuniperunat
4-5 isoa jauhoista perunaa esim Rosamundaa
4-5 palaa foliota
Savulohikastike
400 g savulohta
1 pnt tilliä
150 g kermaviiliä (majoneesi ja ranskankermakin käy)
1 punasipuli
1 tl kapriksia
1 dl herneitä
suolaa ja pippuria

Kääri perunat folioon ja kypsennä 225-asteessa n 1-1,5 tunnin ajan.
Sekoita kulhossa hienonnettu tilli sekä punasipuli, kermaviili, kaprikset, herneet ja mausteet.
Pakasteherneet kiehautetaan tilkassa vettä ohjeen mukaan ja annetaan jäähtyä..
Lisää lopuksi pilkottu savulohi ja jätä seos maustumaan hetkeksi viileään.
Tarjoa kuuman uuniperunan ja salaatin kanssa.

Vihreäsalaatti

Sidesalaattia kevyesti huuhdottuna, valutettuna ja revittynä
Kurkkua, kuoritaan, halkaistaan ja poistetaan siemenet, viipaloidaan
Punasipuli pilkotaan silpuksi
Ainekset sekoitetaan ja päälle kaadetaan kastike

Kastike; 2/3 neitsytoliiviöljyä, 1/3 vaaleaa balsamicoa, ripaus sokeria, yrttisuolaa, mustapippuria, kastike vatkataan lusikalla ja pyöräytetään salaattiin
Lopuksi pinnalle viipaloidut tomaatit

4 kommenttia:

  1. Kivat sulle, kello on taalla 8:17 aamulla ja mulle tuli jo nalka :) Tuskaa ei helpota yhtaan se, ettei taalta saa savustettua lohta.

    Pitaisi varmasti tuoda Suomesta savustuspusseja tai sitten jattaa suosiolla savustettu lohi Suomessa syotaviin herkkuihin.

    VastaaPoista
  2. Aamupuuro täälläkin on vasta syöty. Kalaa on varmaan siellä enemmän vastapyydettynä ja tuoreena hallissa . Mutta sinulla on valittavissa eksoottisempia kalalajeja kuin täällä meidän ihanat muikut sun muut.

    Bataatin tai perunan kastikkeeseen voit yhdistää kypsennettyä kalaa ihan lähes mitä vain.

    Aamulla, kun katsoin ulos, oli ihana yllätys. Maan peitti ensi kertaa tämän syksyn aikana valkoinen ohut lumipeite. Pikkujoulutunnelmissa ollaan. Iloista pikkujoulua ja lahjapaperin rapinaa sinnepäin.

    VastaaPoista
  3. Uuniperuna on kyllä sellaista lohturuokaa, jota voisin syödä vaikka joka viikko! Ruokakaupaankaan ei tarvitse lähteä täsmällisen raaka-aine listan kanssa vaan voi tosiaan katsoa, mikä näyttää hyvältä. Myös tuo uunibataatti kuulostaa kiinnostavalta.

    VastaaPoista
  4. Oih, kylläpä alkoi tehdä savulohta mieli... Kai se on laitettava listalle ja kokeiltava ensimmäistä kertaa uunissa perunaa tai bataattia. Mulla on aina sellainen pelko, että ne ei kypsy :-D Ehkä se helpottaa jos kerran onnistun.

    VastaaPoista