torstai 29. marraskuuta 2007

Millä luutulla keittiössäsi luututaan

Sain kimmokkeen Vaahteramäen Linalta, joka oli ostanut ihastuttavan ja kauniin luutun. Luutu näytti ihan taululta. Sellaisia luutuja minäkin olen ostellut aikaisemmin, kun kaunis ja omaperäinen on silmiin osunut. Viimeinen ostokseni oli Tukholmasta Form-design-nimisen yrityksen tuote.


Nyt meillä pyyhitään keittiössä ruskealla tanskalaisella Lille Husin Ric-luutulla. Ostospäätökseni on osittain ekologinen, mutta myös hygieniset perusteet ovat yhtä painavia. Olen nimittäin kyllästynyt jatkuvaan luutun vaihtoon. Vaihdosta huolimatta luutu jossain vaiheessa tuntuu äklöttävän likaiselta. Harmittaahan se heittää luutu roskiin, kun sitä ei saa desinfioitua. Pienistä puroistahan ne ekologiset teot alkavat. Vanha sanonta kertoo, että penneistä tai nyt senteistä se miljoonakin alkaa. Miksipä en säästäisi sekä luontoa että rahaa.

Kuvassa niin ihana Form-designin luutu lyhyehkön käytön jälkeen, ei mikään innostava enää. Nautin Ric-luutusta, koska sen voin desinfioida 90-asteessa keittämällä pikkukattilassa hellalla. Ei siis tarvita pesukoneen käynnistystä. Ric on 100% puuvillaa, imukykyinen ja pyyhkimisominaisuuksiltaan loistava.

Millaisella luutulla teillä keittiön pöytä pyyhitään ?

10 kommenttia:

  1. Meillä leikataan tavallisesta Wettex rullasta pala. Ei kaunista, mutta se kestää myös kattilassa keittämisen ja pesukoneen valkopyykkiohjelman 90 astetta.

    VastaaPoista
  2. Mulla on myös ahkerassa käytössä Wettex. Mieluiten ostan rullana, josta sitten saa leikattua sopivia paloja.

    VastaaPoista
  3. Wettex kestää keittämistä, olen sitäkin kokeillut.
    Jäi kertomatta, että muualla meillä pestään ja pyyhitään microkuituliinoilla, jotka kestävät myös 90-asteen pesun. Pitkäikäisiä ja kestäviä valintoja nekin.
    Keittiössä on puuvillaluutu sopivin omasta mielestäni.

    VastaaPoista
  4. Mina luotan enjo-tuotteisiin. Ekologista, ei saippuoita ja ah, niin kiiltavaa jalkea. Voi pesta koneessa ja kayttaa vuosikausia. Ei kylla kovin kauniita, mutta vareista tietaa, mika riepu mihinkin tilaan.

    www.enjo.net

    VastaaPoista
  5. Kauniita rättejä - kerroinkin Vaahteramäellä käyttäväni niitä froteisia pikkupyyhkeitä, joiden oikeaa tarkoitusta en edes tiedä - pesulappujako lie.

    Esim. viime jouluksi otin käyttöön semmoisen punaisen, jossa oli punavalkoinen kuvio. Minusta on kätevää heittää ne muun pyykin joukkoon koneeseen, kun meillä kone pyörii aikas usein...

    VastaaPoista
  6. Hauska postaus! Vastaus omaan tiskirättiini kuvan kera löytyy omasta blogistani joulukuun 1. päivältä :)

    VastaaPoista
  7. Täytyypä tsekata tuo enjo.net, loppuvathan ne luututkin joskus kymmenien keittokertojen jälkeen. Voisi tsekata jotain uutta, josko parempaa löytyisi.

    Tanyalla uiskentelivat pääkallot, kyllä joskus pitää ottaa huumorillakin keittiön ankea tiskipäivä.

    VastaaPoista
  8. enjot on tosi ihania. tutustuin niihin taalla ja viime kesana suomessa pidin enjo-kutsut. esittelija kokkolasta saapui repullisen kanssa. kauppa kavi hyvin, kun olohuoneellinen tateja tilaili puhtaita, pesuaineettomia koteja. aitini osti mopin, joka on niiiin ihana, etta se on pakko saada itsekkin. siihen on saatavissa sellainen "imurikangas", ettei juuri tarvitse imuria kayttaa, kun se imaisee polyt itseensa.

    VastaaPoista
  9. Ric-liinan ostin kotikaupunkini sisustusliikkeestä, mutta enjo-tuotteiden saaminen näyttää olevan hiukan vaikeampaa. Pikainen sivulta otettu tietous herätti mielenkiinnon. Kokkola on minulle hyvinkin tuttua paikkaa, löytyyköhän sieltä esittelijä. Tai paremmin se onnistuu, kun kyläilen siellä siskoni luona. Pitää pyytää häneltä enjon esittelijä paikalle.

    VastaaPoista