lauantai 7. heinäkuuta 2007

Turkoosia

Kesän helteillä olohuoneen ikkunanäkymät ovat kesään kuuluvasti viriilin vihreät ja sisällä ripaukset turkoosia viilentävät kesän lämpöä. Kerään maljakoita tai oikeammin ostan, kun kohdalle sattuu sopivaa. Maljakoita on kertynyt aina 1960-luvun designista tämän päivän Ikean maljakoihin saakka. Olohuoneen tasolle sommittelen maljakkoasetelman aina vuodenajan ja kulloisenkin tilanteen mukaan. Kuvassa näkyvä asetelma on saanut kesäksi joukkoon turkoosit maljakot. Ryhmässä on Holmegaardin Karen Blixen, valkoiset maljakot, Lasisirkuksen turkoosiraitainen pullo ja korkeakaulainen maljakko, Kosta Bodan vihreä Barcelona, tuntemattomien tekijöiden turkoosinvihreä ja turkoosi pallomainen, kohokuviollinen maljakko. Ryhmän kallein on Tapio Wirkkalan 1960-luvun tumman viinipunainen pullo. Joukkoon asetin myös lasiomenan, joka on puolalaisen lasipuhaltajan designia. Sohvilla on piristeenä turkoosia, Osborne&Littlen kukikkaat kukkatyynyt ja Kenzon yksiväriset.
Lisää turkoosia löytyy ikkunalta, kaksi Bia Häggblomin keramiikkamaljaa. Niissä poltan tuikkuja joskus, mutta enimmäkseen ne ovat kauniit tyhjänä, kuten kuvassa.
Tauluista löytyy myös ripaus turkoosia, esimerkkinä kuvan J Melenderin Bourgies akryylimaalaus. Syksyllä vaihtuvat tyynyt ja maljakkoasetelma uusiin sävyihin.
Makuuhuoneeseen turkoosia, miksei. Tämä projekti odottaa syksyä, jolloin makuuhuoneen tekstiilien uusiminen on ajankohtainen.




6 kommenttia:

  1. Onhan kaunista. Makuuhuoneenne on kuin Brittiläisestä sisustuslehdestä. Minulla on jonkun verran vanhoja maljakoita myös. Monet eivät vain tällä hetkellä mielytä värisilmääni. Mutta ei hätää, värisilmä elää. Milloin mikäkin on suosiossa.

    VastaaPoista
  2. Kiitos Sanni. Olen kovin vähän aikaa ollut näillä blogisivuilla, reilun viikon, joten tavat ja tottumukset ovat vieraita. Sen panin merkille, että neuleblogeissa on oma piiriinsä samoin ruokablogeissa. Sisustusta on aika vähän, toivottavasti neule/ruokasivuilta maltetaan käydä näillä meidänkin sivuilla kommentoimassa.
    Mukavat sivu sinulla, ihana sitruunakermamansikka-jälkiruoka sinulla nappasin sen ja nautiskelemme sitä kunhan erki koittaa ja torit aukeavat ja mansikkaa saa.

    VastaaPoista
  3. Oi sisustusta, lempiaiheitani !

    Arvaa mistä löysin tänne...

    ;-)

    VastaaPoista
  4. Sisustusta rakastan minäkin. En neulo en virkkaa, mutta juuri ihailin Paola Lentin mattoja, jossain vaiheessa kirjoitan niistä. Tarkoituksella, että neuleblogilaiset saisivat mahd vinkin matontekemiseen. Josko jaksavat sisustussivuilla käydä. Sisustus ei ole niitä suosituimpia aiheita täällä blogeissa, yritän räpeltää kuitenkin.
    Arvaan mistä löysit tänne. Prinsessan elämä yhdisti. Kävin sivuillasi, pistänpä sen suosikkilistaani, jotta muistan lukea. Mukava blogi.

    VastaaPoista
  5. Hei, huomasin kommenttisi blogissani ja tulin heti vastavierailulle - eli ainakin yhden ruokabloggajaan olet jo houkutellut sisustussivujen pariin :-) Itselläni ei ole erityisemmin sisustussilmää (nyyh), mutta mielelläni toki ihastelen kauniita esineitä ja kokonaisuuksia. Jonkin verran on tullut aiheeseen liittyviä lehtiäkin selailtua sen jälkeen, kun viime kesänä muutimme uuteen kotiin ja piti ruveta miettimään kalustusta. Projekti on edelleen hieman kesken, tunnustettakoon...

    Laitoin sivusi suosikkilistalleni, niin muistan jatkossakin käydä tutkailemassa, mitä uutta hauskaa olet tänne lisännyt. Sisustusvinkit ovat aina tervetulleita ja myös kattaus on kiinnostava aihe. Bloggailemisiin! :-)

    VastaaPoista
  6. Hei vaan, ihan hiljattain olen tutustunut tähän sisustusblogimaailmaan minäkin... avasimme sisustusliikkeen netissä ja siihen liittyvän blogin!
    Kauppa on osoitteessa www.helsinkiliving.fi ja blogi majailee täällä: blogspot.helsinkiliving.com.
    Suomesta on tällainen puuttunut aiemmin kokonaan!
    Käykää katsomassa ja kommentoikaa, sekä kauppaa että blogia!
    Terhi

    VastaaPoista