sunnuntai 16. maaliskuuta 2014

Sinistä nyt

 Nyt on sinistä ilmassa ja maassa, kun ajelimme tänään. Jopa tien pinnassa oli sinistä, taivas oli sininen eri sävyissä riippuen siitä mistä katsoo suhteessa aurinkoon.  Aurinko paistoi häikäisevästi.
Pysähdyimme tasoylikäytävälle punaisten valojen ja laskeutuvan puomin eteen.
Eteeni lipui rahtijuna, jonka vaunut olivat sinisen eri sävyissä. 
Junassa oli kymmenkunta vaunua ja nappasin kuvaan niistä kaksi.
Kaunis raidallinen sinisävyinen väritys vaunuissa
*

18 kommenttia:

  1. Näistä värikollaaseistasi olen useasti todennut, että sinulla on pettämätön värisilmä. Näkyy se tietysti muussakin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Värit ovat täällä meillä niin monella tapaa ajankohtaisia päivittäin.

      Poista
  2. Kauniin aurinkoisen päivän värittämää sinisyyttä.

    VastaaPoista
  3. Sininen on minulle vaarallinen sana;) Lapseni sanoivat ollessaan pieniä, että olen maailman sinisin äiti. Sen jälkeen päätinkin rajoittaa sinisen vain kotimme alakertaan ja siniseen kuuluu siis turkoosikin. Mutta apua: Minä yksin ostin kerran R:n ollessa reissussa meille sikakalliin kotimaisen sohvan ja se on vaaleansininen. Se määrää koko olkkariamme, joten ei tule mitään panoraamakuvia. Päällystys maksaa saman verran kuin muutama Ikean iso kulmasohva ellei enemmänkin.

    En voi lopettaa sinisestä: Siinä Iittalan Taika-sarjassa on se vaalea astiasto hyvin kaunis. Nyt on listalla se puolen litran kannu ja siinä on just mielestäni tuota sinistä kuin on värikollaasissasi toinen oikealta. Mutta onneksi siinä on paljon muutakin, joten kannu saa tulla keittiöömme eikä joudu alakertaan.

    Petroolinsininen on lisääntynyt valtavasti erilaisissa talojen rakenteissa. Lenkillä näimme yhteen isosti remontoituun taloon tehdyn sen värisen lasiverannan. jossa näköesteosuus ja tuet olivat kaikki petroolinsinistä. Myös sen värisen talon olemme nähneet...

    Talvimattona kyllä tykkäisin olkkarissa punasinikuvioisesta edullisesta Bristol-matosta...Muualla on vain valkoisia nukkamattoja.

    Huh, huomaathan, sininen on minulle the juttu;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suomalaisilla sininen väri on mieluisa eri sävyisinä. Sohva on hallitseva huonekalu, sen väri hallitsee koko sisustusta eikä sitä voi häivyttää. Toisinpäin sopii kyllä, sohva neutraalina ja sohvatyynyt sinivoittoisia, se on hyvä yhdistelmä sinisellä.
      Pienet asiat, kuten astia, voivat olla myös juuri siinä lempivärissä. Samoin tauluilla voi tuoda sinistä sisustukseen.
      Petrolinsininen on voimakas väri, pidän siitä, mutta vain ripauksina en isoina pintoina. Julkisivuvärinä petrolinsininen olisi minulle kammotus.
      Matot voivat olla räväkän värisi, katse osuu niihin vain sopivasti, eivät ole ns tapetilla.

      Poista
  4. Leen Lumen tavoin, luulen että meilä kaikila on jokin lempiväri, mikä tuntuu liittyvän toisten samanlaisten värien joukkoon kotiimme. Ja miksi ei, jos se miellyttää silmää ja sielua. Jokapäiväisen esineenkin näkee uusila silmillä näin haasteen kautta, veturi on mitä mainioin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla ne räväkät lempivärit ovat pienissä asioissa, tyynyissä, tauluissa, pienesineissä jne. Isot pinnat valkoista, joka on niissä juuri se lempiväri.

      Poista
  5. Tämä aika on tosiaan jotenkin sinistä, -kaikkialla!

    VastaaPoista
  6. Sinulle annettiin malli ihan nenän eteen :-) Kyllä kelpasi kameran napsua ja sait hienoa materiaalia. Nyt on ollut sinisiä hetkiä, vaikka luulin kevään jo tulleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pakko oli kuvat, kun eteen osui ja vielä sattumoisin kotona huomasin, että haastevärejä on.

      Poista
  7. Lunta näyttää vielä maassa olevan, muuten taivas on ollut jo välillä kesäisen sininen.

    VastaaPoista
  8. Kuten Leena Lumi tiedän, miten sohvan väri hallitsee. Meilllä on kaunis tummanpunainen kulmasoha-divaani. Ei voi laittaa mitä hyvänsä värejä siihen huoneeseen - paitsi kirjakaappiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin minustakin.
      Sohvan värin suhteen on todellakin oltava säyseän hillitty. Sillioin on tilaa tuoda värejä muilla tavoin.

      Poista