maanantai 17. maaliskuuta 2014

Harriniemi - Harrbåda

Sunnuntaina kävin Harrbådassa, tämä oli ensimmäinen vierailuni sinne. Harrbåda eli Harriniemi on nimensä mukainen niemenkärki Perämeren rannalla. Alue on Kokkolan kaupungin omistama, se suunniteltiin huvila-alueeksi 1919 ja ensimmäiset huvilat rakennettiin 1920-luvulla. 1930-luvulla alueen huviloiden pinta.-alaksi määrättiin enintään 25 m2. Tontit ovat kaupungin omistuksessa.
Vuonna 1953 niemen rannalle rakennettiin yli 30 metriä korkea majakka tai tosiasiassa kyseessä on linjaloisto, joka ohjasi alueen merenkulkua  vuoteen 1979, jolloin valot sammutettiin ja linjaloisto jäi toimettomaksi ja sen alamäki alkoi. Nykyään torni toimii purjehdusmerkkinä merellä liikkuville.
Torni on pahasti rappeutunut. Kokkolan kaupunki ei hoida eikä kunnosta enää tornia, joka on Suomen merenkulun rakennusperintökohde.

Vierailupäiväni oli tuulinen, kylmä viima puhalsi ytimiin saakka. Kuvaaminen oli hankalaa kohmeisilla käsillä.  Minulle sattui jotain ihmeellistä, kun kuvasin tätä näkymää merelle päin.  Valo lankesi maiseman ylle niin voimakkaasti, että ensimmäinen kuva oli kuin ylivalottunut. Asetukset olivat samat koko kuvauksen ajan.  Kuten kuvasta näkyy alin kuva on valaistunut. Molemmissa kuvissa kulkee sininen uoma, se on voimakas pientareen varjo.
Harrinniemellä 1800–1900-lukujen vaihteen tienoilla menehtyneen niin kutsutun Harrbådan neidon kerrotaan kummittelevan Harrinniemen alueella. Kummitustarinasta on olemassa useita eri versioita. Niiden mukaan neito olisi joko hukkunut putoamalla veneestä muiden veneessä olijoiden huomaamatta, tai hukuttautunut menetettyään miehensä ja poikansa haaksirikossa. Erään version mukaan neito olisi pelastunut haaksirikosta, mutta joutunut eloonjääneiden merimiesten raiskaamaksi ja murhaamaksi. Alueella väitetään myös esiintyvän poltergeist-ilmiöitä. 
Yläkuvassa näkymä merenlahdelle. Kaksi alinta ovat aavemaisia metsänäkymiä majakan ympäriltä.
Toivon , että alue otettaisiin hoidolliseen hallintaan ja rappeutuminen voitaisiin pysäyttää. Yksi mahdollisuus voisi olla kesämatkailu purjehtijoille että maakravuille. Autiot mökit huonon hoidon takia voitaisiin siirtää kaupungille toimenpiteitä varten ja alue suunniteltaisiin ympärivuotiseen kaupunkilaisten ja matkailijoiden virkistyskäyttöön. 
Tämä majakkarakennus voisi kunnostettuna toimia retkeilijöiden huolto- ja majoituspisteenä, mahdollisesti lintutorninakin.
Lähde: Wikipedia.

12 kommenttia:

  1. Tuossa kuvaamallasi rannalla on kesäisin ylämaan karjaa laitumella ja myöskin lampaita. Tuleekohan myös ensi kesänä, saas nähdä. Majakka on tosiaan päästetty täysin rapistumaan, tuohan on jo turvallisuusriski alueella kulkeville.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Karja ja lampaat selittävätkin alhaalta paljaaksi kalutut puut. Ihmettelin niitä ja ajattelin miten tiheikkö on alhaalta paljasta.
      Majakka oli huonossa kunnossa.

      Poista
  2. On todella hyisen näköistä tokassa kuvassa ja varjo kuin joki keskellä. Harmi, että torni rappeutuu, olisihan se kiva kohde lenkkeilijöillekin, viimeinen punnerrus rappusia ylös ja voisi huokailla hetken maisemia ihastellen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli tuulisen kylmää. Säilyttämiseen on perusteita, lienee rahakysymys, mutta voihan sitä tarjota yksityissektorille.

      Poista
  3. Yksityiset ei halua eikä kaupungilla ole varaa... ja kaikki tällaiset perintörakennukset jätetään hunningolle. Rakennusperintökohde .. onko se myös suojeltu kohde?
    Huonommassa kunnossa tuo loisterunko on kuin esim. Lauttasaaren vesitorni, joka nyt puretaan tänä kesänä.
    Tuohan on myös vaarallinen, onko se aidattu putoilevien tiilien varalta?
    Ankeen näköistä maisemaa.... :(
    Mukavaa tiistaita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri niin.
      Kylmän kalsea päivä teki maisemastakin kylmän. Kesällä kaikki on toisin, kun sininen meri välkkyy.
      On siellä varoituskyltit ja piikkilanka-aita.

      Poista
  4. Kauniiit maisemat. Majakka miljööt on jollaintapaa kiehtovia. Mielestäni tuo ylivaloittunut tai mikä lie kuva on jotenkin jopa taiteellinen, kuin taulu. Ihana :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä tykkään myös vesitorneista ja majakoista. Jossain Britaniassa olisi aika päiviä tornit rakennettu asunnoiksi, entisöity ulkoapäin entiseen loistoonsa.
      Se kuva oli kyllä erikoinen, kai kamera oli vastavalossa väärässä kulmassa, vaikka toisen otin samasta paikasta. Tai sitten joku leikki kanssani.

      Poista
  5. Kolmas kuvasi on kuin taulu,upea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, joskus vahingoista tulee erikoisia ja siinä mielessä "hyviä"

      Poista
  6. Tykkäsin myös kolmannesta kuvasta ja heti tuli mieleeni, että on ihankuin maalaus!
    Sääli vaan, että noinkin hieno torni jätetään vain rappeutumaan itsekseen, kun voisi hyvin siittä tehdä juurikin vaikka lintutornina se olisi ihan mahtava!

    VastaaPoista
  7. Todella siinä on vähän akvarellimäisyyttä.
    Vanhaa ja suojeltua ei useinkaan kunnosteta, jätetään vain itsekseen seisomaan ja odotetaan mitä tapahtuu.

    VastaaPoista