Yöllä satanut lumi - taivaan valo - loisti katoilla.
Koivut hehkuttivat keltaista,
lyhtyinä viimeiset lehdet tarraavat oksiin.
Pidä kiinni, älä putoa, kuiskaavat toisilleen.
Varjot jo hiipivät lähemmäksi,
pudottavat keltaiset lyhdyt maahan,
peittävät valon kaamosuneen,
kulkevat kylmän viiman voimalla kaikkialle.
Kylmä viiva todellakin lähenee,
VastaaPoistamaisema kuin kuvasi, vielä hetken aikaa, kohta paljas.
kohta on paljasta ja kauniisti valo heijastuu katoltasi
VastaaPoistaHieno!
VastaaPoistaJoko teille satoi lunta? Lehdet valossa ovat aina upea näky
VastaaPoistaKauniisti valo saa koivunlehdet loistamaan...
VastaaPoistaPidän kuvan avaruudesta.
VastaaPoistaKeltaisen ja siniharmaan kontrasti on tässä todella kaunis.
VastaaPoistaIhana!
VastaaPoistaNiinhän se on. Kesän valo häviää, syksyn lehtien keltainen valo tippuu puista. Mutta tilalle saamme lumen valon. Kauniisti runoiltu.
VastaaPoistaPidän tuosta sanasta ja ajatuksesta kaamosuneen, jotenkin se kuvaa valon muuttumista syksyisin ja kuva lumesta taivaan valona on äärettömän kaunis. Pidän myös tuosta kuvasta, keltainen oikein hohtaa siinä.
VastaaPoista—Valonpisaroita!
VastaaPoistaKaunis ja hyvin rajattu kuva! Tykkään.
VastaaPoistaHienoa tunnelmaa!
VastaaPoistaKaunis runo, kaunis lähestyvän kaamoksen tunnelma kuvassakin. Koivunlehdet tosiaan näyttävät pieniltä lyhdyiltä.
VastaaPoistaNiin todella kaunis runo..."pudottavat keltaiset lyhdyt maahan"...tykkäsin tästä lauseesta ja "pidä kiinni, älä putoa, kuiskaavat toisilleen".Niin totta joka sana runossasi.
VastaaPoistaJa niin kaunis ja koskettava kuva runoon sopivana. Kiitos!
Joulun maissa valo alkaa taas lisääntyä...
VastaaPoistaTässä oli jotain surullista ja herkkää.
VastaaPoista