Retki Biot-nimiseen kylään

Retki Nizzasta Biotin kylään oli vaiherikas seikkailu. Jopa sen verran intensiivinen, että unohdin ottaa kuvia pitkältä kävelyjaksolta. Ainostaan yksi eli alin kuva on kävelysessiolta.
Hyppäsimme bussiin numero 51 ja suuntasimme Välimeren rantaa kiemurtelevaa tietä kohti Antibesin pikkukaupunkia. Siellä oli vaihdettava bussia päästäksemme Biotiin. Määränpäässä oli retken kohde Fernand Leger-museo.   
Antibesissa jäimme bussista  liian aikaisin pois. Tarvitsimme heti apua bussiaseman löytämiseksi. Jonkin aikaa haahuiltuamme huomasin poliisin ja kysäisin sen perinteisen kysymyksen. Missä on bussiasema ? Se oli ihan lähellämme ja aloitimme oikean pysäkin etsinnän. Asema oli kadun varressa ja pysäkkejä vain puolen tusinaa. Apua saimme välittömästi ja linnottauduimme odottamaan bussia.
Ranskalaiset ovat ystävällistä kansaa, sen totesimme, kun samalla pysäkillä ranskalaisnainen lyöttäytyi seuraamme. Hän osasi vain ranskaa, jota taas me emme osanneet. Näytimme kartasta minne olimme menossa. Siitäkös puhetulva alkoi. Ymmärsin, että hän osaa auttaa meitä jäämään oikeassa paikassa pois.
Köröttelimme turvallisin mielin bussissa ja odotimme, koska tämä avulias ranskalainen neuvoo painamaan pysähtymisnappia.
Tulihan se pysäkki, kiitimme kovasti  ja hyppäsimme bussista ulos. Hämmästyneinä katselimme ympärillemme. Edessämme oli iso leirintäalue, joka jatkui caravaani-alueena ja toisella puolen oli iso tivoli.
Huomasin, että olimme puolin ja toisin tulleet väärinymmärretyiksi. Hän ei ymmärtänyt sanaa Leger siten kuin me. Arvasin nyt, että hänelle se kuulosti leiriltä. Ja leirillä me nyt olimme siis telttojen leirillä.

Kävelimme takaisin kohti isoa maantietä ja rautatietä, jossa on juna-asema. Juna-asema oli ns kylmä asema. Se ei auttanut yhtään. Palasimme takaisin ja jatkoimme eteenpäin, puikkelehdimme kapeaa tietä. Tien molemmin puolin oli omakotitaloja, joita ympäröivät korkeat aidat ja lukitut portit. Taloista näkyivät vain katot ja savupiiput. Joidenkin porttiristikoiden läpi näimme perheiden pihaelämää ja puutarhoja. Joidenkin kohdalla kuulimme lasten iloisia ääniä.  Olimme ainoat kävelijät tiellä, muutamia autoja huristeli ohi.

Ajattelin, että kuljen kunnes eteeni tulee opastinkylttejä. Aikamoisen taivalluksen jälkeen tulimme Biotin liikenneympyrään. Kylteistä löytyikin viitta Legerin museoon. Nousimme raskasta ylämäkeä  ja jo kaukaa näin jykevän museorakennuksen. Olimme perillä. Oli hiljaista vain tuuli suhisi puiden latvuksissa.
Kuvasin muutamia näkymiä museon pihalta. Sitten kuljimme museoon, siellä hiljaisuudessa saimme levähtää.

Kuvasin muutamia teoksia ja annan katseltavaksenne niistä nämä kolme.
Antoisan kierroksen jälkeen pyysimme vastaanottovirkailijaa tilaaman meille taksin. Sillä huristimme Antibesiin ja suoraan oikealle bussipysäkille. Lepuutin silmiäni Välimeren maisemissa. Perillä Nizza tuntui kotikaupungilta ja hotellihuone kodilta.