maanantai 21. lokakuuta 2013

Silkkilankakerhäämö

Hotellihuonettamme vastapäätä avautui tämä näkymä Nizzassa.  Alhaalla on pizzeria-ravintola, joka avattiin lounasaikaan ja täyttyi täpötäyteen illallisvierasta noin kello 19 tienoilla. Ruokailijoiden puheensorina hiljeni puolenyön aikaan. Kuvasta näkyy, että ravintolan päällä on asuinhuoneisto. Parveke on täynnä viherkasveja.
Eräänä iltapäivänä kiinnitin jostain syystä huomioni tuolle parvekkeelle. Lensikö siellä perhonen ? Ajattelin, että se on jokin tuulenvireessä heiluva tekokukka. Katselin tarkemmin  ja otin kamerani esille.

 Siellä lentelee perhonen, joka selvästi kiertää samaa reittiä pystyssä olevan kelan ympärillä. Kun katselin kuvaa tarkemmin huomasin hienon langan kulkevan perhoselta kelan ympärille. Kutooko perhonen silkkilankaa ? Olen aina luullut, että toukat kehräävät sitä koteloksi ympärilleen.  Vilkaisin parvekkeelle joka päivä ja aina olivat perhoset työn touhussa. Niitä on kaksi ja ne vuorottelevat.
Näin myös huoneiston asukkaan, vanhemman rouvan, piipahtavan parvekkeella.  Onko tämä pieni kehräämö, se ei minulle selvinnyt. 
Vielä silmäys talon julkisivulle.

7 kommenttia:

  1. Kaunis, ihana talo! Ja että vielä perhosiakin!

    VastaaPoista
  2. Voi - kaunista - sekä talo, perhonen että tarina♥

    VastaaPoista
  3. Osuitpa jännittävään kohtaan perhosen elämää. Nizza on aivan upea, olen kerran käynyt siellä. Ihanaa saada muistutus Nizzan olemassaolosta blogisi välityksellä.

    VastaaPoista
  4. Onpa jännää:) Kaunis parveke vihreine kasveineen ja perhosineen,siinä riittää katselemista:)

    VastaaPoista
  5. Kivat, vehreät parvekkeet. Arvelen, että olisi ollut perhosaparaatti.

    VastaaPoista
  6. Upea talo ja upea tarina. Ihanaa, kun löysit perhosen.

    VastaaPoista
  7. Kiitos teille kaikille kommenteista.

    VastaaPoista