Surukuuset syksymaisemassa

 

 

Monta kertaa olen kulkenut näiden surukuusien ohi. Kameraa ei ole ollut mukana ja aina päätin, että kuvaan ne ensi kerralla. Eilen se ensi kerta vasta koitti. Nämä kuuset ovat omalla tavallaan kauniita ja erikoisia kasvutavaltaan.
Mustila kertoo sivuillaan surukuusesta näin.

Picea - Picea abies - Picea abies f. pendula
Kapeakasvuinen surukuusi on merkittävin Suomen luonnosta löydetty erikoishavupuu. Tämä metsäkuusen (P. abies) erikoismuoto on hyvin kapeakasvuinen, hento-, pitkä- ja riippuvaoksainen. Parhaat suomalaiset yksilöt ovat erittäin kapeita pilareita, joissa rungonmyötäisesti kasvavien oksien tuuheat neulaset verhoavat rungon kokonaan näkyvistä.
Surukuusta esiintyy Suomessa luontaisesti useassa kymmenessä kohteessa ja myös muualla Euraasiassa metsäkuusen levinneisyysalueella. Tunnetuimpia surukuusen kasvupaikkoja on Mäntsälän Sälinkäällä kasvava noin 30 surukuusen ryhmä, joista osa on niin sanottuja dikotyyppejä. Dikotyypeissä alaosa puusta näyttää ”normaalilta” metsäkuuselta ja latvus kapealta surukuuselta.
Surukuuset ovat kauneimmillaan muutaman yksilön ryhmänä, ja kapeat puut mahtuvat usein myös pientalotontille. Koska kapeakasvuinen muoto vaatii tavallista suppeamman maapinta-alan kasvupaikallaan, on sitä käytetty metsänjalostuksessa, tarkoituksena pystyä kasvattamaan runkolukua hehtaarilla. Surukuuset lisätään pistokkaasta tai jalontamalla metsäkuusen perusrunkoon. Mittavin kloonikokoelma on Karkkilassa, yksityisellä maalla.

 

Suntin reunojen hopeapajut ovat vielä säilyttäneet lehtensä. Kohta nekin ovat enää muisto vain.

Syksy etenee nyt kiihtyvällä vauhdilla, pian on alastonta ja harmaata.  

Kaislikko on syysvärityksessään kaunis, vaikka lakastumisen merkkejä näkyy jo.