tiistai 18. kesäkuuta 2013

Lupiinit

Kävin syntymäpäivillä, oli ihana tyyni ilta. Juuri sopiva juhlintaan. Kotimatkalla oli  pakko pysähtyä poimimaan lupiineita. Nyt  niitä on tienvarsilla valtoimenaan.  Lupiinit ovat tulleet Suomeen 1800-luvulla  koriste- ja rehukasveiksi. Australiassa lupiinia käytetään edullisena valkuaislähteenä sikojen rehussa edelleenkin.  Meillä Ympäristökeskus haluaisi estää lupiinien leviämisen, koska lupiini syrjäyttää muita kotoperäisiä kasveja.
Lupiinit ovat olohuoneen maljakossa huonosta maineestaan huolimatta kauniita. Kesällä riittää luonnonkukkia poimittavaksi. Kukkakauppoihin ei ole paljon asiaa, kun luonto on kukkia pullollaan.
Ostin tänään kauniin valkoisen orkidean juhlittaville. En osaisi viedä juhlaan luonnonkukkakimppua. Tosin riippuen saajan tyylistä sekin olisi mahdollista. Tänään juhlat eivät olleet sellaiset. 

14 kommenttia:

  1. kaunis kimppu:) kerään jussiksi isoja kimppuja lupiineita juhannuskoivujen kaveriksi porraspieliin, myös maljakkoon lupiini kelpaa. palsami, jättiputki ja lupiini ovat todella harmillisia tulokkaita, joskin kauniita. liika on aina liikaa, niin tässäkin asiassa. olenkin usein ihmetellyt miksi Destia istuttaa niin valtavat määrät lupiinia tienpenkereille. aina niistä pääsee karkulaisi metsiin ja pelloille. eilen käytin taas muutaman tunnin peratessani tienvarrelta lupiineja väripataani, etteivät vaan pääsisi leviämään maillemme.
    Oikein hyvää juhannusta Sinulle:))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lupiinit ovat kyllä mestareita leviämisen suhteen, mutta kauniita maljakossa ja miksei maantien varsillakin.
      Mukavaa Juhannusta sinulle.

      Poista
  2. Kauniit kuvat!
    Luonnonkukista saa todella kauniita kimppuja kun laittaa vielä hentoja heiniä keveydeksi. Monet tahtovat vain karista niin nopeasti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kerännyt heinäkimpun korkeaan maljakkoon takan seinustalle.
      Luonnonkukat ovat kauniita kimpuissa.

      Poista
  3. Lupiineista tykkään minäkin ja olen jopa kylvänyt niiden siemeniä mökkitonttimme reunaan, mutta eihän sieltä mitään kukkia koskaan tullut!!! Hyvää juhannusta sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on jännä, että eivät itäneet, ellei sitten joku syönyt parempiin suihin siemeniä.
      Hauskaa Juhannusta sinnekin.

      Poista
  4. Näin niiden leviämistä hillitään kivalla tavalla;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Poimiminen kyllä estää leviämistä, pitäisi vain ahkerasti poimia.

      Poista
  5. Kaunis kimppu, varsinkin nuo vaaleanpunaiset on nättejä. Meillä kasvoi keltaisia ennen tien vierillä, mutta rakentamisen myötä ovat kaikki kadonneet, joskus voi käydä niinkin päin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaaleanpunaisista minäkin tykkään ja valkoisista. Nyt ei löytynyt valkoisia.
      En muista, että olisin nähnyt koskaan keltaisia.

      Poista
  6. Kauniisti kuvattu ihana kimppu. Minä pidän lupiineista, toki olen myös sitä mieltä, että niien leviämistä kannattaa vähän hillitä.
    Lahden moorroritien laidoilla viime viikolla ihastelimme upeita lupiinikasvustoja. Hyvin nuo kukat pitävät pientareiden mullat paikoillaan.
    Hyvää juhannusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kauniita ne kyllä ovat, mutta leviäminen ja muiden kukkien peittoaminen ei ole mukavaa.
      Mukavaa Juhannusta sinne myös.

      Poista
  7. Lupiinit ovat aina olleet kesän suosikkikukkiani. Täällä käytän makealupiinin siemeniä leivontaan (jauhan jauhoksi) ja monet niitä keittävät ja maustavat ja syövät sellaisenaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama täällä, kauniita kesäkukkia.
      Olen luullut, että lupiinit ovat myrkyllisiä siis ne siemenet.
      Luonnosta löytää tosiaan paljon syötäväksi kelpaavaa.

      Poista