tiistai 4. kesäkuuta 2013

Ikkunat avoimina

Kesähelteillä olen pitänyt ikkunoita avoinna yöt ja päivät. On mukava, että huoneistossa ilma kulkee ristivetona. Avasin vielä takan pellinkin auki. Tänään oli viileämpi päivä, viileys tuntui sisällä raikkaalta.
Otin kuvat olohuoneen ikkunasta  Ikkunan takaa näkyy sopivasti vihreää, kaksi vanhaa, isoa koivua kasvaa
pihalla. Toivottavasti ovat terveitä, ettei tarvitse kaataa niitä. Puiden kasvaminen täyteen mittaansa kestää vuosikymmeniä.
Ikkunalla on Iittalan ja Riihimäen Lasin  kirkkaita lasimaljakoita. Avoimen ikkunan takia jouduin siirtämään nurkkaan joulukuusenrungon, sen vieressä on keraaminen kotka.

Ikkunanäkymästä samaan nurkkaan päätyy valkoinen taso. Sen ikkunan puoleisessa päädyssä on tällä hetkellä mustaa ja tummaa ruskeaa  keramiikkaa, vielä ainakin hetken. Vaihdan asetelmia usein inspiraation iskiessä. Tämä on minisisustamista. Keksin juuri tuon termin ja sehän on sopiva nimitys pienimuotoiselle sisustuksen uudistamiselle. Tähän en myöskään tarvitse kaupoissa juoksua enkä rahaa. Kaappeihin on vuosien saatossa kertynyt kaikenlaista.
Saman tason toisessa päässä on tällä hetkellä myös keramiikkaa. Kupittaan Saven ja Arabian maljakot, Bia Häggblomin keramiikkapikarit.  Enoni vanha tuhkakuppi 1940-luvulta,  Merja Pohjosen savikuppi ja kaksi savipullomaljakkoa kirpparilta sekä äskettäin kadulta löytämäni kivi.
Lapsuuskotini vintillä oli myös tuollainen ruskea savipullo, taisi olla kaksi. Niitä en aikoinaan ottanut mukaani.
Löysin samanlaiset kirpparilta 3 euroa kappale.
Minisisustaminen jatkuu edelleen. Juuri maalattiin saunan sisusta ja lauteet valkoisiksi.

12 kommenttia:

  1. Minisisustus kuulostaa ihan loistoidealta. Siihen tosiaan löytyis omistakin kaapeista aineksia. Ei tarttis kuin viitseliäisyyttä, joka täällä tuntuu olevan hukassa. Lienee sulanut helteeseen. Ei auta edes ristiveto :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minisisustamisessa saa nopeasti näkyvää ja lopputulos piristää ihmeen lailla.
      Ristiveto kyllä piristää.

      Poista
  2. Levollista, kaunista ikkunaa ja maiseman vihreyttä. Tuon alimmaisen kuvan asettelu on niin kaunis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Puut ovat tärkeitä ja on hienoa, että niitä voi katsella ikkunoista.

      Poista
  3. Tykkään myös kun ikkunan tkana on vihreyttä, eikä naapuritalo ikkunoineen. Mutta ei sekään ole kivaa, jos puut on parin metrin päässä seinästä ja ja latvus varjostaa koko talon seinää. On ainainen pimeys asukkailla, eikä niitä kuitenkaa sit saa kaataa. Muun muassa männyt on sellaisia tabuja. Ja silti puita on ympäristössä joka puolella. Onneksi ei koske minun taloani. Pari sellaista taloa on tässä lähistöllä. Vähän säälin puun taakse jääviä asukkaista.

    Ihanat noi sinun asetelmasi. Ja avoimet ikkunat on virkistäviä kuvien joukossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Asemakaava-alueella puiden kaatoon tarvitaan lupa. Havupuut kovin lähellä rakennuksia pimentävät varsinkin syksy-talviaikaan, Kesällä auringolla on tapana päästä sisälle saakka puista huolimatta. Lehtipuut lehdettöminä antavat talvisinkin valon kulkea sisätiloihin.
      Nyt on ollut raikasta pitää ikkunoita auki.

      Poista
  4. pidän selkeästä, minimalistisesta sisustustyylistäsi kovin, se näyttää raikkaalta ilman ristivetoakin, jota niveleni eivät siedä;) minullakin noita korkeita savipulloja, pidän myös perinteisistä saviruukuista, olin aivan täpinöissäni, kun taimia kouluttaessani löysin muutamia leimallisia saviruukkuja ruukku kätköistäni!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Veto tosiaan saattaa ärsyttää niveliä. Minä samoin tykkään saviruukuista. Nyt kun omaa pihaa ei ole, jäävät ruukut käyttämättöminä ullakolle.
      Kätköistä saattaa löytyä joskus odottamattomia yllätyksiä.

      Poista
  5. Minisisustaminen onkin juuri parasta. Saa vähällä vaivalla uutta ilmettä. Ihana on kotisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on niin helppoa ja hauskaa. Uutta ilmettä kaipaa välillä.

      Poista
  6. Liityn tähän joukkoon, joka makustelee sanaa minisisustaminen. Opetan sen tyttärillenikin, jotka sitä harrastavat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minisisustamisella saa helpolla tavalla uutta ilmettä kotiin. Pienillä asioilla oikeissa paikoissa on suuri vaikutus kokonaisuuteen.

      Poista