keskiviikko 18. tammikuuta 2012

Vihreää ja muistoja menneestä

Enkelinsiipi oli  pitkä puolitoistametrinen, kunnes tuli eteen muutto. Muutossa se menetti lähes kaikki lehtensä. Ne vain putosivat yksi toisensa jälkeen. Kukka näytti ottavan muuton raskaasti. Luulin jo, että ei siitä mitään tule enää, heitän sen pois. Annoin kuitenkin olla ikkunalla, leikkasin varret tyngiksi. Nyt, vaikka ei ole vielä edes kevät ja kasvun aika, se on alkanut työntää uusia lehtiä. Lehdet ovat elinvoimaisia ja terveitä. Leikkasin muutaman oksahaaran pistokkaaksi ja kasvatan niihin juuria vedessä. Juuria on jo ilmestynyt ja kohta saan istuttaa ne multaan. Minulle on tulossa kaksi uutta enkelinsiipeä tämän emokasvin kumppaniksi.  

Kesällä terassillani kasvoi kivikkokasvina tunnettu mehikasvi ruukuissa.  Marraskuussa muuton aikaan ne olivat vielä kasvuvauhdissa, joten pakkasin ne muuttoautoon. Ihme kyllä ne selvisivät muutossa. Nostin mehikasvit makuuhuoneen ikkunalle ja siinä ne nyt vihertävät ja uutta kasvua pukkaa. Ne ovat muuttuneet nyt sisäkasveiksi.

Keräämäni tammenterhot, pinjamännyn kävyt, kastanjat, kuivuneet oliivit ja ruusunmarjat pakkasin myös muuttolaatikkoon. Ovathan ne  muistoja matkoilta ja Turusta. Ne lojuivat komeron nurkassa muovipussissa. Mietin heitänkö pois. Kun ne nyt on tänne raahattu, päätin ottaa ne esille. Siinä ne nyt ovat. Vielä sopii käpyjä maljakkoon. Luulen, että maljakko täyttyy ensi kesänä. Lapsuusmaisemien puista riittää kerättävää  muistoiksi. 

11 kommenttia:

  1. Oi,mitä luonnon ihanuuksia! Tykkään kovasti enkelinsiivestäsikin!

    VastaaPoista
  2. Hauskan näköinen tuo mehikasvi, ja nuo kävyt näyttää kivoille maljassa.

    VastaaPoista
  3. Upea tuo mehikasvi, että se menestyy sisälläkin. Jätin omani parvekkeelle ruukkuun, selviääköhän talvesta? Enkelinsiipeä kaipailen omalle ikkunallenikin ja samoin sitä vanhanaikaista värinokkosta.
    Kauniit ovat kävytkin purkeissa.

    VastaaPoista
  4. Sitkeä kasvi tuo enkelinsiipi,kun alkoi uudestaan kasvaa:)

    VastaaPoista
  5. Enkelinsiipi halusi näyttää sinulle, että kukkakin alkaa elämässään uuden alun. Vieläpä kaksin kappalein.

    VastaaPoista
  6. Toivotaan että enkelinsiipi selviää muutosta hyvin ja jaksaa kukkia, kaunis kukka joka vaati tilaa ympärilleen.
    Mehikasvit ovat mukavan näköisiä myöskin ja hyvä että olet ottanut muistoja Turusta mukaasi. ;)

    VastaaPoista
  7. Hyvän toivon lähettiläitä ovat tällaiset sisupussit kuten enkelinsiivet: eivät luovuta, vaan aikansa muuttoa ihmeteltyään sopeutuvat, virkoavat, jopa lisääntyvät.

    VastaaPoista
  8. Enkelinsiipi on sitkeä, omani tuhosin viime vuonna kun kyllästyin siihen. Mehikasvisi on upean vihreä ja tuuhea, nätti.
    Lasivaaseihin on kiva kerätä muistoja luonnosta, nättejä sisustuksessakin.

    VastaaPoista
  9. Riitta Sinikka,
    Enkelisiipi on ollut minullakin haaveena ja nyt se kasvaa meillä.

    alma/anette,
    Kiitos. Saa nähdä miten mehikasvi viihtyy jatkossa.

    Tiitsa,
    Kyllä se parvekkeella talvehtii, onhan se ikäänkuin suojassa.
    Värinokkonen oli minulla yhden kesäajan terassilla. Voisin ottaa sen vielä sisäkukaksikin.

    Yaelian,
    On todella sitkeä, haluaa kasvaa edelleen.

    kaanon,
    Niin se kai ajatteli.

    RaijaK,
    Enkelinsiipi kasvaa rytinällä kun alkuun pääsee.
    Turkua muistelen aina välillä. Kesällä tullaan käymään.

    Lastu,
    Sisukas kukka, ja saa uuden mahdollisuuden.

    sirokko,
    Nyt aion leikata, kunhan vähän kasvaa, ettei jää honteloksi.
    Mehikasvit ovat vielä arvoitus, kuinka viihtyvät sisällä jatkossa.

    VastaaPoista
  10. Kaunis mehikasvi ja enkelinsiipi, ihana!
    Ja nuo sun käpysi ja muut muistot on kyllä kiva säilyttää. älä heitä pois!

    VastaaPoista
  11. Mikän tuon mehikasvin nimi on vai onko vain mehikasvi?

    VastaaPoista