perjantai 6. tammikuuta 2012

Loppiaisena

Lumi pöllyää, se tekee maisemasta utuisen kauniin. Lähdin päivälenkille hiljaisille kaduille. Aloitin kodin katuviertä kohti kotikirkkoa.
 
Kirkkopiha oli kaunis valkoisen lumen peittämänä. Koivut ovat kasvaneet viime näkemästä.
Tasan 54 vuotta sitten, vuoden 1958 kirskuvan kylmänä pakkasyönä, paloi tällä paikalla Kokkolan puinen ristikirkko maan tasalle. Kirkon oli piirtänyt Th. Granstedt ja se valmistui 1877. Entinen ensimmäinen kirkko oli myös puinen ristikirkko, rakennettu 1654-5. Tämä 300 hengen kirkko purettiin. Oliko käynyt ahtaaksi, sitä en varmuudella tiedä. Tillalle rakennettu kirkko oli huomattavasti isompi, sisään sopi 1000 henkilöä.
Palaneen tilalle rakennettiin keltainen 1200 henkilön tiilikirkko. Se valmistui 1960, suunnittelijana oli Aarne Nuortila. Kirkko on saanut myös nimen, De profundis - Syvyydestä.  Psalmin 130 alun mukaan.
Syvyydestä minä huudan sinua, Herra.
 
Matka jatkui ohi lumisen Länsipuiston. 
 Lunipöly kieppui tuulessa ja loihti vanhan kaupungin katunäkymät sadunomaisiksi.
Takorautaiset katulamput on teetetty vanhojen mallien mukaan. Ne tuovat sopivasti vanhanajan tunnelmaa tähän kaupunginosaan. Kävelylenkit jatkuvat, vuosien saatossa muuttunut kaupunki muuttuu vähitellen tutuksi taas.  Paljon on rakennettu, mutta perusolemus on muuttumaton, karttaa en tarvitse.

20 kommenttia:

  1. Teillä on siellä jo oikea talvi. Yli kolmekymmentä vuotta olen minäkin Kokkolassa käynyt. Hautajaisia ja häitä on vietetty. Ehkä taas ensi kesänä päästään käymään.
    Mukavaa vuoden alkua sinne talviseen kaupunkiin.

    VastaaPoista
  2. Onko sinun ajatuksesi muuton jälkeen - on ihmeen hyvä tulla kotiin taas?
    Kuviesi Kokkola näyttää oikein viehättävältä talven tuiskussa. Sen verran minä kaupunkia tunnen, mitä bussien ikkunoista olen katsellut niiden tauotellessa linukka-asemalla etupäässä yöaikaan, kun kuljin Oulu- Turku expressillä

    VastaaPoista
  3. Siellä päin täyttää olevan jo aivan oikea talvi! Ei uskoisi, kun vertaa siihen, mitä näkymiä täällä on, vain vettä ja harmaata. No, eilen tosin oli maanpinnalle putoillut lunta sen verran, että paikoitellen on valkoista. Ehkä se talvi tulee tännekin! Hyvää kevättalvea!

    VastaaPoista
  4. Levollinen, ajaton sydäntalven tunnelma väittyy kuvistasi. Täälläkin etelärannikollakin aamu valkenee viehättävän lumisena. Mukavaa arkea sinulle! Yritetään muistaa lenkkeillä joka päivä :)

    VastaaPoista
  5. Hurmaavia talvisia näkymiä vanhasta kaupungista. Olen käynyt Kokkolassa kesäaikaan. Se on hyvin viehättävä kaupunki.

    VastaaPoista
  6. Onpas talvisen näköistä, valkeaa, pehmeää.

    Hgissäkin oli yöllä satanut lunta, pikkupakkanen.

    VastaaPoista
  7. Kaunista teillä siellä Kokkolassa:) Ja niin lumista!

    VastaaPoista
  8. Todella sadun hohtoa on vanhan kaupungin kuvissa.

    VastaaPoista
  9. Hyvin kauniita nuo vanhankaupungin kuvat, varsinkin se, jossa lumi pöllyää:)

    VastaaPoista
  10. Miten kaunista, melkein mustavalkoista! Vanhan kaupungin pyrykuva on todella satumainen, kaunis kaunis!

    VastaaPoista
  11. Kokkola on muuttunut vanhetessaan edukseen... Ja sinulla on kyllä taito tuoda se esille, näyttää kaupunkimme kauneus.

    VastaaPoista
  12. Kunnon talvi. Kaunis on kuvasarjasi, kaupunki lumipeitteessään. Nyt odotan mielenkiinnolla miltä samat kujat näyttävät kesällä. En muista käyneeni Kokkolassa vaikka siinä naapurikaupungissa olen asunutkin, tai ehkä on tullut läpi tai ohi ajettua..niin kauan sitten.

    VastaaPoista
  13. Kauista, lumista, talvista...
    ihanaa, että vihdoin me myös tänne saimme tuon viattomuuden, valoisuuden, kauan odotetun..

    Lumisia, tähtitaivaisia terveisiä sinne ♥

    VastaaPoista
  14. Unelma,
    Talvi on jo täällä. Tänäänkin pakkasta reilusti aamulla vähän yli -20.

    aimarii,
    Juuri niin ajattelen.

    Kokkolasta on poissaollessani tullut entistä kauniimpi kaupunki.

    Sirkka,
    Täällä on talvi ja luulen, että se ehtii sinne myös.
    Mukavaa talven odottelua.

    Marjattah,
    Lenkkeillään ellei pakkanen nouse liian korkealla tai siis miinukset laske.

    Famu,
    Talvellakin on kaunista.

    SusuPetal,
    Tä'ällä on nyt oikein pakkastalvipäivä ja se jatkuu huomenna.

    Yaelian,
    Lumi tekee maisemista kauniit.

    kaanon,
    hannele,
    Lumi valkaisee ja kaunistaa.

    Katriina,
    Oli ihan vanhanajan tunnelmaa.

    kaari3,
    Kiitos. Minäkin jäin ihailemaan ja kuvaamaan katunäkymää.

    Rita,
    Täällä on niin paljon kaunista joka puolella, että pitäisi aina kulkea kamera kädessä.

    sirokko,
    Kesällä on vehreää ja kukkivaa.

    hanne,
    Kiitos ihanista terveisistä.

    VastaaPoista
  15. Täälläkin fantastinen loppiainen! Ihanaa ja valkoista, jopa huurretta:) Jo uusi vuosi oli kaunis ja alkuun jouluaaton ensi tunnit, mutta se muuttui silloin vesisateeksi.. Mukavaa vuoden alkua sinne Kokkolaan, joskus nuorempana tuli käytyä silloin tällöin, vielä Maximissa on elokuvateatteri:)

    VastaaPoista
  16. Upeata, eritoten nuo 2 alinta, vanha kaupunki näyttäytyy todella kuin se olisi satua. Ja niin talvista jo.

    En ole koskaan käynyt Kokkolassa, muistaakseni. Mutta muita vanhoja kaupunkeja on ohimatkoilla tullut nähtyä, tosin liian harvakseltaan (espoossa kun ei ole vanhaa kaupunkia :). Olet saanut Kokkolan näyttämään ja kuulostamaan aikas herkulliselta..

    VastaaPoista
  17. Mustaleski,
    Talvi on nyt parhaimmillaan täällä.
    Maxim-elokuvateatteria ei ole enää on vain Maxim- puolityhjä kauppakeskus.
    Elokuvateatteri on edelleen Rex.

    Orvokki,
    Täällä on jostain syystä niin kaunista, ihastelen joka päivä tätä kaunistunutta kaupunkia.

    VastaaPoista
  18. Missä asutkin, löydät aina kotikaupungistasi kauniita kuvakulmia.
    Huomaan blogikuvien kautta oppineeni katsomaan tuttujakin asioita toisin, jotenkin uskoen yllätysten mahdollisuuteen... Sellaista tunnetta sinäkin välität...

    VastaaPoista
  19. Kaksi viimeistä kuvaa on todella kauniita! Olet oikeassa, että takorautalyhdyt sopivat tunnelmaan!

    VastaaPoista