perjantai 27. tammikuuta 2012

Jos minä saisin valita

Aikatherine antoi minulle haasteen. Otan sen kiitoksin vastaan. On aika miettiä ja merkitä tänne muistiin.

Jos minä saisin valita

Hoitaisin, järjestäisin ja rakennuttaisin

puhdasta vettä heille sitä ilman oleville,
puhdas saasteeton ilmasto kaikkialle, 
lämmin, ehjä koti kodittomille,
ravitsevaa, puhdasta ruokaa nälkää näkeville.

vaatteet ja kengät tarvitseville,
koulunkäynti mahdolliseksi jokaiselle,
kadotettu lapsuus takaisin lapsille,
työttömyyden tilalle työtä nuorille.

hiekkaerämaat viljavainioiksi, hedelmätarhoiksi
ja aseet auroiksi,
rakkautta ja rauhaa monikymmenkertaisesti.
Ihmisen ja ihmisyyden arvo tasapuolisena kaikkialle ja kaikille.

Jo loppuisivat sodat sotimatta.

Kuvat ovat Kaustisen Kansantaiteenkeskuksen pihapiiristä. Ylimmän kuvan puusta veistetty Toteemi, jonka tekijää en tiedä, viestii aitoa maasta kumpuavaa elämänviisautta. Mieleeni tulevat Robert Tatinin teokset.
Alimmassa kuvassa iso puinen veistos,  koti ja sen asukkaat, tekijää en tiedä. Kesällä käyn uudelleen paikalla ja selvitän tekijät.  Nyt oli jäätävä pakkanen eikä ollut kovin mieluisaa kahlata lumessa.


28 kommenttia:

  1. Tarvitsevia kohteita on maailmalla niin monta,mutta hyvin olet valinnut. Ihana tuo alempi puinen teos!

    VastaaPoista
  2. Kauniit ovat molemmatkin taideteokset, mä tykkään siittä ylimmäisestä.
    Ja hienoja asioita olet valinnut, kumpa ne toteutuisivat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin tuo toteemi oli kaunis, luultavasti siitä lirisee vettä. Näyttää nyt kiemurtelevalta käärmeeltä vesipolku. Kesällä on kai sitten vettä lirisemässä.

      Poista
  3. Kunpa kaikki toteutuisi!

    Veikeät kuvat, paikka on varmasti kiinnostava.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä toivon, edes jotain noista.
      Kesällä täytyy katsella keskuksen sisällekin.

      Poista
  4. Hyviä valintoja. Miksi ihmeessä sellaiset, joilla on valta ja voimaa eivät halua samaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä ihmettelen sitä myös ja sanon jos minä saisin päättää, kaikki olisi paremmin. Mutta kun en saa.

      Poista
  5. "Kaikkialle ja kaikille" Olipa sanomaa...

    Näissäkin kuvissasi tulee mieleen, että on kaksinkertainen ilo katsella kuviasi, koska etsit ja löydät kauniita ja erikoisia kohteita ja sitten vielä kuvaatkin ne kauniilla tyylilläsi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli paatosta, mutta ajattelen kyllä noin. Eivätkä asiat toteudu kuntoon koskaan.
      Kiitos mukavasta kommentistasi.

      Poista
  6. Kauniita valintoja. Hyvää viikonloppua Sinulle.

    VastaaPoista
  7. Hyvin olet valinnut ja kauniit kuvat. Oikein ihanaa viikonloppua myös sinulle. :)

    VastaaPoista
  8. Vastaukset
    1. Toteemi oli kaunis. En vain löytänyt millään haulla enempää tietoa toteemista. Kesällä pitää selvitellä tämäkin asia.

      Poista
  9. Humaanin ihmisen humaania huolehtimista, hienoa!

    VastaaPoista
  10. Hienoja asioita olet valinnut.
    Ja minäkin tykkään tuosta alemmasta kuavasta.
    Täälläkin oli harvinaisen hyytävän kylmää eilen.
    Hyvää viikoloppua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. orvokki,
      Kesällä menenkin sitten taideteoksen sisälle ja tutkailen paremmin sitä.
      Täällä on kaunis auringonpaiste nyt, mutta pakkasta on.

      Poista
  11. Niinpä, kaikkea sitä, hyvä vastaus Arleena.

    VastaaPoista
  12. Haaveet on hyviä olemassa, aina joku niistä voi toteutua, vähitellen, toivotaan niin.
    Katseeni osui heti tuohon toteemiin, on tosiaan silmää hivelevän kaunis, sellaista elämänviisaus onkin. Myös alin teos on mielenkiintoinen,tuo mieleen tsasounan, kesällä varmaan vielä enemmän edukseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miten harmillista ettei sinulla ole valtaa toteuttaa noita valintojasi, maailma olisi paljon parempi paikka elää.

      Poista
    2. Toivoa voi aina vallattomanakin.

      Poista
    3. Haaveet ja unelmat, niitä tarvitaan.
      Tsasouna tuli minulle myös mieleen.

      Poista
  13. Jokaiseen toiveeseen otan osaa ja toivon, toivon niin. Mietin mitä tapahtuisi, jos ei toivoisi enää mitään. Ei, sellaista mahdollisuutta en halua ajatella. Sillä toivossa on aina lupaus, mahdollisuus. Haave voi olla aluksi vain heikko signaali, mutta se riittää. Aluksi.

    Haaveittesi kohteena otat mukaan juuri he jotka toteutusta eniten tarvitsevat. Tulen mukaasi ja toivon.

    Kiitos myös aiemmista postauksistasi. Aina saan esteettistä ja henkistä ravintoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivossa on hyvä elää, sanoo vanha sananlasku. Niin uskon minäkin. Toivossa on voimavara, se auttaa kestämään vaikeuksia ja murheita.
      Kiitos Lastu kauniista sanoistasi.

      Poista