perjantai 20. tammikuuta 2012

Kotona

Vanhat tutut viherkasvit viihtyvät olohuoneessa hyvin. Kultapalmu kasvaa  talvellakin samoin ficus. Kliivian toivon aloittavan kukintansa keväällä.
Ostin muutama päivä sitten uuden kameran (järkkäri) ja nyt on pakko opetella kuvaamaan sillä. Minulla ei ole ollut aikaisemmin näin monimutkaista kameraa. Aloitin tietysti  helpommasta päästä eli  Auto ja Auto+ ovat olleet käytössä. Kyllä niissäkin on tekemistä, vaikka automatiikan pitäisi hoitaa hommat. Valoa on ollut vähänlaisesti, sillä yritin kuvata päivänvalossa.
Olen tuskastunut jo moneen kertaan. Jo kamerakantonauha tuotti ongelmia.  Nyt pitää olla vain sisukas ja puskea läpi vaikka tahdon voimalla. Aikaa menee, joten älkää yllättykö, jos kuvajälki on joskus ihmeellistä..
 
Jo jonkin aikaa on olohuoneen tasolaatikosto ollut paikoillaan. Yksi laatikosto hankittiin lisää, nyt sitä on koko seinustan pituudelta. Muuramen Modulin pituus on nyt 286 senttiä. Televisio, tuo olohuoneiden pakkokaluste, on saanut paikkansa vastapäätä sohvaryhmää.  TV:n valtausta pehmensin kirkkaalla ja valkoisella lasilla. Costanza-lattiavalaisin sai sopivan paikan ikkunan edessä. 
Ikkunpenkillä aaltoilee. Lasiesineet ovat haastavia kuvattavia.   

Varhain huomenaamulla lähdemme kohti Helsinkiä päivän visiitille. Jos aikaa jää käyn muutamassa galleriassa ja suuntaan Diana-puistoa kohti Designkortteliin.

12 kommenttia:

  1. Onnea uuden järkkärin johdosta (minkälainen?) ja hyvää Helsingin matkaa! Itselläni on järkkäri,mutta vanha sellainen.Suurin osa kuvistani blogissa on ihan pokkarilla otettuja,kun järkkäri vie paljon tilaa. Mutta jos tiedän että menen jonnekin kuvaamaan,niin silloin se tulee mukaan.

    VastaaPoista
  2. Kauniisti aaltomaljakot aaltoilevat ikkunan valossa!
    Ja onnea uudelle kameran omistajalle!
    Kyllä sä vielä sen kaikki hienot jutut opit ihan varmaan!

    VastaaPoista
  3. Mukavaa Helsinki päivää.

    VastaaPoista
  4. Ihanan valoisaa, raikasta ja vihreää! Haluaisin kovasti enemmän viherkasveja meille kotiin (tällä hetkellä vain yksi), mutta pelkään että tapan ne. Sen takia ei tule oikein ostettuakaan.

    VastaaPoista
  5. Yaelian,
    Se on Sony vaihdettavalla objektiivilla 33/55.
    Raskashan se on, joten vanha Canon Shot Power kulkee matkoilla mukana.

    Harakka,
    Kiitos.
    Toivotaan, että minä kärsimätönkin oppin käyttämään kameraa

    alma/anette,
    Kiitos.

    Elegia,
    Tykkään viherkasveista ja vallankin nyt, kun omaa pihaplänttiä ei ole.
    Kukista löytyy myös helppohoitoisia ja luulen, että minulla on juuri niitä.

    VastaaPoista
  6. Kaunista ja ilmavan valkoista. Minusta kuvasi ovat olleet hyviä, vaikka huomasin kyllä kameran muuttumisen kuvien laadusta:) Automatiikalla pärjää blogikuvissa pitkälle.

    VastaaPoista
  7. Opetella täytyy ja into kasvaa sitä mukaa, kun oppii uutta. Onnea uuden kameran johdosta. Olet heti jo saanut hyviä kuvia! Tekisi kyllä mieli itselläkin järkkäriä, sillä nykyään kuvaan pokkarilla.
    Kivaa reissua Helsinkiin!

    VastaaPoista
  8. Mukavan kotoista tunnelmaa. Muista sitten hankkia siihen objektiivin päähän uv suojus, sillä on paljon halvempaa naarmuttaa muutaman kympin suojusta kuin kallista, satojen eurojen linssiä. Uv suoja ei vaikuta kuvan laatuun mutta on halpa suoja linssille.

    VastaaPoista
  9. Onnea uudesta järkkäristä! Minäkin ostin sellaisen joulua ennen ja harjoittelua kuvaaminen on vieläkin, mutta kuvaamalla oppii:)

    VastaaPoista
  10. Selkeän kaunista ja rauhoittavaa.

    VastaaPoista
  11. Kukat ovat tyytyväisiä kun kastelija on kotosalla :) Silloin ei tule niin herkästi jano.

    VastaaPoista
  12. Ikkunalaudat olisi mukavaa olla meilläkin. Kaunista...

    VastaaPoista