tiistai 4. tammikuuta 2011

Lasia ja sydämiä

Joulua olen siivoillut jo takaisin komeroon, mutta vain osittain. Nautin vielä joulukuusesta terassilla ja pihakuusessa palavat vielä pienet jouluvalot. Yöllä oli satanut lunta ja pihan kuusi on täysin lumen vallassa vain joulukynttilöiden pienet sähköliekit loistavat lumen keskeltä. Vaihdoin tason päälle kirkasta lasia ja sytyttelin kynttilöitä. Nostin maljakkoon jäkäläisen männynoksan, se näyttää joulukuusen rungolta. Tyhjää, kevyttä ja väritöntä, ne sopivat joulun jälkeiseen elämään.
Torstaina on loppiainen, se lopettaa joulun. Sitten on aika riisua loputkin joulun merkit ja aloittaa elämä ennen kevättä.

Aamulla nappasin kuvan yhdentoista kieppeillä. Aurinko kajotti niin hienosti omenapuun takaa. Hieman ihmettelin kuinka se välillä katoaa ja oli vaikea saada kunnollista kuvaa. Tosin otin sen ikkunan takaa, sekin haittasi hieman. Mutta lopullinen syy selvisi iltapäivällä, Suomessa nähtiin auringonpimennys juuri tuohon aikaan yhdentoista jälkeen.


Eilen aamulla minua odotti yllätys ulkona. Huomasin, että ystävämme pupujussi on iloinnut pihalla omenapuun alla. Rakkaus on nyt molemmin puolista. Hän osoitti sen minulle lähettämällä kauniin omatekoisen sydämen.  Tämä pupu on monivuotinen ystäväni, jos satutte muistamaan vuosien saatossa tekemistäni pupupostauksista.
Tämä lumihankeen piirretty sydän koristaa nyt jonkin aikaa blogini yläpalkkia. Viime yönähän sydän peittyi sataneen lumen alle. Katsotaan, jos pupu tehtailee uuden.

17 kommenttia:

  1. Monet pupujussit rakastavat omenapuita, mutta vain harvat omenapuutarhurit rakastavat jusseja. Teidän auvoisa yhteiselonne on mukava poikkeus =)

    VastaaPoista
  2. Hih, hauskasti onkin pupu sydämen piirrellyt:)

    VastaaPoista
  3. Kirkas lasi näyttää raikkaalta näin joulun jälkeen.

    Täällä oli pilvinen päivä ja ihmeteltiin miehen kanssa kovasti pimeyttä ulos lähtiessä. Selvisi vasta myöhemmin, että kyse oli auringonpimennyksestä.

    VastaaPoista
  4. Kaunista lasia, ihan tässä sydän läpättää ihailusta.
    Carmen sopii oikein hyvin festivon kanssa kynttilänjalaksi. Minulla on tuollainen festivo luulasisena.
    Pupun tekemä sydän on ihana.

    VastaaPoista
  5. Joulunjälkeiseen aikaan sopii lasinen herkkyys kauniisti. Jäätaiteen taika-aikaa elämme ja kynttilän liekki sitä täydentää, valaisee kuin lupaus tulevasta.

    Pupun piirtämä sydän on viesti: rakkaus jättää lumeen jäljen.

    VastaaPoista
  6. Demetrius,
    Tämä pupu on poikkeus, ei järsi omenapuuta tai en ole ainakaan huomannut. Luulen, että mustarastaan pudottamia omenoita söi.
    Nimittäin meillä käy myös mustarastas.

    Inkivääri,
    Minutkin sydän yllätti.

    Katriina,
    Samaa ihmettelin minäkin aamulla, mutta näpsäsin kuvan ja voivottelin, kun ei saa aurinkoa kunnolla kuvaan.

    Unelma,
    Carmen ja festivo ovat samantyyppisiä. Pitää etsiä carmenita vielä ne pari muuta kokoa.

    Lastu,
    Minustakin tuo kirkas lasi on kuin jäätä ja sopivasti sopii nyt.

    Kyllä pupu tiesi, että vain kuvakieli ymmärretään, oikeassa oli.

    VastaaPoista
  7. Huikean jännittäviä varjoja tuossa ylimmäisessä kuvassa!

    Hämärän teki tänään. Oli aika erilainen valo sillä hetkellä.

    VastaaPoista
  8. Oi miten kauniin kuvion se tekikään:)

    VastaaPoista
  9. lepis,
    Siinä taas varjot syntyvät peilistä.
    Tänään oli tosiaan jännä "väri" , vielä iltapäivällä ennen pimeän alkua oli pehmeää ruskeaa sävyä ilmassa

    pioni,
    Kyllä puput osaavat loihtia kuvioita ja lähettää sanomia - näköjään.

    VastaaPoista
  10. Kaunista joulunjälkeistä somistusta ja pupun terveiset ilahduttavia :)

    VastaaPoista
  11. Sydän hangellä kertoo ystävyytenne laadusta.
    Ihania lasiesineitä. Innostit minut oksan hakuun, täytyypä lähteä taipaleelle.

    VastaaPoista
  12. Ihanaa lasitavaraa ja hienosti olet saanut ne kuvaan. Olipas söpö ele Jussi Pupulta!

    VastaaPoista
  13. Zilga
    Kiitoksia. Pupu on niin aito touhuissaan .

    Kaanon,
    Metsässä on nyt hyvin kaunista. Toivottavasti saat kotiin sieltä tuliaisia.

    Rita,
    Tällaista uudeksi vuodeksi ja kohta taas vaihdetaan.
    Pupu osaa näköjään näyttää tunteensa.

    VastaaPoista
  14. Melkein peikko jo tipautti noita laseja, hupsis.

    VastaaPoista
  15. Hyvää uutta vuotta! Kiitos Pupusydämistä ja muusta ihanasta blogissasi.

    VastaaPoista
  16. isopeikko,
    Onneksi ei mennyt rikki.

    Suvi,
    Kiitos, samoin sinulle.

    Ari,
    Niin tietääkin.

    VastaaPoista