Leenan kouluun on matkaa kolmisen kilometriä. Talvella, kun joki on jäässä, matka lyhenee kilometrin verran. Silloin voi oikaista joen yli polulle, joka on tallautunut yli peltojen kylätielle saakka. Kylätietä kuljetaan kouluun toinen kilometri.
Aamuisin naapurin Liisa odottaa Leenaa ja koulumatka taittuu yhdessä. Toisin on koulun päättyessä. Silloin on Sinikka mukana, hän asuu ison kylätien varrella. Hän haluaa olla Liisan kaveri kaksituksin. Leena antaa periksi ja kulkee muutaman askeleen takana. Edellä kulkevat supattelevat ja vilkuilevat Leenaa, joka tuntee olevansa tyhmempi, huonompi, rumempi ja liian laiha.
Onhan se monta kertaa hänelle ilkkuen sanottu. Varmistaakseen ivan oikeutuksen Sinikka aloittaa usein, meidän äitikin on sanonut. Liisa nyökyttelee niin se on.
Leena on miettinyt miksi he haluavat tehdä näin. Hän ei keksi syytä millään ja uskoo mitä hänelle sanotaan. Leena muistaa äidin opetukset. Ketään ei saa ivata, ei ulkonäön, vaatteiden, taitojen eikä kodin perusteella. Luottavaisesti hän käyttäytyy sen mukaisesti, äiti on oikeassa.
Ivaaminen jatkuu lähes päivittäin. Leena sinnittelee ei puhu asiasta kenellekään. Nyt hän ei enää jaksa, tokaluokkalainen ajattelee, pitääkö tätä kuunnella ja kärsiä vielä vuosia. Ei, ei, kerron kaiken äidille.
Kotona äiti näki, että Leenalla on sanottavaa. Mikäs nyt on. Leena kertoi kaiken, äiti kuunteli. Sinun olisi pitänyt kertoa jo heti alussa. Nyt tämä loppuu, sanoo äiti tomerasti. Tarttuu puhelimeen ja soittaa opettajalle. Leena kuunteli, kun äiti kertoi rauhallisesti koulumatkojen tapahtumista.
Seuraavana päivänä opettaja pyysi Sinikkaa jäämään hetkeksi luokkaan kaksistaan.
Muuta Leena ei asiasta tiedä, mutta tästä lähtien Leenan ivaaminen loppui. Hän kulki kolmistaan tyttöjen kanssa. Ja joskus, kun Sinikka ei liittynyt heidän seuraansa, silloin Leena ja Liisa kulkivat iloisesti kaksituksin.
*******
Pakinaperjantai 217. haaste = Kaksituksin
Pakinaperjantai 217. haaste = Kaksituksin
HIeno pakina koulukiusaamisesta!
VastaaPoistaHei!
VastaaPoistaEksyin aika monen blogin kautta tänne...blogisi vaikuttaa vallan mukavalta, voin tulla toistekkin. Tervetuloa käymään myös minun luonani, tiedät ken blogiasi kurkkii. :)
Hienosti kirjoitettu! Muistan itsekin tuon iän ja ne pienet hetket, jotka haluaisi unohtaa, mutta jotka silti pomppaavat välillä mieleen.
VastaaPoistaPeikko on ja nähnyt tuollaista.
VastaaPoistaNykyaika on onneksi tiedostavampi näiden asioiden suhteen. Kun olin pieni, en edes tiedä oliko tuollaista käsitettä kuin 'koulukiusaaminen', oli sääntö: kanteleminen on rumaa ja pelkään pahoin, että äitinikin asenne oli: pidä puolesi.
VastaaPoistaYaelian,
VastaaPoistaKoulukiusaaminen, joka oikein hoidettuna loppui, onneksi.
Sasaliini,
Kiitos käynnistäsi. Tervetuloa uudelleen.
Kävin jo pikaisesti kurkkaamassa blogissasi.
MouMou,
Luulen, että nuo tapahtumat säilyvät aina mielen sopukoissa.
isopeikko,
Niin monilla on kokemuksia näistä asioista, liian monella.
Kutuharju,
Mielestäni nyt ollaan suht voimattomia. Olisiko syy ensin kotona, jossa ei selvitetä käytöstapoja riittävästi eikä yhteistyö pelaa koulun ja kodin välillä.
Epäkohtiin pitää puuttua heti ja oikein eikä jumittaa ja pallotella asiaa. Minusta kahden kesken puhuminen on paras vaihtoehto eikä luokan kuullen.
Kotona on puhuttava ja vanhempien ja opettajan on selvitettävä asia.
Lasta ei saa jättää kantelupukiksi.
tuo kiusaaminen on niin julmaa ja sitä tapahtuu edelleen..
VastaaPoistamiksi?
Onneksi tässä tarinassa oli onnellinen loppu. Jotenkin vähän epäilen viitsivätkö tai jaksavatko opettajat enää nykyään edes välittää.
VastaaPoistaTuossa on se tavallisin tarina, jonka lähes kaikki ovat kokeneet: yhtä ei oteta mukaan. Juttu voi todellisuudessa olla paljon monisyisempi kuin päältä näyttää. Miksi toinen tytöistä ei halunnut tätä yhtä mukaan? Ehkä se perimmäinen kiusaaja oliki juuri tämä, jota ei otettu mukaan. Voihan siis olla kysymyksessä vaikka jonkinlainen kosto.
VastaaPoistaEli nämä jutut ovat joskus hyvin monimutkaisia ja vakeasti selvitettäviä,ja kaikkia osapuolia tulisi kuunnella.
Kyllä kouluissa opettajat tekevät parhaansa näissä kiusaamistapauksissa. Usein aikuiset näkevät asiat kovin pinnallisesti, haluavat olla ylituomareita.
Hyvä kirjoitus. En tosin tiedä, auttaako aikuisten puuttuminen näin hyvin jokaisessa tapauksessa.
VastaaPoistaIhana tarina! Sen vuoksi,että päättyy niin hyvin, oikeudenmukaisesti.
VastaaPoistaIhanat aikuiset: äiti ja opettaja.
Muistan, että samallalailla kuten Leenan äiti, opetti oma äitinikin muita ihmisiä kohtelemaan.
Olin lapsena pullukka ja minua siitä kiusattiin, mutta äiti osasi niin hyvin suhtautua ja myönteisesti auttaa, että kiusaaminen jäi. Minusta tuli aika rohkea ja tarkka kaikelle väärinkohtelulle. Joskus aikuisena joku vanha koulukaveri lapsuudesta on tullut kiittelemää, että olin puolustanut häntä kiusaajalta.
Mutta jotain hyvin surullista ja koskettavaa on tuollaisen kiusaajan kohtalossakin. Kaltoin kohtelua, mahdollista rakkauden puutetta ja vanhempien ymmärtämättömyyttä. Voi joskus olla seurausta sukupolvissa jatkuneesta tunneköyhyydestä.
Koskettava tarina kauniin luonnon keskellä, lapsen herkässä maailmassa. Vaan on kai se aikuisenkin maailma herkkä. Kiva, että tässä tapauksessa kävi onnellisesti.
VastaaPoistaVoima, siis henkinen, ja reippaus voisi auttaa monessa paikassa, mutta eipä niitä vielä tuossa iässä aina ole. Ehkäpä reippaus-kasvatus pitäisi kodeissa ottaa ohjelmaan.
Hienosti kirjoitettu, taas kerran.
Ai kun tästä tuli mieleeni oma lapsuuteni. Samassa talossa kerrosta alempana kanssani asui silloinen paras ystäväni Tuula. Ja kerrosta Tuulan alapuolella asui kolmas tyttö, meitä vähän vanhempi Leena. Luultavasti oli Leenan keksintöä, että emme voi leikkiä ja olla kavereita kolmisin. Hän oli aina aika ajoin kaveria meistä jommankumman kanssa. Tämän järjestelyn hän varmisti määrämällä uhkasakon, joka meidän piti maksaa, jos ikäänkuin petti hänen luottamuksensa olemalla syrjään jätetyn kanssa. No, asia kai ratkesi aikanaan omaan älyttömyyteensä. Nyt vuosikymmenien jälkeen Tuula ja minä olemme edelleen ystäviä. Leenan vaiheista emme tiedä...
VastaaPoistaOnneksi oli onnellinen loppu tällä tarinalla!
VastaaPoistaOnneksi äiti ja opettaja olivat viisaita, aina ei tarina pääty noin onnellisesti.
VastaaPoistaSe kolmas pyörä, kyllä niitä juttuja muistaa omastakin lapsuudesta,ehkei ihan noin ikävällä tapaa sentään, ja aika lailla Kutuharjun mainitsemaan tapaan ne käsiteltiin.
VastaaPoistaKyllä minustakin kiusaamiseen pitäisi puuttua heti alusta pitäen,mutta valitettavan usein lapsi, ja varsinkin nuori, ei siitä kerro mitään.
Kolmas pyörä on aina liikaa, noinhan se kouluaikana usein meni.
VastaaPoistaLuulen etteivät lapset tiedosta sitä aina kiusaamisena, eivät varsinkaan matkiessaan vanhempiensa puheita.
Onneksi äiti ja opettaja olivat tomeria ja puuttuivat asiaan.
Mutta eikö tuommoista tapahdu myös työelämässä?
Joku vain suljetaan julmasti ulkopuolelle, ymmärtämättä mihin se pahimmillaan saattaa johtaa.
hanne,
VastaaPoistaKoulukiusaaminen on työpaikkakiusaamisen pikkusisarus. Luulen, että nykyajan työpaikkakiusaajat ovat olleet enemmän tai vähemmän koulukiusaajia.
Nyt koulukiusaaminen jatkuu, kun siihen ei saada enää otetta, kiusaajan vamhemmat eivät välitä, kiusatun vanhemmat eivät vaöälitä ja opettajalla ei ole enää tarvittavaa auktoriteettia.
tienpäällä,
enpä usko, että opettajilla on aikaa puuttua tarpeeksi topakasti tähän ei ihan opetusaineisiin kuuluvaan asiaan.
Hymyilevä eläkeläinen,
Tämä oli tämän kolmikon pakina. Tarinoita löytyy erilaisia tuhansia.
Miranda,
Kun on kyse ala-astelaisista, silloin juuri on tarpeen puuttua vanhempien taholta nopeasti asiaan, ettei se paisu liian suureksi ja vahingoita koko koulunkäyntiaikaa.
Rita,
Tänään onkin ongelmana se, että lasten vanhemmat eivät aina näe asioita, ehdi puuttua niihin, kiire on kova.
Kun tarpeeksi pitkälle on menty ei lapsikaan enää uskalla puhua asiasta.
Samaa mieltä kanssasi kotoa lähtee kasvatus ja rakkaus, siellä on perusta lasten niin kiusatun kuin kiusaajankin hyvinvoinnille.
Usein vain kiusaajan kotona ei nähdä asioita objektiivisesti.
Heikki Lappalainen,
Vanhempien pitäisi saada tukea kotikasvatuksessa lastensa parhaaksi.
Ina,
Tämän tyyppisiä tarinoita on varsin moni kokenut, usein ne ovat olleet - en leiki nyt sinun kanssa-tasoa, eivätkä lapset ole kokeneet sitä rankkana. Mutta jos yltää kiusaamisen tasolle, siihen pitää puuttua, jotta asia ei kasva suurempiin mittasuhteisiin
Elisa,
Se oli hyvä.
Demetrius,
Opettajalla oli auktoriteettia ja äidillä oikea suhtautumistapa.
Sirokko,
Kolmas pyörä-tapauksia löytyy kai kaikilla, mutta kiusaamiseen on puututtava jo aikaisessa vaiheessa.
Oikein hieno pakina!Minulla on sinulle tunnustus blogissani! Oikein mukavaa alkavaa viikkoa!
VastaaPoistasellariina,
VastaaPoistaKiitos tunnustuksesta. Vastaan siihen pikapuoliin
Voi että miten tuttua! Juuri tuollaisen ilmiön kanssa painiskelemme täällä parhaillaan: yksi naapuruston pojista suostuu leikkimään vain yhden pojan kanssa kerrallaan, ja hän sitten jotenkin herrana ja hidalgona aina päättää, kuka tämä onnekas milloinkin on, ja ulkopuoliset häädetään kylmästi matkoihinsa. Joskus hän on yrittänyt samaa myös meillä ollessaan, käskenyt muita lapsia pois pihaltamme; silloin olemme kyllä napakasti sanoneet, että meille ovat kaikki mukavat leikkikaverit tervetulleita eivätkä vieraat siitä asiasta määrää.
VastaaPoistaVaikea on aikuisen sivusta vain seurata moista tyrannismia, mutta olemme tulleet siihen tulokseen, että viisainta on kuitenkin vain seurata sivusta toistaiseksi. Tässä tapauksessa kun kyseessä ei kuitenkaan ole varsinainen kiusaaminen vaan ihan silkka sosiaalisten suhteiden opettelu - joskin aikuisen näkökulmasta ihan hoopoin menetelmin. Se on sitten eri asia, jos toisen olemuksesta ilkeilemään ruvetaan, sellainen pitää kitkeä heti nupullaan, ja ehdottomasti juurineen!
Careliana,
VastaaPoistaKyllä näistäkin "syrjinnöistä" voi jutella yhdessä lasten kanssa porukalla, vähän leikkien ehdoilla.
Sosiaalisten taitojen kehittäminen jo kouluakin ajatellen on paikallaan. Voi olla hyvä keskustella, jos mahdollista ,
vanhempienkin kesken asiasta hyvää tarkoittaen.
Kouluaikana syntyvät taas nuo pilkan aiheet ja johtaa kiusaamiseen, ne on paras selvittää heti alussa.
Miten sydänverellä luenkaan hienosti kirjoitetun tarinasi. Sydänverellä myös siksi, että cp-vammainen poikamme kävi normaalin koulun ja joutui vammansa vuoksi kiusatuksi. Opettaja puuttui asiaan ja kiusaaminen loppui siihen.
VastaaPoistaOlen yhä, pitkän ajan jälkeen tuosta käännekohdasta, liikuttuneen iloinen.
Ja kiitos tarinasta. Se kasvattaa uskoa: elämä ei ole aina katastrofi. Se voi olla ihmisyyden korkeakoulu.
Lastu,
VastaaPoistaKiitos sinulle sanoistasi.
Sinulla on mennyt kaikki hyvin pojan suhteen vaikeuksista huolimatta, se on suuren kiitoksen ja ilon aihe.
Loppu hyvin, tällä kertaa.
VastaaPoista