tiistai 11. tammikuuta 2011

Joulu meni, mutta lahjat jäivät

 
 Kun siivoilin joulujuttuja komeroihin, katselin saamiani joululahjoja. Lahjoista yksi hyvin käytännöllinen ja joka päivä käytössä oleva on Ella Doranin pöytätabletit tai kattausalustat . Meillä tulee syötyä ja juotua sohvapöydän ääressä. Useimmiten annostelen illlallisen lautasille, kuten olette Kotona-blogistani huomanneet,  ja syömme sen rennosti sohvalla istuen. Juuri silloin nämä kattausalustat ovat paikallaan samoin iltakahvia juodessa.
Kuva Ella Doran
Entiset Ellan kivitabletit olivat jo vähän rispaantuneet reunoista, joten pukki tiesi tilata Ella Doranilta uudet. Kuvio on geometrinen ja väritys harmaa, joten sopii hyvin väritykseemme. Ellalla on paljon muitakin aiheita, jokaisen makuun sopivia. Huomasin, että nämä uudet ovat laminoituja, pinta on kestävä, hygieninen  eikä  kuva purkaannu ajan saatossa reunoista kovinkaan helposti.  Kurkista Ella Doranin  kauppaan.

Enpä näitä vanhoja kivialustoja pois raski heittää, niillekin käyttöä löytyy. Kivi-mallia ei ollut enää tuotannossa. Joskus ajattelin ja ajattelen vieläkin, että tekisin valokuvistani kattausalustoja, mutta en oikein löytänyt sopivaa alustamateriaalia. Tekijä olisi kyllä valmiina. Etsintä jatkuu ja idea muhii.
Tämä ihana kesäkukkakuva on Ella Doranin blogista.  Tällaisista kuvista syntyisi myös kattausalustoja.

17 kommenttia:

  1. Hee, mekin syömme usein illallisen sohvalla istuen, ruuasta nautiskellen. (Ja tunnustan: mieluusti tekisin niin aina.)

    Tabletit ovat ihanat. Teetäpä omista kuvistasi vastaavat. Ovat takuulla ylivetokauniit :)

    VastaaPoista
  2. Mukavia kuoseja vanhat ja uudet, tykkään värityksestä.
    Nuo kukkaset ovat hieman liian suloisia makuuni.

    VastaaPoista
  3. Kivat alustat oletkin saanut.
    Meillä myös olohuoneen sohvapöytä on usein ruokailukäytössä. Varsinkin aamulla taata haluaa katsoa TV:sta aamu-uutisia kahvia juodessaan.

    VastaaPoista
  4. Kauniit tabletit toi pukki sinulle!

    VastaaPoista
  5. ihania kukkasia...
    kaunis sohva sinulle..
    haluaisin itsekin vaihtaa sinisen sohvani vaaleaksi..

    minäkin syön olkkarissa usein iltapalaa..maistuu niin hyvältä..

    VastaaPoista
  6. Käteviä ja käytännöllisiäkin nuo kattausalustat, kauniitakin vielä.
    Niinpä vain minäkin kokoan lautaselleni syötävät tupakeittiön työtasolta ja siirryn nautiskelemaan rennommin.

    VastaaPoista
  7. Sulla on aina niiiiiiin tyylikästä!

    VastaaPoista
  8. Lastu,
    Minusta sohvalla istuen on niin rentoa ja kotoista nauttia ruuasta ja samalla tietysti voi halutessaan katsella teeveetä. Nämä ovat niitä pieniä nautintoja elämässä.

    Minä tykkään noista tableteista, ne nököttävät siinä sohvapöydällä pino9ssa valmiina.

    SusuPetal,
    Minullekin kukat ovat liian romanttisia. Mielelläni katselen niitä ulkona luonnossa ja kukkapenkeissä

    Unelma,
    Sielläkin siis nautitaan olohuoneen mukavuudesta. Minun pitää myöntää, että aamiaisen syön sängyssä.

    Yaelian,
    Niin minäkin tykkään.

    hanne,
    Eikö olekin olohuone kotoisa paikka, kun samalla napostelee tai syö jotakin. Se on kotoista.

    Minä taas haluaisin uudet valkoiset irtopäälliset noihin sohviin. Joku päivä se toteutuu.

    aimarii,
    Kuulutte näköjään kaikki blogikaverit tähän mennessä nautiskelijoihin eli pehmeällä istuen ruoka maistuu mukavimmalta.

    Ari,
    Kiitoksia. Mukavasti sanottu.

    VastaaPoista
  9. Siellä ei taida asua yhtään peikkoa?

    VastaaPoista
  10. Kesäkukkakuva erittäin mieleen, olisi kaunis alustaksi.

    VastaaPoista
  11. Ihanat tabletit!
    Sohvaruokailu näyttää olevan suositumpaa kuin luulinkaan. Nautin kovasti 'sohvaruokailusta'

    VastaaPoista
  12. isopeikko,
    Kyllä peikkoja on, ne lymyävät kukkien takana.

    Rita,
    Kun vain löytäisi mille alustalle kukkia painaa.

    kaanon,
    En ole siis yksin maailmassa sohvalla syömässä, liityit myös tähän joukkoon.

    Pitäisi keksiä haaste (niitähän kyllä riittääkin jo mutta..), kerro mitä erikoisia tapoja sinulla on.

    VastaaPoista
  13. Oh, miten ihana tuo alin kuva ! Noin kauniin kukka-alustan päälle en voisi laittaa mitään, ihailisin vain alustaa... ja pitäisin mukin ja lautasen käsissä, hih ; )

    VastaaPoista
  14. Nättejä alustoja kaikki. Meillä harrastetaan sohvatarjottimia, niillekin sopisi tehdä tuommoisia liukumattomia alustoja - vaikka juuri omista kuvista.

    VastaaPoista
  15. Sariw,
    Kukkakuva oli tosiaan kauniin kesäinen.

    Sirokko,
    Alustoille löytyy hyvin käyttöä, kun usein syödää millä vain mieluisalla paikalla, kuten sohvalla.

    VastaaPoista
  16. Tyylikkäät alustat!
    Meillä ei saa syödä sohvalla, mies on kieltänyt... Kun olen yksin kotona, saatan salaa syödä sohvalla telkkaria katsoen :D

    VastaaPoista
  17. Kaisa,
    Ei mekään nuoremppana syöty silloin kun llapset oli pieniä. Kannattaa näyttää lapsille esimerkkiä, ettei ruuat leviä olohuoneen sohville.

    VastaaPoista