torstai 6. marraskuuta 2008

Talven iloksi

Tänään oli mahdollisuus laittaa taas terassia talvikuntoon. Terassin päädyssä on metallinen kukkateline. Kesäisin sen täyttävät kukka- ja yrttiruukut. Ylimmän hyllyn olin aikaisemmin täyttänyt talveksi pihan kuivakukilla ja sammaleella. Sain idean, että täytän muut hyllyt myös sammaleella. Puuhastelin hienosti sanottuna tilateoksen terassille luonnonmateriaaleista.

Matalan orvokkiruukun peitin jäkälällä. Pidän näistä luonnonmateriaaleista. Ne sopivat hyvin joulutunnelman tuojiksi.

Jäkälää riitti vielä matalalle yrttien kasvatusalustalle. Olin varannut jäkälän pelargonialaatikoihin, mutta pelargoniat kukkivat vielä täysillä, enkä raskinut repiä niitä vielä laatikoista.

Metallisangossa kasvoi kesällä päivänsini. Nyt sen täyttävät puolukanvarvut.

Olen kerännyt pihalta maahan pudonneita vaahteranlehtiä ruukkuihin. Ne ovat kuukauden ajan kuivuneet käppyräisiksi. Saavat olla ruukun peittona.
Tänään paistoi aurinko. Oli kirkas, mutta hiukan kolea päivä. Talvi lähestyy kovaa vauhtia tännekin.

16 kommenttia:

  1. Voi miten kaunista. Sammal ja jäkälä on niin ihastuttavia materiaaleja.

    VastaaPoista
  2. Jotenkin olen kai kyllästynyt noihin puutarhahallien kanerviin ja muihin syyskasveihin. Luonnonmateriaalit ovat niin "luonnollisia".

    VastaaPoista
  3. Munkin mielestä nuo sammaleet ja jäkälät näyttävät niin kauniilta.Kuvasi ovat kuin sisustuslehdestä,upeita!

    VastaaPoista
  4. Jäkälä olikin hyvä idea ruukkujen peitoksi, hillityn kaunista ja sopii hyvin suomalaiseen talveen.

    VastaaPoista
  5. Todella kaunista! Tuo kukkateline on ihana :) Olispa mullakin sun energia :)

    VastaaPoista
  6. yaelian,
    Kiitos sanoistasi. Luonto tekee luonnollisen kaunista.

    VastaaPoista
  7. sirokko,
    Jäkälä ja sammal pehmeitä materiaaleja talven kylmän valkean lumipeitteen vastapainoksi.

    VastaaPoista
  8. susa,
    Vaatii tosiaan aina innostuksen kipinän tuo laittelu, mutta palkitsee vaivan.

    VastaaPoista
  9. Olipa paljon kivoja puuhia ja niin kaunista sait aikaiseksi :)

    VastaaPoista
  10. Aikamoista puuhastelua! Jo materiaalin keräyksessä on iso homma, mikäli et asu aarniometsän naapurissa. Mutta kaunista jälkeä.

    VastaaPoista
  11. katriina,
    Pidän tällaisesta puuhastelusta, silloin sitä ei koe työnä, vaan harrastuksena.
    Metsä josta saan ottaa materiaalia ei ole pitkän matkan takana ja sitä on kerätty odottamaan H-hetkeä.

    VastaaPoista
  12. Onpa sinulla kaunista ja kotoisaa. Jäkälästä tulee voimakkaasti talventuntu.

    VastaaPoista
  13. Tosi kaunis tuo kukkatelineesi! Minustakin luonnon materiaalit ovat kauniita ja niitä jaksaa katsella kauan. Ja etenkin terassilla pysyvät hyvinä. Ulkonakin ne ovat kauniita kun lunta sataa päälle.

    VastaaPoista
  14. elegia,
    kiitos, talviterassillakin saa olla vihreää ja jäkälä sopii hyvin.

    leijonainen,
    kiitos, terassi on viileä niin siellä kestävät nämäkin kevääseen.
    Lumi on talvisin pihan kaunistaja, toivottavasti sitä saadaan vähän enemmän kuin muutamana viime vuosina on ollut

    VastaaPoista
  15. Nimimerkki "viherpeukalo keskellä kämmentä" kysyy, että hoidatko sammalta mitenkään talven aikana? Ja saatko sen pysymään vihreänä? Ja onko eroa hoidossa pluskelillä ja pakkasella? Näyttävät meinaan todella kauniilta.Kiitos jo etukäteen!

    VastaaPoista
  16. Suihkuttelen hieman vettä silloin tällöin. Nyt on paistanut jonkun verran aurinko ja se on hieman kellastuttanut sammalta, joka on ollut suoraan aurinkoon. Olisi pitänyt suihkutella ahkerammin.

    VastaaPoista