tiistai 25. marraskuuta 2008

Muutoksen kohde kotona


Sain meemin Kulttuureja sekoitellen-blogin Susalta.

Laita blogiisi kuva ja selitys siita paikasta/asiasta kodissasi mista et pida. Mika sinua arsyttaa/havettaa/ mihin haluat muutoksen.

Sen jalkeen haasta 5 muuta blogia esittelemaan heidan arsytyksiaan ;)

Työhuoneessamme on paikka, josta en todellakaan pidä. Se on työpöytä ja siihen liittyvät säilytystilat. Nämä työpisteet ovat odottaneet ehostusta ja uusimista jo muutamia vuosia. Uusimiseen on joka vuosi päätetty ryhtyä, mutta toistaiseksi on onnistuttu uusimaan vain työtuolit. Ne ovatkin ihan hyvät. Työpöytää uusittiin muutamia vuosia sitten, vaihdettiin työpöytäkannet, jalat ovat vanhat Ikealta ostetut. Pituutta työpöydällä on 2x130 yhteensä
260 cm syvyys 80 cm. Kovalla kulutuksella olleet kannet ovat nyt tiensä päässä, laminaattipinnoite irtoilee koivuvanerista.
Pöydät hävettävät niin paljon, että mietin kehtaanko näyttää edes kuvaa näistä kamaluuksista.
Suunnittelen valkoisiksi maalattuja puukansia nykyisiin jalkoihin, jotka voisi myös maalata.

Valkoiset laatikostot pöydän alla ovat vanhat. Niitä aioin ehostaa jokin aika sitten. Nyt on mieli muuttunut. Haluan otsikon kuvan Kartellin Mobil- laatikostot työpöydän alle savun harmaina.
Säilytyslokerikkoa pitäisi löytää työpöydän päälle. Kynille ja muille pikkutarvikkeille sopisi tämä Ikean Knös.
Kamala johtoviidakko pöydän alla pitäisi saada järjestykseen. Multipot säilytyssanko voisi pitää johtopaljouden sisällään piilossa. Kuvassa Rotalianan Multipot eriväreissä.

Meemin lähetän seuraaville sääntöjen mukaan.
Eijan Kudonta - Eija, Okra - Helinä, Omenapuun alla -Katriina, Anun Puutarha -Pioni, Elämää ja elokuvaa -sooloilija.

16 kommenttia:

  1. Kiitos meemistä. Kodissani on paljon epäkohtia,tai siis paikkoja, joiden kanssa menee välillä hermot.. Pitääpä miettiä ja kuvatakin vähän, huomenna ehkä..

    VastaaPoista
  2. Sinulta saa sitten kaupoissa juoksematonkin aina niin hyviä vinkkejä, nyt päässäni pyörii vain tuo multipot, ensi kesän ostoslistaan jo kirjattuna. Johtokasat on ihan hirveitä paitsi näöltään myös siivouksessa (olen niitä tässä kiroillut).

    VastaaPoista
  3. Kiitokset meemistä. Kyllä meilläkin on niitä kurjimuspaikkoja enemmän kuin tarpeeksi.Mitä sitten kehtaa kuvatakin, katsotaan illalla kun kotia pääsee.....

    VastaaPoista
  4. Kiva kun otit osaa Arleena :)
    Meillakin on tama toimisto aika rempallaan. Olen huomannut etta oli se poyta kuinka iso tahansa, ja vaikka kuinka paljon laatikoita, ne eivat meilla koskaan riita. Nytkin on tossa lattialla kaksi muovista ruman nakoista sailytyslaatikkoa kaikille papereille....
    Pitais ostaa joku "file cabinet", sellanen korkea, missa on monta laatikkoa...

    VastaaPoista
  5. Kiitos meemistä. Tää oli helppo.

    VastaaPoista
  6. sooloilija,
    jään odottamaan kohennusta kaipaavaa kohdetta

    VastaaPoista
  7. sirokko,
    samaa siis siellä, toivotaan, että meillä ei enää ensi syksynä pyöri johtokerät lattialla

    VastaaPoista
  8. eija,
    mukava, että muillakin on näitä...

    VastaaPoista
  9. susa,
    toivon noista Mobileista apua meidän kaaokseen

    VastaaPoista
  10. pioni,
    odotellaan sinultakin näitä probleemakohtia, mukava meemi tosiaan

    VastaaPoista
  11. Tuo multipot vaikuttaa mielenkiintoiselta. Aiemmin minulla oli Ikean johtokouru pöydän alla kiinnitettynä, mutta se oli epäkäytännöllinen. Jos jotain johtoa piti siirtää tai irroittaa, niin koko hökötys oli kiskottava irti. Nyt taas johdot makaavat lattialla. Multipot voisi olla ratkaisu.

    VastaaPoista
  12. Kun saat muutokset tehtyä, ehditkö hakea pienen valontuojan blogistani. Sitä ei tarvitse jatkaa, jos et halua.

    VastaaPoista
  13. elina,
    minäkin harkitsin jossain vaiheessa Ikean johtokourua, mutta se tuntui hieman hankalalta ja onneksi olisikin ollut sitä

    VastaaPoista
  14. leijonainen,
    nyt on aikaa taas, käväisen blogissasi
    kiitos jo etukäteen

    VastaaPoista
  15. Luulin eilen vastanneeni jo. Okei, haasteeseen on nyt vastattu, oli heti mielessä.

    Työpöytä ja sen ympäristö onkin iso asia, varsinkin jos siellä tehdään muutakin kuin päivitetään vain blogia. Säilytystilaa ja mietintämyssyä tarvitaan.

    VastaaPoista
  16. Juu meillä on työpöytä ahkerassa käytössä varsinki iltaisin yöhön saakka, niin ja aamulla

    VastaaPoista