perjantai 8. elokuuta 2008

Matkalla

Kuvan virtaava puro halkoo kohisten kukkarinteitä. Samoin automme kiisi läpi Suomea, ohi kukkivien ruusunpunaisten ja vaaleankeltaisten perunapeltojen, läpi huojuvien viljapeltojen. Ohraa, kauraa, ruista ja vehnää keltaisena loistaen. Viljapellot ovat leipämme lähde, kotoisia ja turvallisia. Toivoa pitää, että omavaraisuutemme ruuan suhteen säilyisi tulevaisuudessakin.

Asuntomessut on tänään kierretty. Tosin kohteista nähtiin vain osa, ne kohteet, joita olin etukäteen merkannut katsottavikseni. Sisustuksia laidasta laitaan, hyvää ja huonoa. Maisemat olivat kauniita, sinisiä merimaisemia. Puutarha- ja pihaterassikokonaisuuksista ja toteutuksista pidin. Nyt en voi purkaa kuvia, kamerajohto unohtui kotiin. Mutta näytän kuvakollaasin myöhemmin.

Otsikon kuva ei ole omani, se oli photoshopin julkisessa kuva-albunissa ja lainattavissa täältä kannettavani tiedostosta. En ole vielä ehtinyt perehtyä tämän koneen photo-ohjelmaan. Sekin olisi pitänyt selvittää ja ottaa käyttöön. Hiukan monimutkaiselta näyttää. Vai mitä mieltä olette te, joilla on photoshop.

13 kommenttia:

  1. Ihana kuva, mutta odotan taas innolla sun kuvasatoa.

    Mä käytän yleensä Paintshop Prota, se on yksinkertaisempi ja mä tutustuin siihen ensin ja opin sitä käyttämään, niin en oikein millään tahdo päästä Photariin sisään. Paintti soveltu silloin aikoinaan paremmin mun töihini, mutta toimii kyllä ihan mukavasti myös nyt kun olen siirtynyt valokuvauksen pariin. Kyllä mä jotain juttuja Photarista käytän, mutta aina se jotenkin tökkii. ;)

    VastaaPoista
  2. Sinulle on luottoa blogissani :)

    VastaaPoista
  3. itkupilli,
    kuvia tulee, mutta ei niinkään sisustuskuvia. Inspiksen kohteet sisustukseen löytyvät usein yllättäviltä tahoilta.

    Voi pahoin pelkään, että photoshop on liian jäykkä tälle häthäiselle luonteelleni.

    VastaaPoista
  4. auringonkukkametsä,
    kiitos luotosta, maksan takaisin kunhan kotiudun kiinteän koneen ääreen.

    VastaaPoista
  5. Hetken hätkähdin tuon kuvan tuttuutta, kunnes tajusin että minulla on se kannettavassani työpöydän taustakuvana :-) Hieno kuva, levollinen ja rauhaisa. Odotan mielenkiinnolla kuviasi messuilta.

    VastaaPoista
  6. elina,
    tuo kuva on niin kaunis, että valitsin sen tähän blogiin sopivana. Kun sen voi ottaa käyttöön, merkintä julkinen.
    Sinä saatkin ihailla sitä joka päivä.

    VastaaPoista
  7. Mulla on photari sekä läppärissä, että pöytäkoneella, enkä sitä kyllä vaihtaisi. Se ei missään nimessä ole jäykkä, minä olen liian kärsimätön jäykkyyksiin. Photari on monissa valokuvalehtien testeissä aina valittu parhaaksi,mutta ainahan uuden opettelu vaatii hiukan hermoja. Mikä ohjelma sulla on? Mulla on pöytäkoneella CS3 ja tässä macissä elements 6. Minäkin olin asuntomessuilla mutta jo viikko sitten. Millään ole ehtinyt käsitellä niitä kuvia. :)

    Krisu

    VastaaPoista
  8. Pakko lisätä: mä en ole edes nähnyt mitään julkista kuvagalleriaa photarissa? Missä, missä?

    VastaaPoista
  9. krisu,
    mulla on elements 6 myös
    Varsinaisia sisustuskuvia ei tainnut tulla yhtään, mutta muuta sitäkin enemmän. Huomenna vielä käyn lapsuuteni maisemissa ja otan taas sieltä kuvia muistoksi.

    VastaaPoista
  10. krisu,
    sekoitinkohan minä photarin tähän, olisiko se ollut insinöörini, jolta hankin koneen, että on lisänyt kansion mukaan. Siinä on kauniita lähinnä maisemia noin 10 kpl, jokaisessa lukee, että julkinen
    Toivottavasti en ole nyt nyysinyt kenenkään henk koht, mutta tuo julkinen oli kuin lupaus lainaksi

    VastaaPoista
  11. Häpeäkseni tunnustan, etten ole koskaan jaksanut opetella käyttämään Photoshopia, mulla on kai joku vanha versio CS2. Vaikka osaan hyvin englantia enkä ihan tönkkö ole koneekaan kanssa, tuntuu liian vaivalloiselta opetella. Teen joskus joitain yksittäisiä korjauksia sillä, mutta luotan nopeisiin koneen mukana tulleisiin ohjelmiin. Sopivaa kurssia olen kyllä etsiskellyt.

    VastaaPoista
  12. Photoshopille kannattaa antaa aikaa - esimerkiksi Youtubesta löytyy hyviä videoita, joista matkimalla oppii uutta. Kun Photoshoppia ei ole käytössä, vaan räpiköi toissijaisten ohjelmien välillä, osaa nopeasti arvostaa ohjelman finessejä. Valmiit auto-säädöt polttaa kuvat melko helposti rikki, rajaaminen ei onnistu etc.. Lisäksi Photoshopissa riittää aina uutta opittavaa!

    VastaaPoista
  13. katriina,
    minäkin hiukan selailin sitä, mutta vähän pelästyin josko saan sen helpolla käyttöön. Yritän kyllä jossain vaiheessa, kun olen sen ostanut pitäähän se käyttöön saada.

    lina,
    tuo olikin oiva vinkki katsella ensin you tuben opastusta. Katsotaan sitten saanko joskus kuvistani näkymään tuon photon viimeistelyn

    VastaaPoista