Aamupäiväkirja

Eilen hyvin myöhään alkuyönä oli taivas harmaa, muutama sadepisara rapsahti ja tuuli kohtalaisen mukavasti. Ajattelin, että yöllä sataa ja maa saa vihdoinkin vettä. On ihana nousta viileään kasteiseen aamuun.

Kun heräsin aamulla, aloitin pihakierroksen. Vettä ei ollut tullut tippaakaan, maa oli kuivaa ja kukat janoisia. Minitertturuusujen oksat olivat painuneet maata kohti raskaiden kukkaterttujen painosta. Otin kukkakepit ja sidoin taipuneet oksat.













Tertturuusut ovat kukkineet kiitettävästi, aurinkoa ne ovat toden totta saaneet, mutta ei luonnonsadetta. Terälehtiä on pudonnut kuivaan ruohikkoon. Napsin kuivat kukat siinä toivossa, että kukinta jatkuisi lokakuulle saakka.

Terassilla päivänsinet rehottivat, mutta odottivat jo joka-aamuista vesiannostaan. Niitä pitää kastella aamuin illoin, eivät muutoin jaksaisi tässä helteessä.




















Katkoin pelargonioista kuivat kukat ja kastelin nekin.
Lobeliat olen siirtänyt pikkupöydälle, ne ovat hiukan kauempana paahteesta eivätkä tarvinneet vettä. Sen sijaan miljoonakellot ovat oikeita vesisyöppöjä, vai ovatko vain liian pienissä ruukuissa.

Valkoiset petuniat kaipasivat vain kuivien kukkien nyppimistä, nekin pitävät hiukan varjoisemmasta nurkkauksesta.

Nautin aamupuuron terassin varjossa. Lähetin toivomuksen yläilmoihin, kerätkää sadepilviä tähän pihamme kohdalle, pikkupihani tarvitsee virkistävää vettä.