Välähdyksittäin...

Useassa blogissa kiertää haaste. Ota kirja käteen. Avaa se, laita sormi sivulle ja katso mikä sana on sormen alla. Kirjoita siitä. Tämä oli muistinvaraisesti kirjoitettuna haasteen sanoma. Leijonainen oli jatkanut löytämästään sanasta eteenpäin runojen tiellä. Se inspiroi minuakin.

Otin runokirjahyllystä päällimmäisen kirjan. Se oli Caj Westerbergin Kirkas nimetön yö. Tuo nimi on jo pieni runo, nimetön yö. Eivätkö kaikki yöt ole nimettömiä. Yö, jolla on merkitystä, onko se vain nimenarvoinen.

Avasin kirjan. Luonnollista on, että runokirjan sivulla katse osuu ensimmäiseen sanaan. Se on - välähdyksittäin

Välähdyksittäin
rakentuu päivä
Villakoira vastavalossa
aseman katoksen alla.
Kyyhkyset läpsähtelevät junan katolta
ilmaan.

Aamu herää ja poistuu nimettömän yön jälkeen päivään. Junan tavoin etenee päivä uuteen yöhön. Runosta tuli mieleeni ajanvirta, väistämättömästi etenevä. Sanasta välähdyksittäin sain mieleeni muistumia.

Välähdyksittäin

mieleeni nousevat lapsuusmuistot
Keväällä
mullan, puhkeavien lehtien,
orastavan ruohon
tuoksut
Kesällä
auringonpaiste, sateen jälkeen sateenkaari,
uimarannan lämmin suolta tuoksuva vesi,
makeat mesimansikat
Syksyllä

keltaiset viljapellot, kahiseva pellonsänki,

muuttolintujen parvet,
koulukirjojen uudet sivut

Talvella

joulu, valkoinen ensilumi,
hiihtolatu, kimaltava lumihanki,

pakkasen pauke, jäiden lähtö