lauantai 16. elokuuta 2008

Diegon ja Marian tarina

Tänään lauantaina katsoin YLE TV1 Valoa ja varjoa dokumenttiuusinnan. Diegon ja Marian tarina alkoi v. 1936 Espanjan sisällissodan kynnyksellä. Tasavaltalaiset ja kansallismieliset aloittivat valtataistelun yhteiskunnan rakenteiden muuttamisesta oikeudenmukaisemmiksi. Diego ja Maria olivat juuri menneet naimisiin ja saaneet esikoisensa. Pieni tytär oli kahden kuukauden ikäinen, kun Diego aloitti taistelunsa Espanjan sisällisodassa.

Dokumentti kertoi Diegon ja Marian muistelemana tarinan sodasta ja sen seurauksista. Tarinaan kietoutui koko Espanjan sisäinen yhteiskunnallinen kehitys toisen maailmasodan kynnyksellä. Sisällissodassa hävinneet joutuivat teloitetuksi, vangeiksi tai pakenivat maasta Ranskaan. Pakomatkalle lähti myös Diego ja selvisi hengissä. Siitä alkoi yhdeksän vuotta kestänyt ero Mariasta. Ranskaan paenneet joutuivat keskitysleiriä vastaaviin olosuhteisiin. Espanjassa voittajana valtaan noussut Franco liittoutui Hitlerin johtaman saksalaisrmeijan kanssa. Franco antoi Hitlerille luvan tehdä pakolaisille mitä halusi. Diego joutui pakkotyöhön rakentamaan saksalaisille linnoituksia.

Tänä päivänä toistuvat edelleen näiden sotien tavoin samat tragediat. Perheet hajoavat, joutuvat erilleen tai jäävät ilman isää. Mikään ei ole muuttunut. Johtajien kiihkeä kansallismielisyys johtaa inhimillisiin katastrofeihin. Tällä hetkellä sotanäyttämönä edessämme on Georgia. Presidentti Saakasvili on liian kiihkokansallismielinen ison Venäjän reunalla. Etelä-Ossetian ja Abhasian ongelmat pitäisi ratkaista valtion sisällä omin voimin maltilla, suvaitsevaisuudella ja kaikki kansanryhmät huomioiden. Sehän ei enää ole mahdollista Venäjä on rientänyt pyytämättä sotkemaan Georgian itsenäisen yhteiskunnan sisäisiä asioita. Sota on syttynyt. Taas syntyy monta Diego ja Maria-tarinaa.

Diego ja Maria löysivät toisensa yhdeksän vuoden jälkeen. Entisessä kotikaupungissaan Almeriassa he käyvät muistelemassa menneitä aikoja. Rakkaustarinansa alkua, sodan kauheuksia ja eron tuottamaa tuskaa. Nämä tarinat eivät lopu koskaan.

Kuvat ovat Suomen Turusta, rakennukset ajoittuvat 1900-luvun alkupuolelle ennen toista maailmansotaa.

8 kommenttia:

  1. Kiitos koskettavasta tarinasta. Isänmaallisuus, niin uljaalta asialta kuin se tuntuukin, on vain kukonaskelen päässä nationalismista ja jaloja aatteita vääristävästä kansalliskiihkoilusta. Rotuerot ja kansan rajat ovat lopulta aika keinotekoisia eroja ja rajoja.
    Georgian tilanteessa minusta kaikkein hämmentävintä on se, ettei lopulta voi uskoa eikä luottaa mihinkään mitä kuulee/näkee/lukee, kaikki on jonkin näkemyksen läpi suodatettua 'informaatiota', tuntuu että en tiedä siitä tilanteesta oikeasti yhtään mitään. Paitsi että tuntuu niin väärältä, että kansanamurhia yhä vain tapahtuu, 'sivistyneessä' maailmassa. Sivistystä on vain ohut silaus ns. kehittyneidenkin valtioiden nahassa.

    VastaaPoista
  2. En tiedä onko se suunnaton vallanhimo, joka vie kiihkokansallismielisyyteen.
    Sen seurauksia näemme tällä hetkellä ympäri maailmaa.
    Aina ei todellakaan saa nähdä kaiken tiedotuspropagandan läpi todellista tilannetta.
    Joskus ihmettelen kuinka sitä malttia ja suvaitsevaisuutta ei osata käyttää. Päämäärään pitää päästä vain väkivaltaa käyttäen.
    Seurauksia luemme ja näemme uutisissa.

    Kiitos käynnistäsi Kutuharju.

    VastaaPoista
  3. Historia toistaa itseään niin kauan, kunnes siitä vihdoin on otettu opiksi, kyllä jo luulisi, että on tarpeeksi ollut esimerkkejä ottaa opiksi.

    Hieno kirjoitus ja todella upeita kuvia.

    VastaaPoista
  4. Tärkeä aihe, Arleena!

    Pelottavaa, miten järein asein suurvalta lähtee puolustamaan "kansalaisiaan" vieraalle maaperälle.

    Yhtä pelottavaa on kuinka vähemmistöjen asema on vaakalaudalla lähes kaikkialla maailmassa.

    Ihmisiähän me kaikki kai olemme. Vaan humaani sivistys taitaa olla kultausta vain.

    VastaaPoista
  5. itkupilli,
    valta sokaisee, muisti on lyhyt, perustelut ovat vain omalta kannalta sopivia-
    näissä ehkä syitä miksi mikään ei muutu

    VastaaPoista
  6. susanna,
    tuntuu todella, että inhimmillisyys on vain sana, sitä ei tarvita teoissa

    VastaaPoista
  7. Surullinen ja kaunis on tuo Marian ja Diegon tarina.Esimerkki oli koskettava ja pani miettimään. Georgian sota on surullinen.Saakasvili oli kuitenkin saanut pajon aikaan maassaan kuten demokratian ja taloudellisen kasvun, mutta ehkä nuori ikä ja kokemuksen puute sai hänet kuvittelemaan liikoja.Mutta Venäjän toimet pelottavat.....

    VastaaPoista