tiistai 26. elokuuta 2008

Eriarvoisuus - lisääntynytkö

Syksyn merkit näkyvät jo

Yle Uutiset teki kyselyn eriarvoisuuden lisääntymisestä Suomessa. Otsikko, Köyhät kurjistuneet, rikkaat menestyneet, pitää paikkansa, mikään uusi ilmiö se ei ole. Alhaalta on vaikea ponnistaa omin voimin ylöspäin. Siihen tarvitaan apua. Yhteiskunnassamme harjoitetaan hyvää sosiaalipolitiikkaa verrattuna moneen muuhun länsimaahan. Apua pitäisi löytyä niille, jotka sitä tarvitsevat. Ei tarvitse kuin katsoa USA:n sosiaalipolitiikkaa niin eron huomaa selvästi.

Kohdentuuko apu oikein sitä tarvitseville. Eikö vahvempien tule huolehtia heikoimmista. Sosiaalietuuksien kohdentamisella ja sijoittamalla niitä juuri sinne missä apua tarvitaan, kohtaa apu tarvitsijan. Verotus on yksi keino kaventaa juopaa heikkojen ja vahvojen välillä.
Lapsiin ja nuoriin satsaus on kannattavaa. Siellä on tulevaisuutemme. Verotuksen eriarvoisuutta voitaisiin tasoittaa porrastamalla tulojen mukaan lapsilisät, päivähoitomaksut ja koulutusmenot. Porrastusten perusteena olisivat yhteenlasketut pääoma- ja ansiotulot. Kaikkein korkeimmalta tasolta leikkautuisivat nämä yhteiskunnan tukimuodot kokonaan pois.

Valkoisissa syysastereissa on hiven pinkkiä

Peruspalvelut ovat keskittyneet isoihin asutuskeskuksiin. Palvelujen ja hoitojen saanti on hidasta ja kustannukset nousseet. Eikö näidenkin palvelujen kohdalla sopisi tasoittaa eriarvoisuutta verotuksen keinoin. Maksatukset porrastettaisiin tulojen mukaan. Kaikkein alimmissa tulokertymissä palvelut olisivat ilmaisia. Hoitojonot lyhenisivät, kun ylimmissä tuloluokissa olevat siirtyisivät entistä enemmän yksityiselle puolelle.

Onko meistä jokainen oman onnensa seppä ? Uskon vielä, että Suomessa on mahdollista menestyä työtä tekemällä. Mutta eriarvoisuus nakertaa työpaikoilla. Toimitaan vahvempien ehdoilla ja itsekkäästi, hiljaisemmat ja heikommat unohtaen. Kilpailukyvyn rinnalle pitäisi nostaa yrityksen tärkein voimavara, työntekijät. Terve työpaikkahenki ja tasapuolisuus eivät maksa, päinvastoin ne säästävät yrityksille ja parantavat kilpailukykyä. Työpaikkapahoinvoinnin vähentyminen säästää yhteiskunnan verovaroin ylläpidettäviä terveydenhoitokustannuksia.

Pinkki syysasteri parhaimmillaan

Maaseutu vastaan kaupunki. Kun puhutaan syrjäseutujen eriarvoisuudesta, voisivatko kaupunkilaiset puhua syrjäseutujen etuoikeuksista. Niitä ovat luonto, sosiaalisesti rikas elämä, pienkoulut, stressittömyys, ruuhkaton liikenne, puhdas ilma, ruuan raaka-aineiden lähituotanto.
Pääasia on kuitenkin, että ihminen voisi olla täysin tyytyväinen ja onnellinen valitsemassaan asumismuodossa sekä kaupungissa että maaseudulla. Paremmasta haikaileminen on voimavarojen tuhlausta. Jokainen valitsee oman elämänsä puitteet.

Ajatteleeko näin vain ennakkoluuloton idealisti.

6 kommenttia:

  1. Kyllä se siltä näyttää valitettavasti. Joku kuvitteleen, että pohjoismainen hyvinvointivaltio on jotain itsestään syntynyttä ja ikuisesti olevaa eikä että se on sopimuskysymys ja asenne/arvo - se katoaa ellei ole tahtoa sen ylläpitämiseen.

    VastaaPoista
  2. Artikkelisi oli niin mielenkiintoinen, että kuvat jäivät ensin katsomatta. Ja se on jo paljon, kun olen minä kyseessä. Uusi kierros siis, kauniita olivat kuvatkin.
    Hyvin perusteltuja mielipiteitä ja myös minusta aivan oikeita. Hei miksi et mene asioita järjestämään, vai oletko jo politiikassa mukana? Mielipiteitäsi tarvittaisiin oikeasti.

    VastaaPoista
  3. Inkivääri,
    Verotuskohtelu kärjistää eriarvoisuutta.
    Kuten kerroin sosiaalisilla etuuksilla oikein kohdetaen voidaan auttaa ja tasoittaa heikoimmassa asemassa olevien elämää.

    VastaaPoista
  4. Leijonainen,
    Olen vain pohtiva idealisti. Enkä ole politiikassa mukan muutoinkuin äänestämällä.
    Mietin,jos pitää rahanjaossa olla tasapuolinen prosenteilla mitattuna, se ei onnistu. Samalla veroprosentilla jotkut saavat aina enemmän euroissa laskettuna, silloin tarvitaan heikoimmassa päässä enemmän sosiaalietuuksina. Progressio vähän tasoittaa tätä alea, mutta voitaisiin tehdä enemmän.

    VastaaPoista
  5. Minä olen idealisti, sen voin myöntää ja uskon ihmisten hyvään tahtoon ja siihen, että eriarvoisuutta voidaan vähentää, kun asioita tiedostetaan, niin niihin voidaan puuttua. Se voidaan tehdä hyvässä hengessä, jos ymmärretään, että toimiva yhteiskunta edistää kaikkien hyvinvointia.

    USA on pelottava esimerkki, samanlaiseen järjestelmään ei kai kukaan halua Suomessa taantua. Siellä on myös nurinkurista, että köyhät maksaa suhteessa enemmän veroja. Ja esim. Kaliforniassa budjettivajausta korjattiin alentamalla minimipalkkoja. Kalifornian minimipalkka on n. 4,40 euroa. Kuka haluaisi tälläisen "kehityksen" Suomeen?

    Pohjoismaissa ollaan päästy pitkälle tasa-arvokehityksessä. Kun tuo kehitys nähdään myönteisenä, niin uskon, että enemmistö ihmisistä kyllä ymmärtää, että yhteinen etu on pitkällä tähtäyksellä kaikkien etu.

    Kyllä tuonlaista kehitystä yhä useampi ihminen täällä Jenkeissäkin toivoo. Ja monet täällä pitääkin useita Euroopan maita esimerkkinä siitä mihin päin pitäisi pyrkiä.

    No, tulipas taas vuodatus, innostun aina, koska todellakin uskon, että sitä hyvää tahtoa löytyy, jos vain ymmärtää mistä on kysysmys.

    Hieno postaus taasen, on nautinnollista lukea sun rauhallisia ja maltillisia, mutta silti rohkeita tekstejä.

    VastaaPoista
  6. itkupilli,
    Täällä on toinen idealisti. Uskon myös aivan samoin, että hyvällä tahdolla ja oikeudenmukaisuudella saadaan hyviä toteutuksia aikaiseksi, jossa vahvemmat auttavat heikompiaan.

    Vielä ei ole ihan oivallettu, että kun antaa paljostaan saa enemmän takaisin. Hyvinvointi on jokaisen etu.

    VastaaPoista