Rakkaus on kuin jäkälä puun pinnalla,
kasvaa kietoutuen ja täyttää joka sopukan,
tarttuu sydämeen,
ei katoa, ei hellitä otettaan,
voimistuu vanhetessaan,
kulkee rinnalla loppuun saakka.
*
Valokuvatorstai-Runotorstai 314. haaste = Rakkaus
Tämä on hieno vertaus rakkaudesta, voimistuu vanhetassaan pitää usein paikansa, henkilökohtaisesti sen olen huomannut!
VastaaPoistaRakkaus vahvistuu vanhetessaan.
PoistaNiin sen pitäisi olla. Missä jäkälää, siellä hyvä hengittää.
VastaaPoistaJuuri niin.
PoistaKauniisti ajateltu: juuri noin se on!
VastaaPoistaOikea rakkaus ei katoa
PoistaNiin, ja on vielä niin kaunistakin <3
VastaaPoistaSitäkin.
PoistaPidän siitä voimasta ja herkkyydestä, jonka runon mielikuva rakkaudesta jäkälänä puun pinnalla tuo mieleen.
VastaaPoistaKun kuljin jäkäläpuiden ohi, minulle tuli heti mieleen yhteys rakkauteen. Jäkälä suojasi niin kauniisti puita.
Poista♥
VastaaPoistaKiitos.
PoistaJäkälän ja puun luja liitto. Iän myötä lujittuu.
VastaaPoistaJäkälä ei jätä puuta.
PoistaKaunis vertaus !!!
VastaaPoistaKiitos.
PoistaRakkauteen liittyy joskus myös kiemuroita
VastaaPoistaMutkat ovat rakkauden sokeria.
PoistaHieno kuva ja teksti... täydellistä :)
VastaaPoistaKiitos, oli kauniisti sanottu.
PoistaNiin se on, useinmiten. Loppuun asti niinkauan kun Luoja suo. Senjälkeen sydämessä ja muistoissa. Hieno vertaus.
VastaaPoistaNäin sen ajattelen. Rakkaus on ikuista.
Poistaihana
VastaaPoistaKiitos
VastaaPoistaRuno kertoo paljon - ja kuva lisänä. Hieno vertaus
VastaaPoistaVahvistuu vanhetessaan - lohdullinen ajatus.
VastaaPoista