tiistai 4. helmikuuta 2014

Järjestämistä siivoamalla

Lumet ovat taas vähissä, sen verran leutoa oli eilen ja tänäänkin. En valita, kaunista on edelleen.
Ennen tätä postaustani  seikkailin netissä. Säästeliäänä kuluttajana huomasin heti alennus-sanan. Pakkohan sitä oli klikata. Me suomalaiset ja varsin me täällä Pohjanmaalla olemme säästäväistä kansaa. Tinkiminen ja alennuksien saaminen kuuluu kaupankäyntiimme. Yleensä saamme alennuksia. Takuuvarmasti niitä saa Alennussankarilta. Käykääpä katsomassa linkistä klikkaamalla laajaa tarjontaa. 

 
Tänään järjestin jää/pakastinkaappien yläkaapit. Sinne on tullut heiteltyä tavarat sikin sokin. Säilytän siellä tyhjät lasitölkit, pakasterasiat ja muuta tavaraa, jota en kuitenkaan koskaan käytä. Pakasterasiat käytän uudelleen ja uudelleen niin kauan kuin kestävät. Onko teillä tapana tehdä samoin ?
Yllättävää miten tilaa tuli lisää, kun järjestelin. Pakasterasiatkin hujahtivat sisäkkäin sopivasti samoin kannet. Yhden ison, vanhan Arabian kulhon siirsin sieltä pois.


Takan päältä, savupiipun juurelta, siirsin keräämäni pullot hallin kaapin päälle. Siellä ne ovat enemmän piilossa. Kaikkea sitä tulee kerättyäkin, eikä mitään raski heittää pois. Pullojen arvo on nolla, siitä huolimatta jokin niissä vetoaa. Jospa käytän niitä maljakkoina inspiraation iskiessä.
Seuraava ongelmakohta työhuoneessa pääsee käsittelyyn. Vähän kerrallaan niin into säilyy.



Paahdoin aamiaisrouheen, pähkinöitä, siemeniä, kaurahiutaleita ja puolikkaan paketin kuivattuja taateleita.  Tulipa hyvää, sopii taas nauttia aamujogurtilla. Kun nostin uuden rouhepurkin kaapin päälle, päätin siivota purkkirivistön uudelleen.
Etiketit puuttuvat purkeista, vain muutamassa on pakkauksesta leikkaamani etiketit. Kuinka monta kertaa olenkaan ajatellut etikettien tekoa. Se on aina jäänyt ajattelun asteelle.
Oli aika haastavaa kuvata illalla, valonlähteenä kattovalaistus. Kamerassa ei ole mitään vikaa. Vika on käyttäjässä, joka ei osaa käyttää kameraa. 



6 kommenttia:

  1. Onpas hienossa ordningissa purtelot, Oma siivousomatuntoni alkoi kolkuttamaan oman jääkaapin yläkaapin osalta,,,,, hui!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se jääkaapin yläkaappi on ainakin minulla aikamoisen sekava, saa nähdä kauanko tämä järjestys kestää.

      Poista
  2. Järjestys se olla pitää. Minä en säästä lasipurkkeja juuri koskaan, vaan ne menevät heti kierrätykseen. Pakasterasiat säilytän tietysti uutta käyttöä varten, mutta niissä tahtoo olla se paha vika, että kansia ja purkkeja ei ole koskaan sama määrä, tai sitten purkki on kotona ja kansi mökillä!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyödynnän lasipurkkeja hillopurkeiksi. Teen aina pienen määrän hilloa syksyisin.
      Pakasterasiat käytän niin kauan kuin kestävät.

      Poista
  3. Tuo pitäsi aloittaa minunkin, jääkaapin yläkaappi on täälläkin kansien ja purkkien sekamelskaa. Toinen karmea kaappi on jääkaapin alla ja sinne ei edes kunnolla taivu. Haluun korkea jääkaapin. :)
    Nuo pullot ja purnukat ovat kauniita, kaappien ja hyllyjen päällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotenkin yläkaapit unohtuvat sillensä, niitä aika harvoin availlaan.
      Pullot ja purkit ovat nyt korkealla, en pääse sekoittamaan niiden järjestystä helposti.

      Poista