torstai 25. heinäkuuta 2013

Pizzalla

Aamulla yhdeksän jälkeen kävin noutamassa varaamani mustikat. Viisi vuotta täällä asunut burmalainen perhe on joka vuosi poiminut mustikoita, puolukoita ja villivadelmia myytäväksi. Ystävämme välittää marjat suoraan tarvitseville palkkiotta ja  me autamme heitä taloudellisesti.  Perheellä on nyt suunnitelmissa  käydä marjarahoilla Burmassa katsomassa vanhaa isoäitiä.
Marjasession jälkeen pakkasin pesuvälineet ja -aineet autoon ja matkasimme kotipitäjäni hautausmaalle. Unohdin tietysti kukat. Muistin, kun huomasin tienposkessa kyltin Lindellin puutarha 3 km. Kaarsimme puutarhaan ja ostin kukat.
Jynssäsin hautakiven puhtaaksi sammaleesta ja istutin kukat. Nälkähän siinä tuli. Päätimme syödä pizzat, jos vain pizzeria löytyy. Ja löytyihän se. Pizzapaikka ei näyttänyt kovin houkuttelevalta, itseasiassa se oli hyvin karu. Käännyin jo pois, mies oli tuulikaapissa menossa. Menin sitten minäkin.
Sisänäkymä ei  paljon luvannut, tilasimme pizzat. Ne olivat hyvännäköiset ja maistuivat herkullisilta.
Kysyin yrittäjältä, kuuluuko hän johonkin pizzaketjuun. Eipä kuulunut, tekee siis pohjatkin itse. Söimme hyvällä ruokahalulla. Tapani mukaan tarkastelin sisustusta. Sisääntulon tuulikaapin ympärille oli ripustettu kymmenen A4-kokoa olevaa taulua, niitä oli vaikea havaita ovipumpun  yläpuolelta.
En malttanut olla puuttumatta sisustukseen.
Saanko antaa sinulle ilmaisen sisustusvinkin ?  Yrittäjä ilahtui kovasti ja kertoi tarvitsevansa apua sisustamisessa.  Kerroin, että hän voisi aloittaa ripustamalla ne kymmenen taulua punaiselle sivuseinälle tiiviiksi ryhmäksi. Seinällä jo olevat kaksi isoa valokuvataulua voisi siirtää omaksi ryhmäksi samalla seinällä.
Sen teen, eihän siinä tarvita kuin nauloja ja vasara, yrittäjä oli oikein innostunut ja mitä seuraavaksi.
Kuluneet, mutta hyvät tuolit kaipasivat kipeästi maalia. Ehdotin, että tuolit maalataan Italian lipun vihreiksi. Punakantiset pöydät ovat ihan hyvät, vain liinat pöydille. Jutustelimme sisustuksesta, vastailin kysymyksiin ja
tein ehdotuksia. Kävi ilmi, että verhoillut nuhruiset istuinpenkit vaihdetaan. Ne yrittäjä oli ajatellut ostaa Turkista. Vasta siinä vaiheessa huomasin, että hän oli turkkilainen, suomenkieli oli niin hyvää, se ei paljastanut alkuperää.
Kuuntelin yrittäjän elämäntarinaa Turkista Suomeen ja elämästä Suomessa eri paikkakunnilla. Täällä, maalaispitäjässä,  hän on kohdannut rasistista syrjintää. Apulaista hakiessaan yksikään pitäjän työttömistä nuorista ei ilmoittautunut  työpaikkaan. He mieluimmin viettävät vapaata suomalaisen hyvän sosiaaliturvan suojissa, hän arveli. Oli oikeassa, harmillista että nuoret jäävät työstä ulkopuolelle.
Auton vaihtaminen oli ollut joillekin nuorille liikaa. Yrittäjä oli vaihtanut vanhan autonsa vähän uudempaan käytettyyn. Jo ensimmäisen  päivän jälkeen autoa oli kivitetty ja heitetty kananmunilla. Rasismi toteutui auton välityksellä. Hänhän on samanlainen veronmaksaja kuin muutkin työssäkävijät.
Me olemme kaikki ihmisiä - samanlaisia, lähtökohdat ovat vain erilaiset.

12 kommenttia:

  1. Hienosti omalla toiminnallasi ja suhtautumisellasi annat mallia muillekin!
    Itsekin olen kesän aikana käynyt parissa pienen taajaman pizzeriassa, joka näyttänyt tarjonneen työtä useammalle hienosti tummahipiäiselle kanssaeläjällemme. Ja pizza oli hyvää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Huomaan, että itsenäiset pizzayrittäjät tekevät paremmat pizzat kuin ketjuihin kuuluvat.

      Poista
  2. Ystävällisempää palvelua sitä tosiaan saa ulkomaalaisilta yrittäjiltä kuin eräältä kotimaiselta. Minun on tapana tilata pizzaa kotiin netin kautta ja monta kertaa olen yllättynyt, kun pizzat tulevat puolituntia aiemmin kuin mitä tekstiviestissä on ilmoitettu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen samaa mieltä, meillä oli mukava juttutuokio pizza-aterian lomassa.

      Poista
  3. Nuo pienet pizzapaikat voivat todella yllättää. Jo vuosia sitten olimme matkalla Itä- Suomessa ja pysähdyimme Outokummussa. Löysimme pienen pizzerian, jota myös piti alunperin Turkista kotoisin oleva nuori mies. Edelleenkin muistelemme kuinka hyvää pizzaa ja ystävällistä palvelua saimme. Tosin en tiedä onko ko paikka enään olemassa, mutta lämmöllä muistelemme.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin siinä usein käy, pizza on hyvää ja palvelu pelaa.

      Poista
  4. Hienot värit ekassa kuvassa

    ps: olen muuttanut Typoblog on kuollut, eläköön uusi Arin photos räpellyksiä:)
    http://paperilla.wordpress.com/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyypä linkittää uudet linkitykset ja piipahtaa uuteen blogiisi.

      Poista
  5. Parhaat pizzat saa meidänkin alueella ulkomaalaisten yrittäjien ravintolasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se näyttää olevan samaa tyyliä kaikkialla. Olisi ap-suomalaisten otettava oppia.

      Poista
  6. Pistää kiehumaan aina kun kuulee/näkee tuollaisia viharikoksia. En vaan ymmärrä tuollaisia ihmisiä, jotka suhtautuvat pelkurien lailla muualta tulleisiin.

    Vau, sinähän pistit tuulemaan tuossa pizzeriassa! Hienoa!

    VastaaPoista
  7. Pienet on ympyrät, kun pitää uhota rasistisesti.
    Tuli mieleen mitä voisi tehdä pienillä satsauksilla pizzerian sisustuksen suhteen ja osuinkin otolliseen maaperään. Oltiin yrittäjän kanssa samoilla ajatuksilla.

    VastaaPoista