keskiviikko 3. heinäkuuta 2013

Työhuoneen mylläys

Arvoitus; mikä esine on laatikoston päällä ?  Onkohan se kynttelikkö ?
Sadepuuskat ovat pakottaneet oleilemaan sisällä. Siitä inspiroidun ja aloitin paikkojen kohennuksen.
Eilen ja tänään viihdyin erityisesti omassa työhuoneessani. Mylläsin sen melkein ylösalaisin.
Olen kärsinyt aurinkoisena aikana siitä, kun työpöytä on ikkunan edessä. Ulkoa tulviva kirkas valo haittaa tietokonenäytön katselua. Joskus on vaikea erottaa tekstiä.
Nostin tietokoneen oheistuotteineen pöydältä lattialle, vedin pöydän sohvanurkkaan. Hilasin sohvan ikkunan alle.Näytti hyvältä.
Hälytin insinöörin paikalle ja pyysin yhdistämään kaikki tietokoneesta irti vetämäni kaapelit. Olin itse ensin yrittänyt samaa ja kyllästyin. Hain liikkeestä modeemille jatkojohdon ja sitten insinööri yhdisti muutamassa minuutissa kaiken jälleen toimivaksi. Ja kyllä oli hyvä sijoitus - ei häikäise enää.
Arvoituksen ratkaisu; vihdoinkin sain modeemille oikean jalustan ja se seisoo nyt kynttelikön lailla laatikostolla. Ja minulla on erittäin hyvä olla, en sotke johtoja enää imurilla.
Tämän kuvan otin sohvasta vastavaloon. Kuvasta huomaa hyvin, miten kirkas valo oikein tulvii ikkunasta. ja pilaa osittain valokuvaa. Olen erittäin tyytyväinen Ikean vuodesohvaan. Se on hyvin palvellut vierasvuoteena ja päiväloikoilupaikkana.
Sohvan takana ikkunalaudalla on osa kyntteliköistäni kesäteloilla. 
Tänään se tuli, nimittäin uusi matto. Nyt on sopivan lämmin ja riemullinen tunnelma työhuoneessa.
Matto on hankittu Sisustuksen Koodista, tanskalainen Linie Design Feel-matto 170x240.
Taidanpa viihtyä työhuoneessa entistä enemmän.
Työpöydän alla on johtosykkyrä, jolle pitää keksiä piilo. Ripustan vielä tauluryhmän seinälle ja järjestän kirjahyllyn. Sitten on kaikki kunnossa.

5 kommenttia:

  1. Onpa iloinen matto! Ja tuo nettihärveli on kyllä hauskan näköinen, menisi hyvin kyntteliköstä. Ehkä siihen voisi askarrella liekit vaikka huovasta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Matosta tykkään, se on kodikas työhuoneessa. Voisihan modeemin tuntosarvia hieman naamioida

      Poista
  2. Kaunis uusi matto:) ja nettijuttu tosiaankin käy ihan sisustuselementistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on myös lämmin jaloille, täyttä villaa.

      Poista
  3. Taas olikin minulla täällä paljon ihanaa katsottavaa. Kiitos.

    VastaaPoista