maanantai 1. heinäkuuta 2013

Kimalaisten paratiisi

Lenkkeilen tunnollisesti melkein joka päivä. Tänään lähdin kameran kanssa lenkille alkuillasta. Oikaisin kirkkopihan poikki. Juutuin pihaan ihastelemaan kukkivaa angervopensasta. Ainakin luulen, että se on angervopensas, oikaiskaa jos olen väärässä. En tosin tiedä mikä angervo on kyseessä. Kukat tuoksuivat huumaavalta, se oli angervon imelä tuoksu.
Pensas on vanha ja kookkaaksi kasvanut. Liekö kirkon ikäinen. Nykyinen kirkko valmistui 1960 ja on tällä paikalla  jo kolmas kirkko. Ensimmäinen rakennettiin 1654-5, se purettiin uuden ja isomman tieltä. Toinen kirkko valmistui 1877 ja se paloi loppiaisena 1958.
Taustalla pensaan takana näkyy Neristanin kaupunginosaa.
Pensaassa kävi aikamoinen kuhina. Kimalaiset pörräsivät kukkien kimpussa, mettä oli yllin kyllin, oikea paratiisi kimalaisille. Yritin ottaa niistä lähikuvia, mutta kamerasta loppui virta. Ne mitä sain epäonnistuivat. Se johtui ahneista kimalaisista, ne eivät pysyneet hetkeäkään paikoillaan. Ahneus oli hullaannuttanut ne, piti ahnehtia lisää ja lisää. Saalis tekee ahneeksi.
Sitähän se on ahneen ihmisenkin kohdalla. Mitä enemmän on kahmittu maallista mammonaa sitä ahneemmaksi ihminen on tullut. Pitää saada lisää ja lisää, eikä kahmitusta mammonasta luovuta.
Pensaasta oli satanut maahan valkoista tähtisadetta. 

6 kommenttia:

  1. Kaunis yhdistelmä: vihreä ja valkoinen, niin raikasta!

    VastaaPoista
  2. Voin melkein tuntea angervojen tuoksun kuvistasi. Ahneus on kamala tauti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne tuoksuivat aika voimakkaasti. Ahneus on "perisynneistä" pahimmasta päästä.

      Poista
  3. Ihanasti kukkii kuvaamasi pensas!

    Meillä kimalaiset pörräsivät isoina parvina töyhtöangervon kukissa, mutta eihän ne malttaneet paikallaan pysyä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oli kaunis, että piti pysähtyä kuvaamaan.
      Kimalaisten ahneus näkyi, ei hetkenkään pysähdystä.

      Poista