tiistai 2. heinäkuuta 2013

Kesäillan sumua ja juhlan humua

 Sunnuntai-illan sateentuoksuisessa, pehmeän utuisessa maisemassa ajelimme Vetelin Taidekartanoon. Siellä avattiin kesän taidenäyttely, jossa kutsuttuna taiteilijana on tänä kesänä  Leena Salmela, eläkkeellä oleva kuvaamataidonopettaja ja taidemaalari.
Juhlapuheiden aikana katselin kartanon toisen kerroksen ikkunoista kaunista sumuista maalaismaisemaa. Se avautui eteeni kuin maalaus. Juhlallisuuksien loputtua kiirehdin kuvaamaan näkymää, kuva ei aivan tee oikeutta luonnon maalaukselle.
Taideanti sisällä oli runsas ja monipuolinen, mukana on jokilaaksojen kuvataideyhdistysten maalareita osa hyviä harrastajia ja osa jo maalareita. Ahkera työ tekee mestarin sanotaan ja se piti usean kohdalla paikkansa. Åke Utter on pitkänlinjan taiteilija. Pidin myös tänäkin vuonna hänen puuveistoksistaan.
Taidemaalari Leena Salmelan isokokoinen Taikametsä- maalaus toivotti tervetulleeksi jo eteisaulassa.
Taikametsiä löytyi lisää varsinaisesta näyttelyhuoneistosta. Hän on maalannut myös henkilökuvia, maisemia ja tapahtumia.
Antoisan illan jälkeen kotipihalla tervehtivät pensasruusut ja hiirenvirna. Kesä on tunnelmallista ja kaunista aikaa. Jokaisella askeleella, tienpätkällä ja ohikiitävien mäntymetsien havinalla mieleen nousevat muistot eletystä. Kaikki on mennyt nopeasti. Muistikuvat tulevat kuin eilisen tapahtumat.

8 kommenttia:

  1. Kaunista. Taidenäyttelyissä on ihana käydä, ne todella saavat mielen herkistymään, kuten kävi ilmeisesti myös sinulle. Minullakin olisi suunnitelmissa käydä parissa näyttelyssä lähiaikoina :)

    VastaaPoista
  2. Kesä on ihanaa aikaa vierailla taidenäyttlyissä. Täällä lähellä olisi Serlakiuksen "Paperiperkele" näyttly ja tuossa ihan kulmilla joka kesäinen Purnun näyttely, jonka teemana on "Efekti".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinulla on hyvää taideantia aivan lähellä, ei tietty minullakaan valittamista ole.

      Poista
  3. Virkistävä reissu varmasti! Sumumaisema on kaunis ja tähän vuodenaikaan suorastaan erikoinen.

    En ole muistanut käydä pitkään aikaa taidenäyttelyissä. Ei ihme, että tunnen oloni nuutuneeksi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä virkisti ja ilta oli maalaismaisemassa kaunista

      Poista
  4. sumuiset kuvat on kuin unikuvia.. levollisen rauhaisia..kesän tuntua vahvasti

    VastaaPoista