torstai 11. heinäkuuta 2013

Keräilijä ja materialisti

Kesällä keräilen kukkia luonnosta, marjoja ja sieniä metsästä. Kerään myös satunnaisesti kotiini kirpputoreilta 1960-luvun lasitavaraa ja muuta pientavaraa, jotka tuovat mieleeni muistoja lapsuudestani. Olen kai nostalginen keräilijä.
Kotiini tekemäni hankinnat ovat perusteltuja ja tarpeellisia.  Esimerkiksi tänään tilasin verhoilijalta nojatuolin verhoilun, koska entinen on jo kulunut ja kissan rääpimä. Ruokapöydän tuolihuput ovat lukuisissa pesuissa kuluneet ja patinoituneet. Tosin niitä käytän vastaisuudessakin arkisin. Tilasin uudet ja ehommat, koska haluan juhliin ja vierailujen ajaksi siistin ilmeen ruokailutilaan.
Sohvien kohdalla on aivan sama juttu. Jo yli kymmenen vuotta palvelleet päälliset on pesty useita kertoja ja ne nuhraantuvat vuosi vuodelta entistä helpommin johtuen kangaspinntojen kulumisesta. Uusien vaihtoverhoilujen hankinta on siis perusteltu. Vanhat pidetään välillä vaihtareina, jotta uudet säilyvät pitkään hyvinä. Nämä hankintani eivät ole keräilyä, vaan perusteltuja hankintoja.
En ole tuhlari, joka ostaa halpaa höttöä. Höttö ei kestä kuluttamista, vaan rapistuu käyttökelvottamaksi,  esimerkiksi sohvien kohdalla muutamassa vuodessa. Hankintakerrat moninkertaistuvat, se on tuhlaamista, jossa tuhlataan sekä rahaa että saastutetaan ympäristöä. Tuhlaaminen kasvattaa materialistin.
Materialisti rakastaa tavaraa ja erityisesti sen ostamista. Halpa höttö ruokkii materialistia. Onhan uuden hankkiminen hauskaa ja  tuottaa mielihyvää.  Materialisti perustelee lukuisia hankintojaan hinnalla ja valitsee sen perusteella. Nyt se on mahdollista, koska monet vaate- ym kauppaketjut ovat opettaneet jo pari sukupolvea ostamaan halpaa, halpatuontimaissa valmistettua tavaraa, joiden kierto on usein vain neljännesvuosi. Myönnän, olen syyllistynyt halpatuontivaatteiden ostamiseen, mutta pidän niitä niiden kestoajan verran eli pitempään kuin kolme kuukautta.
Nämä pullot ovat kierrätettyjä eli ovat saaneet uuden käyttötarkoituksen. Keräilijänä olen ostanut nämä muiden hylkäämät mitättömällä summalla kirpputorilta. Osa on omia öljy- tai etikkapulloja. Arvottomina näillä on nyt sisustuksellinen arvo kodissani.
Kerronpa vielä tositarinan materialistista. Hänen pihansa näyttää sisääntulopuolelta hoidetulta ja siistiltäkin. Kun kierrettään talon takapuolelle tontin metsäreunaan, aukenee aivan toinen todellisuus. Vanha mökki oli jäänyt uuden tieltä tarpeettomaksi, mutta sitä ei raskittu luovuttaa pois. Se siirrettiin tänne vakituisen kodin pihapiiriin ja vuosien saatossa mökin sisälle oli kerätty kaikenlaista tavaraa. Nyt mökki on hajotettu ja osa sen sisällöstä lojuu metsän reunassa taivasalla. Tontilla on toki lato tavaran säilyttämiseen, mutta se on jo täynnä tavaraa. Sinne ei voinut ahtaa enää lisää. Tavaraa taivasalla ja lato täynnä - onkohan kaikki tarpeellista.
Ladon vieressä kököttää pitkälle ruostunut auto ehkä 1960-luvulta ja pieni loppuunkulutettu kuorma-auto jostain 1970-luvulta. Autot ovat liian rakkaita hävitettäväksi.
Kolmas auto on aikoinaan, vuosikymmeniä sitten, haudattu maahan tonttimullan alle. Sillä oli varmasti tunnearvoa eikä siitä voinut luopua, joten hautajaiset peittivät tämän vainajan pois näköpiiristä vaan ei muistoista.
Kun talo aikoinaan myydään, on varsin noloa, jos uusi omistaja kolauttaa kuokkansa autoruumiiseen. Niinpä
kekseliäs materialisti ajatteli voivansa jo luopua tästä autosta ja kaivatutti auton esille. Tontilla sitä etsittiin jonkin aikaa ja ihmeteltiin, oliko auto ylösnoussut haudastaan. Kunnes kolahti. Ensin nousi rungon palanen, oven pelti, rataskehikko ja takaluukunkappale. Materialistin auto oli elänyt ja kuollut, maatunut kuin elävä olento lähes olemattomaksi. Löydetyt auton ruumiinkappaleet on toivottavasti viety metallinkeräykseen.
Tai ne lojuvat metsänreunan pusikossa.
Toivotaan, että emme rakastuisi koskaan tavaraan.

8 kommenttia:

  1. Vaikea kuvitella, että joku on kaivanut autollekin kuopan, huh. Maksaako kaatopaikalle vienti niin paljon, ettei viitsitä vaivautua, vaikka tietty keräähän ne jotkut romua ihan tarkoituksellakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskomattomalta se tuntuu, mutta näin on tapahtunut. Motiivia en tiedä, ehkä molempia sekä raha että tavarasta luopumisen vaikeus.

      Poista
  2. Hukumme tavaraan. Kierrätys on hyvä asia. Tuunaaminen jne.

    Asiaa tässä kirjoituksessasi.

    Olen niin tottunut hankkimaan esim. vaatteeni kirppareilta, että jopa kauppojen alehinat pöyristyttävät minua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tavaraa ovat paikat pullollaan ja tuntuu, että mikään ei riitä.

      Poista
  3. Viimeistään tässä iässä huomaa, miten vähällä tulee toimeen ja miten turhaa on tullut aikoinaan hankkineeksi. Hyvä kirjoitus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri niin. Tavaraa on kertynyt aivan riittävästi, mitään ei tarvitse enää hankkia. Tosin korjattavaa löytyy.

      Poista
  4. Arleena, olen alkanut kerätä tavaran sijasta elämyksiä. Viimeiseen asti venytän uuden hankintaa. Ainoa ylellinen paheeni lienee enää kashmir, mutta sitäkin vasta kun entiset ovat jo melkein puhki.

    Ostin kerran Italiasta kengät, joita käytin 18 vuotta. Viisi kertaa vein ne suutariin ja viimeisellä kerralla hän totesi, että 'tämän jälkeen ei sitten enää onnistu.' Tosin omistan monet kengät, jossain hurmoksessa hankitut, mutta käytän ne kaikki loppuun.

    Olkkarimme sohva oli tosi tyyris ja kotimainen, mutta sitten koiramme valtasi sen. Lopulta otimme siitä jalatkin pois, että nivelrikkoinen Suuriruhtinatar pääsi siihen hyppäämättä...Nyt Olgan jälkeen jalat ovat takaisin ja me jatkamme sohvan kanssa...Sen päällystys olisi maksanut saman kuin oli aikanaan sohvan hinta, joten laitan senkin rahan Euroopan kiertolaisuus -tilille.

    Nuoret ystäväni ostavat sohvansa Ikeasta ja niissä on niitä käteviä vaihtopäällyksiä, joita voi pestä mennen tullen. Mikä se sohva olikaan...Ektorp tms.

    VastaaPoista
  5. Aiheellinen opettavainen postaus. Omaa kuluttamistaan kannattaa meistä jokaisen pohdiskella etu- ja jälkikäteen. Kierrättäminen, säästäminen, kirpparit jne. ovat hauska ja hyödyllinen harrastus eikä sen sitä tarvitse merkitä että ihminen on saita. Kohtuus kaikessa on oivallinen ohjenuora.

    VastaaPoista