lauantai 25. toukokuuta 2013

Tulppaaniterapiaa

Tulppaanit olivat avautumassa, kun lähdin viime sunnuntaina reissuun. Neljän päivän päästä aurinko oli paahtanut ja saanut kukinnan loppumetreille. Eilen illalla oli viimeinen hetki kuvata nämä kukat.
Sain aimo annoksen kukkailoa. Jaan sitä nyt  myös teille. Kukkien kauneus huuhtaisee mielen puhtaaksi.
Jatkoin vielä matkaani  Neristanin kaduille, siellä kukkivat unikot valtoimenaan.  En saanut kuitenkaan kukista yliannostusta. Unikkomerta luvassa lähiaikoina. Nauttikaa  kesästä, kukista ja auringosta  

20 kommenttia:

  1. Mahtavaa tulppaanitykitystä! Niitä ei voi koskaan olla liikaa. Mukavaa hentoa raitaa noissa kukissa, samoin käyristyvät terälehdet näyttävät niin viekottelevilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikeastaan tulppaanit ovat mielestäni kauneimmillaan siinä vaiheessa, kun kukkiminen kääntyy lopuilleen.

      Poista
    2. Oikeastaan tulppaanit ovat mielestäni kauneimmillaan siinä vaiheessa, kun kukkiminen kääntyy lopuilleen.

      Poista
  2. Tulppaanit ovat ihania, ja ihanuus kertautuu moninkertaisesti kun niitä on paljon.
    Hyvät kuvat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niitä pitää olla iso kimppu tai pitkä penkki, silloin ne tosiaan hehkuvat parhaimmillaan.

      Poista
  3. Tulppaanit ovat kyllä niin nättejä kukkia ja noissa kuvissasi tosi upeat!

    VastaaPoista
  4. Kaunista kukkailoa, tehokasta terapiaa!

    VastaaPoista
  5. Voi mikä tulppaanien määrä! Vahinko että niin vähän aikaa kestää ilo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidän kaupungissa on osaava puutarhaosasto, se huolehtii hyvin istutuksista.
      Tulppaanipenkissä aloittavat tämän jälkeen ruusut. Tummanpunaisia ruusuja taas luvassa keskikesällä. Elleivät ole vaihtaneet lajiketta.

      Poista
  6. Kiitos tästä kauniista terapiasta.

    VastaaPoista
  7. Kiitos! Tästä terapiasta ei voi saada yliannostusta:)

    VastaaPoista
  8. Kaunista. Todellista terapiaa. Kiitos kun jaoit!
    Meillä vain muutama tulppaani jaksoi puskea itsensä esiin.
    Onneksi lemmikit terapioivat niidenkin edestä:)

    VastaaPoista