maanantai 6. toukokuuta 2013

Torkuin kampaajalla

Tuskailin aamulla peilin ääressä, hiukseni olivat aika kaameassa kunnossa. Jo viikkoja sitten olisi pitänyt mennä kampaajalle.  Tuska vain kasvoi, kun etsin kuumeisesti valokuvia, jotka olin työntänyt jonnekin. Kävin ainakin viisi kertaa kaikki mahdolliset paikat läpi tuloksetta. Kimmastuneena päätin lähteä henkilökohtaisesti varaamaan aikaa kampaajalle.
Haluaisin ajan aika pian.  Täältä kyllä löytyy, mikä päivä sopii. Saisinko jo huomenna. Saat vaikka jo tänään.
Sehän käy hyvin, en kestä enää näitä hiuksia. Onneksi tämä asia sujui luonnikkaasti, aika on 13.00.

Valmistin lounaaksi pizzan, aikaa oli pari tuntia. Jauhelihapihvipizza oli todella hyvää, miten tähteistä voikin tulla niin erinomaista. En voi ymmärtää kuinka jotkut heittävät hyvää ruokaa roskiin. He eivät vain vaivaudu miettimään tähteille uusiokäyttöä. Minä jopa nautin keksiessäni vanhasta uutta ja hyvää.

Olin kampaajalla jo kymmentä vaille aikaani. Istuin odottamaan ja sainkin odottaa, kampaajani oli myöhässä toisen asiakkaan kanssa. Viereeni pelmahti  ranskalaisia nuoria, kaksi poikaa ja tyttö. Seurueeseen kuului myös toinen tyttö, jonka hiuksia laitettiin parhaillaan. Kaverit olivat tulleet hakemaan kaveriaan. Ihana tapa.
Osaisinpa ranskaa, olisi kiva rupatella nuorten kanssa. Lueskelin lehtiä. Gloriassa oli juttua rempseästä ja kiroilevasta kokkolaislähtöisestä näyttelijä Leea Klemolasta.  Armoton tupakoitsija on päättänyt elää loppuelämänsä terveenä ja on lopettanut tupakanpolton. Toivottavasti ei retkahda. 
Ruokasivuilla Hanna Gullichsen kokkasi paahdettua parsaa ja teki aika kivan munakokkelikastikkeen. Nyt saa kotimaista parsaa, kokeilen paahtaa ja tietysti munakokkelikastiketta. Vatkaaminen on kokkelin salaisuus, siten siitä saa kastikemaista. Aina on varoitettu kananmunien muuttumista kokkeliksi. Nyt se saa olla munakokkelikastiketta, siis juoksevaa ja sileää.
Aikani alkoi ja siirryin peilin ääreen. En katsellut itseäni peilistä. Annoin silmälasini pois tyvivärjäyksen ajaksi.
Oi sitä ihanuutta, miten rentouttavaa on vain istua ja päätä käsitellään. Pääni notkahteli, silmäni lupsahtelivat kiinni, en voinut millään pitää niitä auki. Olin melkein nirvanassa. Sitten sain kahvia, silmälasit ja lehtiä.
Selailin ja osittain luin Me Naiset-lehteä.  Mieleeni jäi vinkki, kuinka kuumennetulla pikkulusikalla voi taivuttaa ripsiä. Lusikan kuppiosa työnnetään sopivasti ripsien juurille. Pitäisiköhän kokeilla. Kuvallisen juorupalstan kävin läpi, mieleeni ei jäänyt mitään kerrottavaa.  Vaihdoin lehteä ja sieltä poimin mielestäni hyvän vinkin. Joku, jonka nimeä en enää muista, sivelee vartalovoitelun jälkeen lopun voiteesta hiuksiin. Se ravitsee hiuksiakin.

Sitten alkoi hiustenpesu ja päänhieronta. Taas torkahtelin ja toivoin, että hieronta kestäisi mahdollisimman pitkään. Leikkauksen ajan torkahtelin taas.  Kampaamisen aikana fööni surisi sen verran kovaa, että torkahtelusta ei tullut mitään.
Oli mukava rentoutua kampaajalla. Ostin mukaan shampoota ja hoitoainetta puoleen hintaan erikoistarjouksena.  Huomasin palatessani, että  puissa on jo vihertäviä pulleita silmuja. Tästä se viherrys alkaa.

15 kommenttia:

  1. Olisitpa laittanut hiuksistasi kuvan...
    Mutta kyllä joskus parturissa istuessa rentoutuu niin hyvin, että melkein siihen nukkuisi, ihana tunne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama tyyli jatkuu hiuksissa. Siihen olen tykästynyt, klassinen puolipitkä leikkaus.

      Poista
  2. Mukava lukea tällaista. Toivottavasti tukka on taas hyvin ja maailma mallillaan.

    Yhteen aikaan torkahtelin pitkäpiimäisissä kokouksissa. Se oli minusta tavattoman kiusallista ja hävettävääkin, ehkä juuri epätavallisuutensa takia. Pelkäsin, että seuraavaksi kuorsaan äänekkäästi eikä kukaan tönäise kylkeen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tukka on hyvin, piristävä käynti oli.
      Kokouksia olen vetänyt paljon ja ollut myös muiden vetämissä. Niissä ei ole kyllä torkahduksia tullut, koska olen saanut olla aika paljon äänessä.

      Poista
  3. Kampaamoreissut on yhtä autuutta - sitä toivoisi, ettei siitä hiustenpesusta ja päähieronnasta tulisi loppua ollenkaan. Ja kiitos muistutuksesta; se omakin parturiaika olisi syytä tilata ennenkuin tulee se päivä, että sitä ottaa ihan minkä tahansa parturin, jonka saa;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on todella rentouttavaa, kampaajalla käynti.
      Minulla kävi mäihä, kun pääsin sain ajan samalle päivälle.

      Poista
  4. Kyllä kampaamoreissut ovat tosiaan rentouttavia! Ahse ihana pään hieronta, miten voikin tehdä niin hyvää! Tuota ripsien taivutusvinkkiä pitäisi kokeilla, sanoo piikkisuorat tynkäripset omistava. Minäkin tänään katselin pyöräillessäni, kuinka monet puut ja pensaat jo oli silmuilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne ovat rentouttavia. Pitää joskus kokeilla ripsien taivutusta lusikalla.
      Kevät etenee kohisten.

      Poista
  5. Odotin koko ajan loppuhuipennusta, jossa laitat silmälasit päähäsi ja kirkaiset kauhusta :D Onneksi sellaista ei tällä kertaa tullut! Itselläni kun on aina ollut vahvat lasit, niin kampaamokäynnin onnistuminen on paljastunut aina vasta viime minuutilla :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tarvinnut kirkaista, mielihyvä laskeutui tyynesti koko habitukseeni.

      Poista
  6. Taisi olla jo ennestään tuttu kampaaja, joka tiesi tasan tarkkaan mitä pitää tehdä, niin luottavaisena siellä nautiskelit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli tuttu kampaamo, jossa toiveet ja toimenpiteet on kirjoitettu arkistokortille. Väri onnistuu aina kun on koodit olemassa.

      Poista
  7. No mutta Arleena, olisit edes hiukan, vaikkapa takaa väläyttänyt uutta hiuslookiasi.
    Osasit rentoutuksen hyvin, ei mennyt aika eikä raha hukkaan.
    Vaikka hyvin itsekin muistan kampaajalla käynnin ihanuuden, en ole kuitenkaan käynyt ehkäpä liki neljään vuoteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama luukki edelleen. Pitäisi tosiaan uusia vaikkapa tuo kuva henkilötietoihin.
      Rentoutus tuli kaupanpäälle.
      Käyn säännöllisesti kampaajalla, leikkaus ja väri, joka tosin on omani vähän syvennettynä, pitävät jollakin lailla ulkonäköä kunnossa.

      Poista
  8. Säännöllinen kampaajalla käynti on naisen perusasioita, kyllä!
    Riensin eilen töistä suoraan kampaajalle. Sain heti kahvikupposen, niin pysyin hereillä. Kyllä virkisti taas ihana hiushuolto!

    VastaaPoista