tiistai 14. toukokuuta 2013

Tänään tätä

 Sunnuntain saldoa on tämä pinkki iso hortensia. Toivottavasti saan ihastella sitä vielä päiviä eteenpäin.
Jääkiekko on menossa parhaillaan ja hetken maltan olla täällä lähettämässä kukkia eetteriin.
Olin erään taloyhtiön yhtiökokouksessa ja siellä viivähti melkein kaksi tuntia. Kaikenlaista asiaa putkahteli esiin. Joku valitti, että naapurissa ollaan suihkussa yli tunti. Kellon ja laskukoneen kanssa oli laskenut ajan ja vedenkulutuksen. Tunnissa menee vettä 260 litraa ja vuodessa loruu hukkaan aivan turhaan kymmeniä kuutioita. En oikein uskonut tuota laskelmaa. En millään voisi kuluttaa tuntia suihkussa.
Mielenkiintoista oli seurata monenmoista marinaa. Jollain tuli kuumasta hanasta jääkylmää vettä, jollain taas
tuli liian kuumana. Jotain taas häiritsi naapurin suihkuttelu kello 23 illalla.
Pitääkö muiden elämää todella seurata korva seinässä, ajattelin, vaan en sanonut ääneen.
 Lauantaina ostettu valkoinen hortensia on jo aika väsähtäneen näköinen. En muistanut heti kastelutapaa, hortensia pitää näköjään kastella aluslautasen kautta. Oli kastellut, mutta väärästä suunnasta eli ruukkuun suoraan. Siitähän se närkästyi lakastumalla..
 Ranskalainen kukkakaalikin on kuin kukka. Pitäähän sekin laittaa tänne kukkien joukkoon. Tosin tämä on jo syöty ja reseptit kirjoitettu Kotona-blogiin. Kuorrutin sinihomekastikkeella ja paistoin kokonaisena uunissa.
Hyvää oli.
Makuuhuoneen korallikaktus on pitkästä aikaa aloittanut kasvamisen. Oli aivan pakko nostaa se omalle
pikkupöydälle. Siitä on varaa kasvaa alaspäin. Tämä kukka  on ollut minulla jo kauan, ainakin viisi vuotta.
Kerran se jo oli kuolemankielissä, vaan en heittänyt pois. Muutostakin selvisi  ja nyt kasvaa taas.

16 kommenttia:

  1. Tuo kukkajakkara on kiva. Kauniita ovat kukatkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jakkara sopii hyvin alaspäin pyrkivälle kukalle.

      Poista
  2. Kauneutta on vaikka missä, vaikka kukkakaalissa, jos osaa katsoa:)

    VastaaPoista
  3. Tosi kauniita kuvia ihanista hortensioista! Minäkään en juuri piittaa naapurien tekemisistä, joskus vain naureskelen kuuluville äänille. Ei tulisi mieleenkään nalkuttaa. Ihmeellistä sellainen.

    Täytyy varmaan käydä ihan katsomassa kukkakaalireseptiäsi, kiinnostaa kokonaisena kypsennettynä..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kerrostalossa on kovin erilaista asukasta, se vaatii suvaitsemista, jokaisella on omat asumistottumuksensa.

      Poista
  4. täältä löytyikin ihania kukkakuvia, nuo edellisen postauksen asetelmat viehättivät myös kovasti. korallikaktus todella kaunis, omalla kukkapöydällä pääsee kauniisti esille:)
    ps meillä lapset teini-iässä olisivat seisseet suihkussa vaikka kuinka kauan, jos ei oltais välillä käyty huutelemassa pois. toisaalta meillä suht pieni lämminvesivaraaja, joten sekin jo rajoitti suihkuaikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos.
      Nuorten tavat ovat hieman erilaisia kuin vanhempien. Aikansa kutakin.
      Omakotitalossa asuminen on helpompaa, ei tarvitse huomioida muita. Mutta kerrostalossakin pitäisi hyväksyä erilaiset tavat ja tottumukset.

      Poista
  5. Joskus manailen omakotitalossa asumista ja haluaisin kerrostaloon, mutta nuo kyttänaapurit tietysti voivat olla melko usein vaivoina. Meillä oli vielä pari kuukautta sitten 6 hlöä taloudessa ja usein mennään peräkkäin suihkuun. Vimppa kun joutuu kuivaushommiin, niin ihan mielelläänkin mennään näin. n.10 min/ hlö ja tasan tunti siinä melkein menee! Tosin eihän se vesi valu tauotta. Meillä on aika pienet vesilaskut aina silti olleet. Lisäksi kun huollan akvaariota, niin siinä pitää kantaa 50 litraa pois ja uutta sama määrä tilalle. Sitten pestään reksivisiittaa levästä, vedensuodatin ja päällylasit. Kyllä siinä voi hyvinkin mennä puolisen tuntia ja vettä lasketaan...Sitten seinän takana joku ottaisi aikaa. Onneksi nykyisin aika monessa asunnossa on jo omat vesimittarit. Jokainen maksaa sen minkä kuluttaa. Yksi papparainen aikoinaan päivysti pimeässä rappukäytävässä sammuttamassa valoja, koska kuulemma hänkin näkee pimeässä kulkea. Hän piti myös kulunvalvontaa, kuka tulee mihin aikaa ja erittäin tärkeää oli tieto, että mistä? Mä voisinkin tehdä yhden postauksen lapsuuden muistoista kun asuin kerrostalossa...Hyvä idea!

    Minä taisin oman hortensiani pilata juuri ruukkuun kastelulla. Yritän muistaa vastaisuuden varalle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kerrostaloelämästä voisin kirjoittaa kirjan verran pakinoita. Pitäisikin laittaa niitä ylös, nyt ne naurattavat, mutta silloin tapahtuessaan ei kehdannut nauraa.
      Sinä voisit myös kirjata ne hauskimmat ja hulluimmat vaikkapa tänne blogiisi.
      Voin lohduttaa, että löytyy taloja joissa eletään ja annetaan muidenkin elää.
      Hortensiat imevät tosi paljon vettä, tänään annoin vettä kaksi kertaa.

      Poista
  6. Kyllä maailmassa marinaa piisaa. Ehkä joidenkin oma elämä on niin tylsää, että pitää tarkkailla naapurin olemista ja elämistä.
    Kukkakaalia, yes! Se maistuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin minäkin sen näen. Lienee oma elämä tapahtumaköyhää, kun pitää elää muiden elämää.

      Poista