lauantai 7. huhtikuuta 2012

Tänään kotona

Tänään oli aurinkoinen päivä. Ilta on lähestymässä ja aurinko on laskemassa. Vielä sitä riittää. Tässä auringonvalossa näppäilin muutamia kuvia. Olohuoneen nurkkaus, jonka aurinko on jo ohittanut.
Takan takaa näkyy eteisen tumman harmaa ovi. Valkoinen takkaseinä heijastaa vielä nipin napin valoa kuvan saamiseksi. Vaihdoin uuden taulun seuraksi keramiikkaa esille.  
 l
Katse kohti keittiön saareketta ohi keinutuolin. Muuton E27-valaisin ei erotu keittiön ikkunan edessä, sillä kohtaa on valoa liikaa, keltainen johto erottuu nipin napin.
 
Ikkunasta työntyvä valo luo mukavan varjon olohuoneen tason päälle.
 
Sohvalta käännän kameran kohti ruokailuryhmää. Pian on pääsiäinen ohi ja pääsiäiskoristeet kerätään komeron ylähyllylle.
 
Työhuoneessa enkelinsiipi on sitä mieltä, että se haluaa kasvaa vaakasuuntaan. Se käänsi yllättäen molemmat runkohaarat vaakatasoon.
 
Makuuhuoneeseen paistaa aurinko aamupäivisin, nyt on alkuillan hämäryys jo näkyvissä. Siitä huolimatta tämä kuva syntyi kohtuullisesti.
 
 
Makuuhuoneen nojatuoli muistutti taas uuden verhoilun tarpeesta. Aikoinaan kissa (jota ei enää ole) teroitti kynsiään nojatuolin kulmaan. Muistot ovat nähtävissä. Jonain päivänä vien nojatuolin verhoiltavaksi.
Lasilinnut katsovat suoraan ikkunasta ulos. Joulutähtiä en ole ottanut alas, en kuitenkaan sytytä niihin valoja, ne sytytetään vasta jouluna.

18 kommenttia:

  1. Suloista ja siistiä! Nuo sinun taulusi saavat minut kuolaamaan joka ikinen kerta ne nähdessäni! On ne niin makeita!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei aina niin siistiä, mutta kuviin voi tehdä rajauksia. Abstrakti on mielityylini tauluissa.

      Poista
  2. Kaunista, selkeää ja valoista! Joulutähdet ikkunassa sopivat hyvin kokonaisuuteen, ympäri vuoden!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin minustakin, enkä ottanut niitä pois - siis joulutähtiä.

      Poista
  3. Kauniita yksityiskohtia kodissanne.Ja ihanan valoisaa! Tapetti makuuhuoneessa on upea!

    VastaaPoista
  4. Valoisaa ja hyvin kaunista.

    VastaaPoista
  5. Seesteistä ja avaraa - kaunista!

    VastaaPoista
  6. On siistiä ja avaran näköistä, harmoonista sanoisin.
    Voi mahdoton kun just istahdin yläkertaan ja katselin että hui kauhea kuin on sekamelskaa; miten tän työhuoneen saisi jotenkin siedettäväksi.
    Jänskä tuo enkelin siipi, kuinkahan mahtaa pysyä pystyssä:) Kliiviakin niin kauniina vaikkei kukikkaan.
    Pikkuiset keltaiset liinaset ovat niin minun mieleen.
    Mukavaista pääsiäistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laitoin nuo keltaiset kattausliinat pääsiäiseksi. Muistelin samalla äitiäni, hän virkkasi ne juuri pääsiäisliinoiksi.

      Poista
  7. Makuuhuoneen tapetti on täydellinen! Kun luin jostain, että makkariin tummia värejä, mekin tapetoimme päätyseinän tummalla, jossa tosin köynnöstä, jossa pinkkejä kukkia (Rörstrand, Salainen puutarha, Linné). Sitten vielä kirsikkapuinen kaihdin ja tumma perintövuode, niin minullekin, yön levottomalle, alkoi uni maittaa. Rakastan vahvoja tapetteja!

    Eikö aina pidä olla kodissa yksi huonekalu, joka 'pitäisi' viedä päällystettäväksi...Se kertoo siitä, että koti on koti, eikä huonekaluliikkeen sunnuntainäyttely. Meillä vanha koiruus on ominut olkkarin sohvan, josta otimme jalat pois, että Hänen Majesteettinsa pääsee sinne nivelrikostaan huolimatta.

    Oi, minullakin on muutama Toikan lintu, mutta ei noita sinun upeita ikkunasyvennyksiä...

    Kaunista pääsiäistä sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin se lienee, että koti ei voi olla täysin valmis. Sisustamisen idea on se, että aina löytyy paikka kohennettavaksi. Se tekee kodista inhimillisen. Tai voisi sanoa persoonallisen.
      Joskus harmittelen, kun en osaa itse remontoida ja verhoilla.
      Noista ikkunoista iloitsen joka päivä. Ja tästä 200-vuotta vanhan talon hengestä.
      Samaa sinne.

      Poista
  8. Ihanan levollista, kaunista ja kodikasta, tykkään kovasti!
    Ja valo vain lisää kodin kauneutta ja viihtyisyyttä.

    VastaaPoista
  9. Kaunista ja raikasta! Tuo saarekekeittiö on ihana ja varmasti käytännöllinenkin.

    VastaaPoista
  10. Kuin sisustuslehdestä suoraan..
    ihanaa, valoisaan , tyylikästä!
    I love your style!

    VastaaPoista
  11. Ahaa! Kaunis Koti postausta on aina mielenkiintoista katsella. Kotisi on ihana valkea skandinaavinen sistukseltaan, ripauksia vahvoja värejä. Kitos kun laskit kylään :D

    VastaaPoista