perjantai 6. huhtikuuta 2012

Vailla vastausta

Oili pysähtyi pankkiautomaatille. Käteistä rahaa tarvitaan vielä, vaikka lompakko on pullollaan erilaisia kortteja. On pankkikortti, pankkiluottokortti, bonuskortit, asiakaskortit. Kai niitä on tusinan verran,  Oili ajattelee ja käynnistää Ottoautomaatin. Setelit luikahtavat nopeasti suoraviivaisesta suuaukosta Oilin käsiin.
Katse viivähtää uudelleen Otto-sanan kohdalle.  Otolle pitää vastata, Oili muistaa sujauttaessaan lompakkoa laukkuunsa.

Riesahan tuo Otto jo on, ei jätä rauhaan. Olen sanonut jo aika suoraan, että ei tästä mitään kummempaa tule. Ei vain usko. Nyt sen sanon viimeisen kerran. Oili on jo tuohtunut ja huomaa mutisevansa itsekseen. Toivottavasti ei kukaan kuullut. Oili vilkaisee ympärilleen.

Oili kiertelee kirpputorin hätäisesti, ei jaksa keskittyä mihinkään. Rahaakin nostin ostoksia varten, mutta tyhjin käsin on palattava. Oton syytä kaikki, se vie jo mielenrauhankin.

Kotona Oili näpyttelee puhelinta.  Otto ei vastaa. Onko taas akku latauksessa.  Oili miettii, miten ne sanat sovittaa, että viimein uskoo.  Hän soittaa muutaman päivän ajan Otolle, ei vastausta   Tämä on huolestuttavaa, onko jotain sattunut. Oili käy Oton asunnolla, soittaa ovikelloa ja kurkistaa lopulta postiluukusta sisälle. Eteisen lattialla on iso läjä postia.  Se on merkki, että Otto ei ole kotona. Tai onkohan se kuolleena asunnossa. Oilia puistattaa.

Porrashuoneen ilmoitustaululla on huoltoyhtiön yhteystiedot. Oili soittaa huoltomiehelle ja kertoo Otosta. Huoltomies avaa Oton huoneiston oven, Oili odottaa eteisessä. Huoneisto oli tyhjä. Paras kysellä sairaalasta, huoltomies neuvoo.

Sairaalasta kerrotaan, että Otto oli tuotu ambulanssilla ensiapuun kolme päivää sitten  Oli menehtynyt vastaanotossa. Omaisia on etsitty, vielä ei ole saatu yhteyksiä. Vastaanotossa kysellään, onko hän sukua. Ei, ollaan tavattu muutama kuukausi sitten sattumalta. Otto oli halunnut pitää yhteyttä, mutta hän oli torjunut. Ei ollut jättänyt rauhaan, kunnes nyt ei ollut vastannut enää puhelimeen.

Oili pysähtyy, vetää pitkään raitista ilmaa. Sydän tuntuu raskaalta, korvissa humisee. Yksinäinen ihminen Otto oli. Jos olisin tiennyt ettei ketään ollut, en olisi torjunut ystävyyttä. 
Ystävyydelle ei ole laskettu hintalappua. Se on ilmaista vaihtokauppaa.       

**********
         Pakinaperjantai  280. haaste = Vastaan Otolle

20 kommenttia:

  1. Näitä Oilejahan tässä nykymaailmassa riittää; on pankkikortit, bonuskortit monen sosrttiset. Elämä rakentuu tälle tavara-raha-pohjalle tyystin. Ihmissuhteilla ei oikeastaan ole väliäkään, ainakin niiden on oltava pinnallisia pikasuhteita eikä niistä saa olla mitään vaivaa. Jätämme vanhuksemmekin yksin. Ja turha on sitten Oilin tavoin selitellä, kun mitään ei ole enää tehtävissä. - Tämän kaikaiken olet saanut oivallisesti tiivistymään pienoisnovelliksi. Esim. Oilin esittely siellä pankkiautomaatilla kaikkine kortteineen kertoo lukijalle Oilista melkoisesti ilman mitään selittelyja. Miellyttävä lukukokemus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on käynyt kulutuksesta tulee se paras ystävä, ihmissuhteet jäävät toisarvoiseksi eikä sille lasketa mitään arvoa.
      Kiitos arviostasi.

      Poista
  2. Kaunis ja surumielinen pakina.Osaat kyllä kirjoittaa niin hyvin;näitä pakinoitasi aina lukee niin mielellään:) Hyvää Pääsiäistä Arleena!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Yaelian, että pidät pakinoistani. Samaa sinulle.

      Poista
  3. Niinpä. Kunpa ihminen osaisikin ajatella enemmän sydämellään, ei tarvitsisi jälkikäteen katua omaa välinpitämättömyyttään. Tuo on kyllä raaka totuus, että nykyään kaikki oman navan ulkopuolinen nähdään jo vaivana. Hienosti tiivistetty tarina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri niin, ihminen rakastuu ja ystävystyy mammonaan, vasta sen jälkeen tulevat ihmissuhteet.
      Kiitos.

      Poista
  4. Surullinen pakina. Oili tulee pitkään ajatelleeksi, että jos..., niin...
    Kirjoitit kiinnostavasti tarinan välittämisestä, tai oikeammin välittämättömyydestä. Kiitos lukukokemuksesta.

    Hyvää Pääsiäistä Sinulle, Arleena!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle sanoistasi.
      Samaa sinulle.

      Poista
  5. Näin voi käydä ja käykin aika usein. Mutta oikeasti kukaan ei voi olla kaikkien kaveri. Vaikka haluaisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä niin, mutta edes niiden kaveri, jotka tarjoavat ystävyyttään.

      Poista
  6. Surullista, mutta elämä on usein.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tätä se on, liian paljon yksinäisyyttä. Jopa sukulaisuussiteetkin ovat usein katkenneet.

      Poista
  7. Taitavasti kirjoitettu pakina, joka antoi ajattelemisen aihetta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Tulisi minun, kuten muidenkin pysähtyä miettimään lähimmäisiään. Varsinkin yksineläviä.

      Poista
  8. (Jäinkin tänne roikkumaan, et kai pane pahaksesi!)
    Aluksi kevyen tuntuinen, Olista johtuen, mutta sittenkin kiinteä ja vahva novelli ihmissuhteista. Tai niiden puuttumisesta. Yritän aina pitää mielessäni laulua, (suom. käännös minun ja löyhästi vielä): "Jos tulee tilaisuus istua tai tanssia, TANSSI! Tanssi!" Aina katuu tekemättä jättämistä, ei tehtyä.

    VastaaPoista
  9. Laulun sanoissa on totuuden siemen, parempi tehdä kuin katua.

    VastaaPoista
  10. Pakinasi nousee heti siivilleen ja jää ajatuksia askarruttamaan. (Itsekin äskettäin kävin huoltomiehen kanssa yksinasuvan ystävän ovella...)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yksinäisyys on tänä päivänä kovin tavallista. Samoin välinpitämättömyys.

      Poista
  11. Jossittelua ja katumusta, niin turhaa yksinpuhelua. Surullinen ja puhutteleva kertomus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monelle kuluttaminen ja tavarat korvaavat monelle puuttuvan ystävän.

      Poista