tiistai 10. huhtikuuta 2012

Arki alkoi

Arki alkoi taas. Pääsiäiskukat ovat kuihtuneet. Kävin eilen kiertelemässä löytyykö luonnosta jo ensimmäiset kukkivat. Täällä ei ole sinivuokkoja, jotka jo etelämmässä kukkivat. En löytänyt mitään. Ja tänään satoikin sitten jo räntää.  Oikukasta on tämä kevätsää.
 Katselin  juuri MTV:n Tyylivarkaat-sisustusohjelman. Se alkoi jo viime vuoden puolella ja oli välillä talvitauolla. Aluksi en pitänyt koko ohjelmasta, mutta nyt pidän siitä. Se on raikas, oivaltava ja tyylikäs.  Kodit ovat kauniita ja niistä löytää paljon kivoja vinkkejä omaankin sisustukseen. Muutoskohteet ovat myös onnistuneita.
Sisustussuunnittelija piipahtaa kiehtovissa ja viehättävän persoonallisesti sisustetuissa kahviloissa.
Mietinkin, että onko näitä vain Helsingissä. Ainakaan täällä en näe kuin tylsästi kalustettuja puisevia kahviloita, joiden sisustustyyli on jostain 1980-luvulta.. Joskus tekisi mieli antaa  yrittäjälle palautetta sisustuksesta ja ehdottaa käymään opintomatkalla Helsingissä.
Tänään Tyylivarkaat vieraili kampaamossa. Sieltä löytyisi ideoita kampaamoyrittäjille.    
Katselin kotiani ohjelman jälkeen sillä silmällä, että keittiön liesituulettimen poistoputken sopisi maalata kirkkaan keltaiseksi. Putki kulkee näkyvillä katossa, se on noin 20 senttiä halkaisijaltaan ja pituutta noin 3 metriä. Korosta sitä mitä et voi piilottaa - olen samaa mieltä tämän sanonnan kanssa.
 

15 kommenttia:

  1. Täällä on yöllä pakkasta ja päivällä päästiin jo plussan puolelle.

    Laitathan sitten kuvia keltaisesta putkesta. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laitan kuvaa putkesta, se voi olla keltainen tai väri voi vaihtuakin.

      Poista
  2. No voi hitsi, unohdin katsoa sen ohjelman. Täytyykin katsella netistä:)

    Meilläkin satoi tänään vähän lunta eikä vile mikään kuki luonnossa, mutta nythän onneksi on luvattu lämmintä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Netistä tosiaan voi katsoa, jos on jäänyt väliin.
      Täällä on taas ilmat reilusti plussan puolella ja harjauskoneet harjaavat katuja.

      Poista
  3. Kevään tulo teillä hieman kestää.Olen katsonut yhden jakson Tyylivarkaat-sarjasta;tämä postauksesi muistuttaakin että voisi katsoa toisenkin jakson;onneksi näkyy netissä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa katsoa, on se niin piristävä ohjelma.

      Poista
  4. Meheviä kukkia, raikkaita värejä:)

    Tyylivarkaat ei kolahtanut minulle, katselin muutaman jakson viime vuonna. Ja kuitenkin muutosohjelmat ovat kaikkein houkuttelevimpia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En minäkään alussa ensimmäisistä pitänyt, mutta ohjelma on muuttunut täysin. Ajattelinkin, että mistä ne ovat bonganneet noin ihania koteja.

      Poista
  5. "Korosta sitä mitä et voi piilottaa" - olen samaa mieltä.

    Arjen iloja roppakaupalla Sinulle, sisustuksen riemua ja kaikkea muutakin.. !!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja nyt vain maalinsävyä pohtimaan.

      Poista
  6. Olen samaa mieltä kanssasi, Tyylivarkaat on poikkeavan raikas ja siitä saan ainakin minä, samanlaisia fiiliksiä: Katsele kotiasi toisin silmin. Ja monta vinkkiä olen jo saanut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Just samaa se tekee minulle, aina tulee joku ahaa-oivallus ohjelmasta. Ja tietysti ne kauniit kodit, niitä on ilo ihailla.

      Poista
  7. Sinulla on kauniit leveät ikkunalaudat, joilla lasiesineet näyttävät hienoilta. Kaipaan entistä vanhanaikaista asuntoamme.;)

    VastaaPoista
  8. Katson niin vähän telkkaria, että kaikki tahtoo mennä ohi.
    Kuten sinä, olen katsonut samalla silmällä näitä pohjoisemman Suomen kahviloita ja muita pikku ruokapaikkoja, ei niissä ole silmän ruokaan ja viihtyvyyteen satsattu.
    Arki on alkanut ja lunta tulee lisää. Ei ole keväästä mitään tietoa, mutta varmaa on, että se tulee.

    VastaaPoista
  9. Rakastan noita ikkunalautoja, tämä on ensimmäinen asunto, jossa ne ovat.

    VastaaPoista