perjantai 9. maaliskuuta 2012

Parturissa


Yli kolmekymppinen mies astui kampaamo-parturiliikkeeseen.  Hän on tyypillinen suomalainen mies, joka ei erotu massasta. Vartalo tavanomainen, aavistus ylipainoa, keskipitkä ja hiukset maantienväriset. Niistä näki, että on kulunut aikaa viimeisestä parturikäynnistä. Nyt on aika parturille.

- Ole hyvä, istu tähän. Mitä hiuksille tehdään ?
- Leikataan aivan  lyhyeksi ja valkaistaan vetyperoksidilla valkoisiksi.
Kuulosti siltä, että mies oli joko joskus ottanut valkaisun tai sitten joku tuttava oli suositellut sitä hänelle.
Mies istuutui parturituoliin.
- Miten leikataan ?
- Ihan lyhyeksi kauttaaltaan, ei kuitenkaan sänkitukkaa. Tykkään kammata hiukset ilman jakausta suoraan päälakea alas. Ei jätetä pulisonkeja. Saa olla lyhyt kauttaaltaan. Kun on jo tämän verran ikää, lyhyt tukka on nuorentavan siisti.

Parturi aloitti lyhennyksen, hiuksia valui lattialle. Leikkauksen ollessa jo melkein lopuillaan, hän kysyi.
- Mikä sävy valkoiseen otetaan ?
- Ihan valkoinen, sellainen kun valkaisusta tulee.
- Tässä on värikartta, onko tässä jokin sopiva.
- Otetaan tuo.
- Hyvä valinta, se ei ole harmahtava, vaan pehmeän vaalea. Laitan nyt värin ja leikkaan päälaen hiukset kuivumisen jälkeen
Hiusosio kerrallaan kierrettiin miehen pää täyteen foliota väreineen. Lopuksi kupu päähän.
- Haluatko kahvia tai teetä ?
- Kiitos, ei mitään. Mies jännitti selvästi jo lopputulosta.

Aikaa kului ja viimein mies pääsi pinteestään. Hiukset pestiin ja hiusten leikkaus viimeisteltiin lopulliseen muotoonsa. Maantienväriset hiukset olivat muuttuneet hieman kellertävän valkoisiksi. Hymynkare suunpielissä mies peilaili hiuksiaan.
- Siistit on.

Ulos liikkeestä astui nyt rehvakas mies. Hän saattoi tuntea, kuinka päät kääntyivät kadulla hänen peräänsä.
Pistäydynpä kantabaariin ja otan kaksinkertaiset tuplaespressot, testaan tuttujen mielipiteitä.
- Kaksinkertaiset tuplaespressot.
- Hetki vaan, sanoi baarimestari ja katsoi hieman pitkään jo tutuksi tullutta miestä. Sinullahan on siisti hiusstaili.
- Joo, otin vähän potkua habitukseen.
- Hei Esa, en ollut tuntea. Olet sitten vaaleaverikkö.  Luulisi flaksin käyvän nyt.
- Pitää lähteä illalla kokeilemaan, sanoi Esa ja rummutti maailmanmiehen elkein baaritiskiä sormillaan.

****************************
Pakinaperjantai 276. haaste = Kaksinkertainen tuplaespresso

  

22 kommenttia:

  1. Hauska pakina:) Kyllä varmaan kävi Esalla flaksi tuon jälkeen;D

    VastaaPoista
  2. Rohkea mies! Miten mahtaa selviytyä jatkossa juurikasvun kanssa ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaatii tiheää käyntiä parturissa tai sitten miehellä on vain kaksiväriset hiukset.

      Poista
  3. Kiva pakina.
    Ja taatusti Esalla kävi flaksi, hi!

    VastaaPoista
  4. Tuohon jos mihinkään pätee vanha sanonta "Tukka hyvin - kaikki hyvin"

    VastaaPoista
  5. Tämä oli hauska, kirjotat kyllä tosi hyvin! Teija

    VastaaPoista
  6. Rohkea ja epätyypillinen veto mieheltä! Kertoo ennakkoluulottomuudesta ja kaavoihinkangistamattomuudesta.

    Meillä naisilla helppoa, kun olemme etuoikeutettuja vastaavanlaisiin muutoksiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, mies oli tavallista miestä rohkeampi. Moni vain haaveilee, mutta tämäpäuskalsi toteuttaa.

      Poista
  7. Toivottavasti flaksi kävi!
    Myöhästynyt kommentti kuistikuviisi: kaunista kuin mikä!

    VastaaPoista
  8. Kiitos, mieskin saa ja voi nähdä vaivaa ulkomuotonsa suhteen.

    VastaaPoista
  9. Ai jai, jäi pahasti kesken :) Kävikö sillä se flaksi? Peikko on ihan utelias kerrassaan.

    VastaaPoista
  10. Melkein jo odotin että siinä kävisi huonosti, mutta onnistui sentään, ja että flaksikin oikein kävi.

    VastaaPoista
  11. Naisille muodonmuutokset ovat tuttu juttu, ovat kampaamoissa kuin kotonaan, mutta miehille tukan värjäys jne. on edelleen rohkea temppu. Esasta on esikuvaksi. Keväinen tuplaespresso tuli nautituksi nyt :)

    VastaaPoista