Jalat, jalat..

Jalkani ovat kokeneet kovia, mutta ovat edelleen kunnossa ja kävelen niillä rivakasti eteenpäin. En ole aivan varma, onko askeleeni lyhentynyt muutamalla sentillä. Itse en sitä huomaa. Koettelemuksista askeleeni ovat  vahvistuneet.

Silloin olin kolmetoista, kun jalkaani kohtasi ensimmäinen onnettomuus. Lähdimme porukalla mustikoita poimimaan järven rantaan. Siellä jyrkässä rinteessä oli joka kesäinen mustikkapaikkamme. Päivä oli lämmin ja hiostava, taisi olla ukkosta ilmassa. Ilman kumisaappaita ei kukaan marjastaja lähde metsään, en minäkään. Marjoja tuli mukavasti ja astiat täyttyivät. Mättäältä mättäälle rämpiessä tunsin, että kenkä hiersi jalan nilkkaa inhottavasti. En siitä välittänyt, kuljin muiden mukana.
Kotona minulle nousi kova kuume ja hiertyneeseen nilkkaan nousi iso paise. Kuume jatkoi nousuaan ja olin kai jo hämärän rajamailla. Äiti teki päätöksen lääkäriin lähdöstä. Välittömästi lähdettiin matkaan. Siihen aikaan kunnanlääkäri oli aina valmiina palvelemaan vastaanotolle tulevia, jonottamista ja ajanvarausta ei tarvittu. Onneksi, sillä aikaa ei ollut enää hukattavissa. Nähtyään jalan, lääkäri totesi, että nyt ei ole enää kyse tunneista, vaan on toimittava heti. Sain pistoksen, joka pysäytti yleisen verenmyrkytyksen etenemisen. Paise hoidettiin ja pian olin kunnossa. 

Silloin, kaksikymmentäviisi vuotta myöhemmin,oli uudenvuodenaaton myöhäinen ajankohta. Olimme tulossa ystävien luota. Ilta oli vaihtunut jo yöksi ja pakkanen narskui jalan alla.  Kävelimme reipasta vauhtia kotia kohti. Kävelytie laski alas alikulkuväyläksi  sillan alle. Sinne en kuitenkaan ehtinyt. Alamäessä jalkani lipesivät jäisellä tiellä ja kaaduin selälleni. Oikealla jalallani en enää voinut astua. Pysäytimme ohi ajavan auton. Asuimme silloin  pikkukaupungissa, jossa lähimmäinen rohkenee auttaa hädässä olevaa lähimmäistään. Ahtauduimme auton takapenkille ja ajoimme suoraan sairaalaan.  Samana yönä aloitettiin jalan leikkauksen valmistelut. Kirurgi saatiin aamulla paikalle. Oikean jalkani molemmat sääriluut olivat murtuneet. Jalka leikattiin ja sääriluut tuettiin teräskiskolla. Vuoden kuluttua sääri avattiin uudelleen ja teräskiskot poistettiin. Muistona tästä kaikesta on sääressä kahden leikkauksen viiltojäljet. Kaikki meni melkein hyvin. Ainoa asia, joka ei onnistunut oli ompelu. Haavat kursittiin liian harvoilla pistoilla. Se oli osasyynä näkyviin leikkausarpiin. No tämä on vain estetiikkaa. En ole aikonut osallistua säärikilpailuihin. Tosin joskus aikoinaan sitäkin minulle ehdotettiin, mutta Suomessahan ei järjestetä vieläkään näitä kisoja.

Eipä kulunut kuin muutama vuosi edellisestä, kun kävelin pahaa aavistamatta Mannerheimintien yli Helsingissä. Ennalta arvaamatta oikean jalan kengän korko juuttui ratikkakiskon uraan ja rojahdin kaiken kansan nähden päistikkaa keskelle ajoväylää. Ensin kiskoin kenkää ratakiskon urasta. Nousin ylös, katsoin näkikö kukaan. Arvatenkin aika moni näki. Huomasin, että silmälasini olivat lentäneet ajoväylälle. Koppasin ne käteeni ja kompuroin Stockmanin seinustalle tutkailemaan vaurioita.
Oikaisin silmälasit, kaivoin peilin laukusta ja totesin, että minulla oli mustasilmä. Olin lyönyt ohimoni ratakiskoon. Hetken suunnittelin, miten peitän paisuvan mustan silmän.  Tästä onnettomuudesta selviydyin pelkällä meikillä. 

Taas kului muutamia vuosia. Olimme kierroksella eräässä kerrostalossa miesryhmässä, minä ainoana naisena. Koska olen luonteeltani hätäilevä ja kärsimätön, luulin jo ehtineeni portailta tasanteelle ja astuin pahaa aavistamatta alas. En ollut yhden askelman päässä tasannetta, vaan kahden. Siinä ei tasapaino enää pitänyt, rojahdin alas ja oikea jalka vääntyi pahasti.  Diagnoosi nivelsiteiden venähdys. Koska varpaat liikkuivat, se oli merkki etteivät nivelsiteet olleet poikki.  Jääpussihauteita nilkkaan  ja side. Linkkausta ja kävelukeppi, jalka parantui muutamassa viikossa.

Viime vuoden lokakuussa olimme järjestelemässä muuttoa Turusta. Päätimme tehdä pihatöitä ja olimme karsimassa kirsikkapuuta. Mietimme jo, että kaadamme koko puun. Taas tämä nopeuteni koitui kohtalokseni. Kompastuin  törröttäviin paksuihin juurivesakantoihin, vasen jalkani vääntyi hyvin pahasti. Tiesin jo kokemuksesta, että nivelsiteet olivat venähtäneet. Varpaat liikkuivat. Kirsikkapuu jäi pystyyn ja toivottavasti kasvaa edelleen ja kohtahan se kukkii.
Hoidin jälkiseuraukset omatoimisesti, jalkani parantui kuukaudessa.

Ei tästä tullut jalkakirjaa, tuli vain jalkapakina. Mutta onhan teillä tässäkin lukemista, jalkakirjaa tuskin olisitte jaksaneet lukea. Jalkani ovat minulle Akilleen kantapää eli heikko kohtani.   

**************************
Pakinaperjantai 278. haaste = Jalkakirja