perjantai 16. maaliskuuta 2012

Pakkasen puremaa


Jäin miettimään pakinan annettua aihetta  Ja minua paleli . Muistelin hamaan lapsuuteeni saakka palelinko. Mitään muistikuvaa ei syntynyt. Ihmisen muisti on valikoiva. Muistan vain huopatossut, villasukat, turkiskauluksisen talvitakin, vuoratun talvilakin, villahousut. Villapaita otettiin aina käyttöön marraskuussa, kun ensimmäiset kunnon pakkaset alkoivat, sitä käytettiin maaliskuun loppuun saakka. Se oli villapaita, jota pidettiin aluspaidan ja puseron tai mekon välissä. Minut puettiin niin lämpimästi, että en palellut, vaikka siihen aikaan pakkaslukemat kipusivat usein keskitalvella yli  -30-asteen.

Koulutyttöajaltani alakoulussa en palellut. Kovilla pakkasilla vedimme villasukkia jalkaan parikerrosta  ja enemmänkin. Jos oli hankikeli, hipsuttelimme villasukissa hankea pitkin oikaisten kouluun. Hanki kantoi, oli vain hauskaa, jos humpsahdimme lumeen hangen pettäessä. Kaulaliinat oli vedetty kasvojen peitoksi, vain silmät ja nenä jätettiin näkyviin.
Jokainen on varmaan vähintään kerran kokeillut pakkasella miltä metalli maistuu. Pitihän se minunkin kokeilla. Jotenkin sitä halusi olla rohkea ja kokea muiden mukana. Potkukelkan teräsjalka kiilsi niin houkuttelevasti, että päätin lipaista sitä kielelläni. Tietysti kieli tarttui metalliin. Silloin paleli hieman, mutta vain pelosta. Lähteekö  kieli irti  tai huulista nahka, ehdin miettiä.  Kylmän metallin ote kirposi ja suuhun jäi hetkeksi hyytävä metallin maku.

Muisti kuljetti  minua aina teinityttöikään saakka. Sieltä löytyi ensimmäinen muistikuva, kun palelin tai oikeastaan jalkani melkein paleltuivat. Teinityttönä ei enää vedetty villasukkia jalkaan, eikä muitakaan villavaatteita. Silloin pukeuduttiin muodin mukaan. Jalassa oli seitin ohuet sukat, ne olivat nykyisten sukkien esiasteet nailonit. Nailoneista liikkui huhuja, kuinka ne olivat pakkasella pureutuneet sääriin eikä niitä saatu poistettua kuin leikkauksella. En tosin tuntenut ketään, jolle näin olisi käynyt, mutta uskottava oli. Eipä nämä kauhutarinat estäneet vetämästä sukkia jalkaan.  
Sinä iltana jalkoja alkoi paleltaa, se tuntui varpaissa kipuna. Jalat tuntuivat tunnottomilta. Yritin juosta jo senkin takia, että pääsisin pian lämpimään. Oletin, että jos juoksen nopeasti jalkani virkoavat.
Kotiin tultuani riisuin kengät ja melkein revin sukat jaloista. Varpaani ja puolet jalkateristä olivat valkoiset, veri oli paennut kokonaan niistä. Olivatko ne paleltuneet ?  Se oli ajatus, joka tuli mieleeni ja myös vanhempien mieleen. Isä nouti ulkoa kylmää lunta, en tiedä mikä niksi se oli. Kylmällä lumella hän hieroi jalkojani  ja kyllä ne vähitellen vertyivät ja veri lähti kiertämään. Silloin minua paleli, tuntui kuin verenkierto olisi hetkeksi pysähtynyt.
Mitään vaurioita ei jäänyt.  Tai jäikö sittenkin. Jalat ovat olleet heikko kohtani. 
Minulla oli kylmät jalat pitkään aikuisiälle saakka, ei enää. Oikean jalan sääriluut ovat murtuneet, molempien jalkojen nivelsiteet ovat venähtäneet, saan helposti hiertymiä jalkoihin ja luetteloa voisi vielä jatkaa.


********************************************************************************

22 kommenttia:

  1. Kyllä sulla on sana hallussa ja myös lämpimät jalat onneksi nyt!
    Isälläsi olikin onneksi hyvä pika-apu paleltuneisiin jalkoihisi!
    Oikein jännityksellä luin, että miten sun mahtaakaan käydä, mutta onneksi hyvin kävikin!
    Tosi hienon pakinan kirjoititkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jalat on lämpimät, tosin kokeilin äsken herättyäni ja hieman kylmäthän ne ovat. Ääreisverenkierto ei ole paras mahdollinen.
      Kiitos sanoistasi Harakka.

      Poista
  2. Hih! Kumarruitko siis maahan asti lipaisemaan kelkan jalasta? Minä taidan olla poikkeus sääntöön, en muista koskaan nuolaisseeni pakkasmetallia! Ehkä pitää tässä aikuisiällä vielä kokeilla :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pikkutyttönä ei paljon tarvitse kumartua, kun kelkan kokkametalliin yltää.
      Jos haluat voit kokeilla, vielä riittää pakkasia ainakin yöllä.

      Poista
  3. Oikein helpotti, kun kerroit ettei mitään vaurioita paleltuma aiheuttanut.
    Hieno pakina, sujuvasti kerrottuna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaurioita ei syntynyt ja näillä jaloilla on tallusteltu pitkään. Tosin muita vaurioita on aina matkan varrella tullut.

      Poista
  4. Minäkin muistan legendan jalkoihin kiinni jäätyneistä nailoneista. Myös kerrottiin, että jos ei käytä villahousuja niin reidet paksunee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuota villahousutarinaa minä en ole kuullutkaan. Villahousuja piti pitää pikkutyttönä. Myöhemmin sai valita mitä päälleen laittoi.

      Poista
  5. Pakkasiin suhtauduttiin luontevammin ennen. "Pakkasmuotimme" suojasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oliko silloin pakkanen vain itsestäänselvyys, johon varauduttiin ilman sen suurempaa "tuskaa"

      Poista
  6. Minäkin muistan nuo nylonsukkien pelottelut..
    Ihanasti on nyt villasukat jalassa.=)
    Ihanaa la-iltaa sulle♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama täällä villasukat on taas kuvioissa mukana.

      Poista
  7. Mukava muistelutarina. Hyvin minäkin muistan tuon nylonsukkaasialla pelottelut. Itselläni ei kyllä koskaan nyloneita ollut, äidin kutomia villahousuja vaan pakkasaikaan ja tavallisia pitkiä puuvillasukkia muulloin. Varpaat, sormet, poskipäät, korvat ja nenä oli aina kovilla pakkasilla koetuksilla. Tuttua myös tuo lumella hierominen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lapsena puettiin ne ohuesta villasta kudotut alusasujen päälle sujautettavat villahousut ja villapaita. Sisällä ei ollut sellaisia lämpötiloja kuin nyt, luulisin olleen alle 20 .

      Poista
  8. Onneksi pakkaskausi on taas kääntynyt kevääksi ja kesä on pian käsillä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On ollut aurinkoisia päiviä ja se on sulatellut talven lumipaljouden

      Poista
  9. Kun kaikki ekologinen, luomu, on arvossaan, kasvaa villavaatteidenkin arvo uuteen nousuun. Onneksi.

    Kiitos muistelumatkastasi. Kuljin mukanasi mielelläni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt mennään jo hieman lähemmäksi luontoa ja aitoja materiaaleja, siinä on villa arvossaan.

      Poista
  10. Taisi tuo nailonsukkatarina kuulua samoihin urbaanistooreihin kuin se poika joka lähti talvella saunan jälkeen ajamaan mopolla ilman pipoa ja kaatui parin kilometrin jälkeen kuolleena maahan kun aivot jäätyivät. Mutta pipot ja villasukat ovat kyllä mukavia, niinkuin tämä pakinakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuota pipotta ajanutta ja kuoleman kohdannutta poikatarinaa en ole kuullutkaan. Legenda jo syntyessään, vaan eipä liene totta.
      Talvella kuitenkin on hyvfä pitää sekä pää että jalat lämpiminä pipolla ja sukilla.

      Poista
  11. Hienoa muistelua!:) Jalkoihin ja niiden toimintaan liittyy paljon tunteita ja muistoja minullakin. Saa aina hankalissa paikoissa pelätä, joko taas joutuu jalattomaksi joksikin aikaa. Onneksi kirjoittaa voi istuen.;)

    VastaaPoista
  12. Oli hauska seurata mukana palelemisen muistoissasi. Eipä touhuava lapsi hevin palele. Teini-iässä turhamaisuus alkaa sanella pukeutumisen. Ihmetellä saamme tiukkoja farkkuja ja paljaita päitä pakkasessa. Onneksi järki ja mukavuudenhalu voittaa aikuisen iässä :)

    VastaaPoista